maanantai 28. marraskuuta 2016

Marraskuun mutinoita

Harvinainen hetki marraskuussa, aavistus auringonpaistetta!

Valivali, marraskuu. Siinä kuulumiset pähkinänkuoressa. Varsan ajo-opetuksen kanssa etenemistä ei ole tarvinnut miettiäkään, kun oikeastaan kaikki jalkaisin eteneminen tapahtui joko nastakengillä, luistimilla tai takalistolla liukuen. Vaan haitanneeko tuo. Eniten harmitti se, että kaikkien muiden pohjien lisäksi myös hevosten tarha muistutti luistinrataa, ahkerasta hiekoittamisesta huolimatta. Onneksi viimeisin lumisade pelasti tilanteen. Ainakin tällä hetkellä maisemat ovat jokseenkin talviset ja kengättömienkin kavioiden alle löytyy pitävä pohja.

Vienan kanssa vietettiin kavioliiton vuosipäivää 25. päivä, kun tuli kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siitä päivästä, kun Viena haettiin kotiin. Nopeasti kuluneet kahdeksan vuotta. Välillä on vaikea muistaa, että 17-vuotiaaksi tuleva Viena ei ole enää mikään nuori tyttönen. Pelkän otsalampun valossa on tosin aika-ajoin vaikeaa erottaa Viena ja Villis toisistaan.

Pari viikkoa meni pahassa säässä niin, että kuviakaan ei tullut otettua. Tänään nelituntinen päivä tarjosi vähän valoaankin, kun Villis pääsi ulkoilemaan kameran (ja Maisulin) kanssa. Hämäävästä otsikostaan huolimatta tämäkin postaus on siis tuttu läjä kuvia!

Villiksen käsitys siitä, mitä kauniissa maisemissa poseeraaminen meinaa.

Hitusen takakorkeassa kasvuvaiheessa oleva pullea ja pörröinen 1,5-vuotias.

Yhden kuvan ajan sen lyhyen ja paksun kaulan voi huijata näyttämään näinkin kevyeltä.

Havut on pop tähän aikaan vuodesta. Varsinkin Villiksen ja Maisan mielestä!

Villitti villinä villapuvussaan, tämä puolestaan on aina pop.


Ruoka-aikaan kotona, aina. Se(kin) ominaisuus Vienalta peritty.




Lennokkaat oli kuviot!





Viime päiviä on tullut selattua alkuvuoden kuvia seuraavaa kuvakalenteria varten. Niihin puolivuotiaan pikku-Villitin kirmailukuviin verrattuna tämän päivän kuvissa seikkailee jo varsin suuri villivarsa.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Piristystä pimeään

© Eija Halonen Katkopiirto.net

Kuten kaikki suomenhevosihmiset varmasti muistavatkin, syyskuussa vietettiin suomenhevosen viikkoa. Hevostaiteilija Eija Halonen etsi mallikuvia suomenhevosaiheisiin pastellitöihin, ja tietenkin tarjosin ehdokkaaksi yhtä omaa kuvasuosikkiani Villiksen ensimmäiseltä kesältä. Suomenhevosen viikolla yksi aamu alkoikin ihanasti, kun Katkopiirto.net - Art by Eija Halonen Facebook-sivulla oli esillä valtavan kaunis Villitin ja Vienan muotokuva, valokuvaakin todempi muisto siitä hetkestä. Kuva oli totta kai pakko saada omalle seinälle!


Alkuperäisen Villitti & Sällin Viena -pastellityön lisäksi ostin näistä kaikista töistä tehdyn Suomenhevoset -postikorttisarjan, kahtena kappaleena. Yhden sarjan itselleni ja toisen arvottavaksi Villiksen blogissa. Kortit oli tarkoitus arpoa eteenpäin vähän joutuisammin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Alla kuvituskuva korttisarjasta, kuvat kaikista näistä Eijan upeista suomenhevostöistä löytyvät Katkopiirto.net -taideblogista.


Seitsemän kauniin suomenhevosaiheisen taidekortin sarja, itselle ihailtavaksi, eteenpäin lähetettäviksi, hevostytölle annettavaksi... Miten vain! Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä blogitekstiä ja liittämällä mukaan sähköpostiosoitteen. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun, eli 27.11.2016 asti.

P.S. Saatiin lunta. Saatiin päälle vettä, saatiin loskaa ja jäätä. Ajo-opetuksen kanssa odotetaan tätä menoa tulevaa kesää...

maanantai 14. marraskuuta 2016

Ajo-opissa ja muita kuulumisia

Eskarilainen ajelulla toissa päivänä, 12.11.2016.

Muutaman päivän sää on vaihdellut parinkymmenen pakkasasteen kirpakoista keleistä leudon lumisadepäivän kautta tämänpäiväiseen tihkusateeseen. Kauniit talvimaisemat ja ihanat pörröturkkiset pihattohevoset ovat houkutelleet kuvaushommiin useamman kerran, talvikuvien parhaita paloja katseltiinkin jo edellisessä postauksessa, nyt vähän jotain muutakin.

