lauantai 9. syyskuuta 2017

Syyskuulumiset

Suomenhevosen päivän iltahetki. (Taitavat pohtia, kuinka monta porkkanaa kukin kansallisaarre ansaitsee.) 6.9.2017

Niin ne hevoslapset kasvaa. Kaksi vuotta - tarkalleen 817 vuorokautta - ei tietenkään mikään kovin pitkä aika ole, mutta välillä tuntuu, kuin Villiksen syntymästä olisi kulunut ihan pieni hetki vaan. Toisaalta tuntuu kuin tämä pilalle hemmoteltu pikkuhevonen olisi ollut täällä paljon pidempäänkin. Vieläkin voi kämmenissä tuntea sen vastasyntyneen varsan lämpimän ja märän turkin. Miten selvästi muistissa on sekin jännittävä päivä kasvattajaomistajana, kun pikku-Villiksen kaviot vuoltiin kengittäjän toimesta ensimmäistä kertaa.

Reilut kaksi vuotta myöhemmin naputeltiin ensimmäiset kengät varsan kavioiden alle. Pieni askel varsalle, suuri varsan omistajalle? Ja sitä mietittiin vielä edellisenä päivänäkin, että laittaako kenkään vaiko eikö. Ajankohtakin on aika surkea, kun luultavasti liukkaat kelit ehtivät tänne jo ennen seuraavaa kengitystä ja ensimmäisiä hokkikenkiä...

Somat pienet poninkegät ja pikkuhevosen kaviot. 

Ei saanut Villis ykkösnumeroisia ensikengikseen, vaan pienenpienet ja somat nollat. Eikä tullut haukkuja kengittäjältä, Villis oli varsin leppoisa kengitettävä. Eniten jännitti omistajaa, yllättäen. Mainittakoon, että takajalkojen kengitystä avustettiin heinäpaalilla, joka työnnettiin varsan turvan alle. Tehokkaampi kuin rauhoituskin luultavasti, mikäli Villis yhtään emänsä luonteinen on. Mitään ongelmaa ei ollut minkään jalan kanssa, mutta turhautumista purettiin palvelusväen edustajaan, joka luuli, että rapsutukset riittää palkinnoksi. No ei riittäneet. Heinäpaali sen sijaan, siitä ei olisi malttanut kengityksen jälkeen enää lähteä takaisin tarhallekaan.

Rankkaa tää. Ja tylsää. 7.9.2017

Ja pitihän niitä päästä testaamaan, uusia kenkiä! Pikaisten laskutoimitusten mukaan Villis oli ollut ajotauolla lähes neljän kuukauden ajan. Ihan yhtä pitkä aika ei ole siitä, kun valjaat viimeksi päälle puettiin, mutta kevättä se oli sekin. Siispä ajatuksena oli pukea varsalle valjaat ja käydä pienellä kävelyllä, taluttaen. Toteutus oli vähän toisenlainen. (Pientä tuskanhikeä tuli pukattua siinä vaiheessa, kun mahavyö ei meinannut yltää aikaisemmilla säädöillään kiinni ensinkään. Onneksi tekosyyk... Selitykseksi löytyi se, että nyt silan alla oli huomattavasti muhkeampi pehmuste kuin keväällä.)

Puhelinkuva todeistusaineistoksi. Tässä odotetaan palkkiota hienosta pysähdyksestä. 7.9.2017

Käytiin pienellä kävelyllä kyllä, ensin taluttaen, sitten ohjasajaen pihan ympäri. Villis oli varsin rennolla mielellä liikenteessä, joten kokeiltiin aisojakin ympärille. Pikkutamma seisoskeli kiltisti paikoillaan naru kaulalla, kun laittelin kärryjä perään. Potkuremmin pujottelu tuntui turhalta ja aikaavievältä, mutta kerran se oli valmiiksi valjaissa kiinni, niin sama sekin oli kiepauttaa vähän mallin vuoksi aisan ympärille. Villiksen mielestä kärryjen laittaminen ja niiden kanssa pihan ympäri käpytteleminen oli paljon järkevämpää hommaa kuin ilman kärryjä ympäriinsä hiippailu. Käännöksetkin aisojen kanssa tuli ihan vanhasta muistista. Samahan se oli hypätä kyytiin, kun kerran varsa kärryjen eteen oli jo valjastettu. Ja niin sitä sitten ajeltiin pari kierrosta pihan ympäri. Ihan fiiliksissä. Syksyn ensimmäinen kerta kärryjen edessä, ja samalla ensimmäinen ajokerta ihan ilman apukäsiä.

Villis 7.9.2017
Viensku 6.9.2017





























Aikaisemmin oli puhe siitä, onko Villis ajolle opetettu, kun omasta mielestäni homma jäi pahasti vaiheeseen keväällä. Toki varsa oli totutettu kärryihin ja siltä osin ajovalmis. Ei silti sellaisessa vaiheessa, että senkun otat ja lähdet ajelulle, niin kuin Vilma saman ikäisenä oli ollut jo hyvän tovin. Vaan ei silti ehkä ihan hirveän kaukanakaan siitä. Edelleen jaksan olla sitä mieltä, että mitään kiirettä ei asian suhteen ole vieläkään, paitsi siltä osin, että varsa ei kohta enää sovi aisojen väliin "kesämahansa" kanssa. Vierastan tavoitteiden asettamista, mutta ei olisi huono juttu päästä muutaman kerran viikossa ajelemaan syksyn aikana.

