maanantai 14. marraskuuta 2016

Ajo-opissa ja muita kuulumisia

Eskarilainen ajelulla toissa päivänä, 12.11.2016.

Muutaman päivän sää on vaihdellut parinkymmenen pakkasasteen kirpakoista keleistä leudon lumisadepäivän kautta tämänpäiväiseen tihkusateeseen. Kauniit talvimaisemat ja ihanat pörröturkkiset pihattohevoset ovat houkutelleet kuvaushommiin useamman kerran, talvikuvien parhaita paloja katseltiinkin jo edellisessä postauksessa, nyt vähän jotain muutakin.

Ensin kuitenkin paluu aurinkoiseen tiistaipäivään, joka alkoi auton ratin takana. Kaksi ja puolituntisen ajomatkan päästä löytyi kameran eteen aivan ihania hevosia, ja höpsähtänyt kameranainen otettiin vastaan tervetulotoivotuksin, "Ole kuin kotonasi". Ja niin sitä oltiin kuin kotona, viettäen aikaa ihanan hevoslauman ympäröimänä. Outisen ratsastuskeskuksen hevoset tekivät lähtemättömän vaikutuksen, vaikka kaksi oli ylitse muiden. Villiksen puolisisarukset, puolivuotiaat Outisen Huttu-Ukko ja Outisen Helmiäinen, aivan ihanat, rohkeat ja seuralliset varsat. Näiden rapsutteluun ja pusutteluun ei olisi muutama tunti riittänyt millään!

Ihanaakin ihanampi orivarsa Outisen Huttu-Ukko.

Tammavarsa Outisen Helmiäinen. Aivan ihana pikkutamma, jonka kuvaaminen oli haaste, pusuttelu olisi ollut kivempaa.

1-vuotias tamma Outisen Pruuni ja pikkuori Outisen Huttu-Ukko.

Näiden sisarusten kohtaaminen oli kuin paluu vuoden takaiseen, kaksi melkein-kuin-Villistä!

Talveksi oli melkein tervehdytty alati vaivaavasta varsakuumeesta... Toisaalta niin äkkiä niistä pienistä pörriäisistä kasvaa isoja hevosia, liian äkkiä.

Villis puolivuotiaana, 8.12.2015. <3

Samainen punaturkki nyt, 11.11.2016.

Viena ja Villis. Jotain samaa heissä. 9.11.2016

Marraskuussa vietetään ensimmäisen kavioliiton vuosipäivää, kun Vienan kotiin saapumisesta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta. Kaveriponi Maisa matkusti etelästä joulukuun alussa, ja kaveria kaivannut Viena toivotti seuralaisensa tervetulleeksi iskemällä hampaat ponin pörröiseen turkkiin. Vaan ei jäänyt sanattomaksi Maisakaan, napakka potku väliseinään ja Viena älysi pitää hampaansa erossa uuden kaverin karvoista.

Vienan vuosipäiväpostaus tältä vuodelta voisi pitää sisällään saman tarinan, kuin kaikki aikaisemmatkin. Tarinan siitä, miten matka ensimmäisen oman hevosen kanssa ei ole ollut helppo, kivineen, kuoppineen ja kantoineen, kaikkiin niihin on kompuroitu. Menneisyytensä muovaama, jonkun kerran tuore hevosenomistaja taisi miettiä, minkälainen hevonen Vienasta olisi tullut, jos sen olisi saanut omiin käsiin puolivuotiaana. Ehkä parhain Ystävä. Paljon on vuosien varrella muuttunut, lohikäärmehevosesta on tullut melkein tavallinen hevonen, vähän enemmän kuitenkin. Tuskin olisi tasan kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten monini seikkailuihin Vienan kanssa joudutaan ja päästään. Varsahaaveet olivat olemassa toki jo silloin, vuosia myöhemmin haaveiden Vauhti-Vienasta tulikin Villitti.

Pakkaspäivän välipalahetki. Villis on koko lauman lellikki ja kaikkien suosikki. Paitsi ehkä Maisan.

Sitten oli se ajopäivä... Kolmas kerta, joka toden sanoo, kun Laiskotti sai kärryt peräänsä. Edellisen kerran tapaan valjasteltiin varsa keskellä pihaa, Villis ei kauhean hyvin olisi malttanut pönöttää paikoillaan, mutta muutamaa askelta lukuun ottamatta seisoi kyllä kovinkin kiltisti koko valjastuksen ajan. Ja sitten, kun tuli lupa lähteä liikkeelle, ei olisi tietenkään enää huvittanutkaan lähteä.

Pakkasen rapsakaksi pakastama ruoho rapisi kärryn renkaiden alla ja kärryt pitivät monenlaista ääntä pakkassäässä, Villis ei välittänyt niistä pätkääkään. Kaikki energia suunnattiin narun päässä kävelleen isännän kiusaamiseen, ja sitten kauhisteltiin naapurin koiria. Pointsit pikkuhevoselle siitä, että uutta asiaa säikähtäessäänkin Villis ainoastaan juurtui paikoilleen katselemaan. Seuraavana päivänä koiraa katseltiinkin aidan takaa, rohkea Villis seisoi veräjällä vahtimassa, ettei karkulaiskoira eksy aidan väärälle puolelle.

