keskiviikko 18. tammikuuta 2017

2-vuotias Villis ja kuvamuistoja viime vuosilta

16.1.2017

Alkuvuosi on mennyt... Jouluomenoita sulatellen. Käytöstavoiltaan yhä parikuisen tasolla oleva 2-vuotias Villitti vietti tänään hetken poseeraten kameran edessä. Harmaa tammikuinen iltapäivä ja hetki hetkeltä voimistuva lumipyry ei varsinaisesti ollut se paras aika kuvaamiseen, mutta nyt on vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen Villis ikuistettu. Voi sitten parin vuoden päästä kaivaa nämäkin kasvukuvat hassusta pörröotuksesta ja todeta, että ihan hevosen näköinen tuli tästäkin tyypistä...?

Tammikuun 18. päivä on selvästi ollut kuvauspäivä muinakin vuosina, kuvakansioita selaillessa löytyi mm. poseerauskuvat tasan neljän vuoden takaa, 2-vuotiaasta Vilmasta. Kaksi vuotta sitten tuli aikaa vietettyä kameran takana erästäkin punaturkkista tammaa kuvaten, ja sydämenkuvat silmissä samaisen tamman mahaa halaillen. Kaksi vuotta... Silloin tuntui, että Vienan varsomiseenkin oli vielä pieni ikuisuus aikaa!

2-vuotias Villitti. 18.1.2017

Villitin mutsi Viena kaksi vuotta sitten, 21.1.2015. Tiineyttä oli takana parisen sataa vuorokautta, ja mahassa kävi vilske!

Huikean kaunis pakkas-Viensku kolmen vuoden takaa, 18.1.2014.

Ei tunnu ollenkaan siltä, että edellisen kerran meillä oli 2-vuotias suomenhevostamma neljä vuotta sitten, enemmänkin se tuntui olleen eilen. Piti käydä varta vasten vilkuilemassa vanhoja postauksia, josko sieltä olisi löytynyt Vilman säkäkorkeus 2-vuotiaana. Ei löytynyt, mutta kuvaus näiden neljän vuoden takaisten kuvien postauksessa oli suunnilleen "pieni, pörröinen ja pullea", ja se sopinee kuvaamaan niin 2-vuotiasta Vilmaa, kuin saman ikäistä Villittiäkin. (Ja mainittakoon, että samat sanat voisi olla sanottu tämän päivän 6-vuotiaastakin Vilmasta.)

2-vuotias Villiäinen. 18.1.2017

2-vuotias Vilmu. 18.1.2013

Vilma 18.1.2013
Villis 18.1.2017



Tammikuun loppupuolella alkaa vuoden kauneimmat talvipäivät, on lunta, on pakkasta ja on jopa vähän valoakin!

19.1.2015

17.1.2016

16.1.2017

Facebookin muistoissakin on vilahdellut kaksi villivarsaa, 1-vuotiaat Villis viime vuodelta ja Vilma viiden vuoden takaa.

24.1.2012
18.1.2016



18.1.2016

Ja jos neljän vuoden päästä palaan tähän postaukseen etsiskellen tietoa Villiksen säkäkorkeudesta 2-vuotiaana, laitetaan muistiin pari faktaa. Villitti on nyt ehkä 145 cm säkäkorkeudeltaan. Ehkä. Lisäksi Villitin sijaan nimeksi olisi sopinut paremmin Ketutti. Tai Jumitti, tai Mökötti. Tallinimeltään hän on tällä hetkellä Pikku-Känttyrä, nimetty emänsä Känttyrän mukaan.

Ja sitten jos kolmen kuukauden (ja jokusen vuoden?) päästä satun varsakuumeen höyryissäni lukemaan tätä postausta, niin älä tee sitä. Aika-ajoin soi päässä isännän viisaat sanat kolme vuoden takaa, kun joku pölvästi haaveili Vienan varsasta. "Jos sieltä tulee ori, niin sen voi ruunata, mutta mitä jos sieltä tuleekin tamma."

18.1.2017

18.1.2017

P.S. On se murunen<3.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!
    Aika on mennyt kyllä tosi nopeasti, muistan niin selvästi kun Maisa tuli sulle! (Oliko blogi olemassa jo silloin vai sekoitanko? Edelleen haaveilen täällä pienestä Vilmasta tai jopa pikkuisesta Maisasta! Toki Villiksen ja Vienankin hevoslapsikuvat kelpaavat taas ensi vuosdn kesänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Maisa tuli meille kahdeksan vuotta sitten, silloin ei vielä blogia ollut, mutta ensimmäiset hevosten kautta tulleet nettitutut on niiltä ajoilta. Vilma tullessa viisi vuotta sitten blogi oli jo olemassa, keväällä 2011 sen kirjoittamisen aloitin. :)

      Siinä hevoslapsien huumassa ei meinaa muistaa, että omat tammat eivät mitään jalostusmateriaalia kyllä ole. :D Toki niiden jälkeläisistä mainioita kotihevosia saa, mutta sitä samaa sarjaa pukkaa tulemaan parempienkin tammojen jälkeläisistä sen priiman lisäksi. Myönnän silti sovitelleeni Villikselle useampaakin erisukuista orivaihtoehtoa, hullu mikä hullu. Ehkä joskus siis, kun järki taas hetkellisesti jättää oikein urakalla. :D (Tosin ei Vilmalle, ainakin pidän peukkuja, ettei järki ikinä jätä niin pahasti.)

      Poista