Hauska muisto Vienasta lenkillä 7.9.2009
Ja tasan 8 vuotta myöhemmin Villis 7.9.2017





























Kuvapari kahdeksan vuoden välillä. Entä kahdeksan vuoden päästä, vuonna 2025, onkohan silloin aisoissa Villis, vai ehkä Villiksen jälkeläinen? Hevoskuvauksellista vuosipäivää vietettiin myös viime kuun lopulla, seitsemän vuotta sitten siirryttiin digijärkkäriaikaan, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Elokuun rakennekuva jäi välistä, tässä syyskuun. Vähän on kesäkiloja. 4.9.2017

Vauhdikkaasti niitä uusia kenkiä testailtiin. Hirvitti katsoa. 6.9.2017

Ihania, mennyttä kesää lämpimämpiä syyspäiviä! (Ja yhden sadepäivän jälkeen tuntuu, että ei sellaisia ole ollutkaan.) 6.9.2017

Laidunkausi on ohi ennen kuin ehti oikein alkaakaan, mutta ruohoa on vielä leikattu pihassa. 4.9.2017

Kesä meni menojaan, mutta syksyn saapuminen iski vasten kasvoja vasta ensimmäisten sadepäivien myötä. Tässä kuussa tai kuukauden päästä voi helposti sataa jo räntää, miksei luntakin. Syysflunssassa vilusta väristen on helppo ajatella hevostenkin palelevan, ja siinä missä omaan päähän etsiskelee jo pipoa, on hevosten loimivarastoja tutkittu sillä silmällä. Nyt kun 155-kokoa käyttäviä on kolme kappaletta, ei olisi huono juttu, jos kaikille sopivia kevyitä vanutopattuja sadetakkeja olisi pari lisääkin. Vuorokauden ympäri kestävillä vesi- ja räntäsateilla kun on paljon kivempi nakata hevosille loimet, jotka eivät valu taakse, liimaudu turkkiin ja anna sähköiskuja riisuttaessa. Olkoonkin, että Viena ja Villis varsinkin viihtyvät tiiviisti katon alla pahalla säällä.

4.9.2017

Happamia, sanoi Villitti pihlajanmarjoista. 4.9.2017

Alkava syksy on Vienan kahdeksas syksy pihattohevosena, eikä ensimmäisinä vuosina taidettu kantaa selkä vääränä loimia hevosille. Ensi vuonna täyteen ikään, 18-vuotiaaksi tuleva Viena on vuosi vuodelta herkempi kylmälle ja kostealle. Sitten on se vielä tähän aikaan vuodesta silkkiturkkinen prinsessaheppa, joka haluaa loimen kuitenkin, Villis nimittäin. Eikä paksukaan turkki suojaa niiltä pahimmilta keleiltä, kun ensin tulee taivaan täydeltä räntää, ja sitten pakkanen. Saapa nähdä, tuleeko vielä aika, jolloin Viena siirtyy takaisin karsina-asukiksi.

Villis halusi Maisan puolelle seuraa pitämään. <3 6.9.2017

6.9.2017

13.9.2015
13.9.2016

Niin paljon, ja samalla niin vähän on muuttunut kahdessa vuodessa! 4.9.2017

4.9.2017

Vähän enemmän on muuttunut neljässä vuodessa. Vilma kaksvee, ensimmäisissä kengissään. 12.9.2013.

Viisi vuotta sitten näitä oli kaksi. Nyt kolme, mutta vaaleanpunaisiin ei taitaisi enää tulla puettua. :-D 19.9.2012

Siinäpä kuvamuistoja heti kerralla useampi. Ehkäpä tämänkin postauksen kuviin ja tunnelmiin palataan jokusen vuoden päästä!

Ja terkut Villikseltä, aina yhtä kaunis ja soma. <3

2 kommenttia:

  1. Kyllä on näppärän näköinen nuorineiti, hieno varsa! :) Kauheen nopeasti nuo kasvaa, oon seuraillut Villitin elämää täältä ihan sen syntymästä asti ja nyt se on jo noin kamalan suuri... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hirmuisen nopeasti se pikkuvarsa -aika sitten lopulta kuitenkin meni. :D Ja suurimmaksi osaksi sellaisessa sumussa, vaikka meillä ei viikkotolkulla tammaa öisin tarvinnut vahtiakaan! Tänään, kun riisuin tammoilta sadeloimet, katselin siinä mukamas Villiksen selän päälle laskeutunutta epäilyttävää kärpästä. Tajusin katsoneeni ihan väärää hevosta vasta siinä vaiheessa, kun Villis seisoi siinä vieressä toisella puolella norkoilemassa herkkujen toivossa. :D Aikaisemmin niitä on kyllä tullut sekotettua niin päin, että Villistä on luullut Vienaksi, mutta ei sentään näin päin. No, ehkä 17-vuotias Viena on hyvinsäilynyt, kun meni ihan täydestä 2-vuotiaana... :D

      Poista