Tältä se tuntuu, istuskella oman varsan kärryillä. Eikä palella, kun päälle änkeää kaikista paksuimmat toppavaatteet! 12.11.2016

Ensin käveltiin pätkä tietä pitkin ja takaisin kotiin talutettuna, koiravieraat naapurissa lisäsivät Villiksen kierroksia, ja käännös koirien suuntaan kotiin päin oli vähän haastavampi. Kotipihassa kierreltiin vielä jokunen kierros ilman talutusta. Ensin niin, että isäntä käveli edellä ja Villis löntysteli perässä tai lähinnä jökötti paikoillaan. Laahaavaa käsijarrua irroteltiin sitten niin, että varsan turvaihminen hyppäsi kärryiltä edelle kävelemään ja isäntä ohjaksiin, ja jo tuli varsaankin vauhtia. Ensimmäiset raviaskeleetkin kärryn edessä tuli ihan vahingossa, kun Villis hoksasi jutun juonen. Pieneksi hevoseksi Villiksellä on aika suuri käynti, neljä vuotta sitten Vilmaa ajolle opetettaessa tuskasteltiin, kun varsa ei osannut kävellä eteenpäin ollenkaan. Tämän kanssa kävelylenkeilläkin maisemat vaihtuvat, jos ei tule emänsä malliin ja ylipäätään malttaa kävellä lenkillä.

Seuraavina opeteltavien asioiden listalla on autojen kohtaaminen ajon aikana. Maisuli joutaisi kyllä turvaponiksi ja vetoavuksi mukaan lenkeille, vain toinen kuski puuttuu...

Villis ihmetteli, miksi akka edellä kävelee koko ajan karkuun. Epistä ja tyhmää. 12.11.2016

Täällä toivotaan nyt satavaksi lisää lunta sen verran, että Villis kengättä pääsisi kärrylenkille tietäkin pitkin. Toisaalta nastoitetut lenkkaritkaan eivät ole aivan poissuljettu apukeino, vaikka ajo-opetuksella ei sinänsä kiire olekaan, ja pahojen kelien yli voidaan hyvin seikkailla vaan metsiköissä.

11.11.2016

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, teillä menee niin hyvin ja rauhallisesti ajelut! Meillä on nyt ainoa järkevä paikka ajella varsan kanssa tolla pellolla, missä on hyvinkin raskas vetää kärryjä, mutta eipähän lapsihevonen jaksa niin kovin kauaa kiihdytellä. Elviiralla kun tuntuu vähän tuo kaasu hirttävän ennemminkin kiinni kuin jarru. Mahtavaa seurailla ihan samassa vaiheessa olevan ikätoverin harjoittelua. Täälläkin olisi kiva kaveriponi kärrylenkkikaveriksi, mutta samat murheet täälläkin, toinen kuski puuttuu. Huippua on ollut se, että on kavereista löytynyt niitä ihanuuksia, ketkä ovat tulleen kärryttelyssä jeesaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri pelto olisi kyllä paras! Meillä pellossa on se vika, että sarat on aika kapeat ja välissä on ojat... Vilmalla oli aika paljon pukittelutaipumuksia pellolla, villiinnyttää se iso ala. :D

      Elviiran kasvun ja kaiken muunkin seuraaminen on kyllä ollut niin parasta! Vastahan niitä kovasti odoteltiin syntyviksi, ja puolentoista kuukauden päästä ollaan kaksivuotiaita... Onneksi teillekin löytyy apukäsiä, ja kohtahan sitä näiden fiksujen nuorten kanssa pärjää jo ilmankin!

      Poista
  2. Täällä on nyt reilu pari viikkoa ollut kivasti lunta, mutta nyt tälle viikolle on luvannut plusasteita ja vesisadetta :( mutta ainakin tämän verran päästiin nauttimaan lumesta, tällä pärjääkin sitten mustan joulukuun :D Hyvä jos teillä sujuisi ajojutut ihanasti lumessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joulukuussa saadaan uudet lumipeitteet, jos kaikki nämä nykyiset sulaa pois... Tänne rysäytti kanssa lumet, kun sitä kerran toivoin. Tuleva viikko on plussakelejä ja räntä- ja vesisateita, että eiköhän sieltä pääkallokelit vielä ehdi täksikin talveksi... Olisi jo kunnon talvi! Tai kevät... :)

      Poista
  3. Voi hieno Villis ♥ Ja ihania pikkuvarsoja :3

    Hehee, jos asuisin muutaman sata kilsaa lähempänä, niin täällä olisi kyllä yksi valmis lisäkuski :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsat olivat kyllä maailman suloisimpia! Oi voi, vuosi on vierähtänyt hirmuisen nopeasti, vielä vuosi sitten Villiskin oli ihan pikku varsuli... :)

      Jostain syystä innokkaiden apukuskien ja Maisan välillä on aina ainakin joitakin satoja kilometrejä... :D

      Poista