Ensin kuitenkin paluu aurinkoiseen tiistaipäivään, joka alkoi auton ratin takana. Kaksi ja puolituntisen ajomatkan päästä löytyi kameran eteen aivan ihania hevosia, ja höpsähtänyt kameranainen otettiin vastaan tervetulotoivotuksin, "Ole kuin kotonasi". Ja niin sitä oltiin kuin kotona, viettäen aikaa ihanan hevoslauman ympäröimänä. Outisen ratsastuskeskuksen hevoset tekivät lähtemättömän vaikutuksen, vaikka kaksi oli ylitse muiden. Villiksen puolisisarukset, puolivuotiaat Outisen Huttu-Ukko ja Outisen Helmiäinen, aivan ihanat, rohkeat ja seuralliset varsat. Näiden rapsutteluun ja pusutteluun ei olisi muutama tunti riittänyt millään!

Ihanaakin ihanampi orivarsa Outisen Huttu-Ukko.

Tammavarsa Outisen Helmiäinen. Aivan ihana pikkutamma, jonka kuvaaminen oli haaste, pusuttelu olisi ollut kivempaa.

1-vuotias tamma Outisen Pruuni ja pikkuori Outisen Huttu-Ukko.

Näiden sisarusten kohtaaminen oli kuin paluu vuoden takaiseen, kaksi melkein-kuin-Villistä!

Talveksi oli melkein tervehdytty alati vaivaavasta varsakuumeesta... Toisaalta niin äkkiä niistä pienistä pörriäisistä kasvaa isoja hevosia, liian äkkiä.

Villis puolivuotiaana, 8.12.2015. <3

Samainen punaturkki nyt, 11.11.2016.

Viena ja Villis. Jotain samaa heissä. 9.11.2016

Marraskuussa vietetään ensimmäisen kavioliiton vuosipäivää, kun Vienan kotiin saapumisesta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta. Kaveriponi Maisa matkusti etelästä joulukuun alussa, ja kaveria kaivannut Viena toivotti seuralaisensa tervetulleeksi iskemällä hampaat ponin pörröiseen turkkiin. Vaan ei jäänyt sanattomaksi Maisakaan, napakka potku väliseinään ja Viena älysi pitää hampaansa erossa uuden kaverin karvoista.

Vienan vuosipäiväpostaus tältä vuodelta voisi pitää sisällään saman tarinan, kuin kaikki aikaisemmatkin. Tarinan siitä, miten matka ensimmäisen oman hevosen kanssa ei ole ollut helppo, kivineen, kuoppineen ja kantoineen, kaikkiin niihin on kompuroitu. Menneisyytensä muovaama, jonkun kerran tuore hevosenomistaja taisi miettiä, minkälainen hevonen Vienasta olisi tullut, jos sen olisi saanut omiin käsiin puolivuotiaana. Ehkä parhain Ystävä. Paljon on vuosien varrella muuttunut, lohikäärmehevosesta on tullut melkein tavallinen hevonen, vähän enemmän kuitenkin. Tuskin olisi tasan kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten monini seikkailuihin Vienan kanssa joudutaan ja päästään. Varsahaaveet olivat olemassa toki jo silloin, vuosia myöhemmin haaveiden Vauhti-Vienasta tulikin Villitti.

Pakkaspäivän välipalahetki. Villis on koko lauman lellikki ja kaikkien suosikki. Paitsi ehkä Maisan.

Sitten oli se ajopäivä... Kolmas kerta, joka toden sanoo, kun Laiskotti sai kärryt peräänsä. Edellisen kerran tapaan valjasteltiin varsa keskellä pihaa, Villis ei kauhean hyvin olisi malttanut pönöttää paikoillaan, mutta muutamaa askelta lukuun ottamatta seisoi kyllä kovinkin kiltisti koko valjastuksen ajan. Ja sitten, kun tuli lupa lähteä liikkeelle, ei olisi tietenkään enää huvittanutkaan lähteä.

Pakkasen rapsakaksi pakastama ruoho rapisi kärryn renkaiden alla ja kärryt pitivät monenlaista ääntä pakkassäässä, Villis ei välittänyt niistä pätkääkään. Kaikki energia suunnattiin narun päässä kävelleen isännän kiusaamiseen, ja sitten kauhisteltiin naapurin koiria. Pointsit pikkuhevoselle siitä, että uutta asiaa säikähtäessäänkin Villis ainoastaan juurtui paikoilleen katselemaan. Seuraavana päivänä koiraa katseltiinkin aidan takaa, rohkea Villis seisoi veräjällä vahtimassa, ettei karkulaiskoira eksy aidan väärälle puolelle.

Tältä se tuntuu, istuskella oman varsan kärryillä. Eikä palella, kun päälle änkeää kaikista paksuimmat toppavaatteet! 12.11.2016

Ensin käveltiin pätkä tietä pitkin ja takaisin kotiin talutettuna, koiravieraat naapurissa lisäsivät Villiksen kierroksia, ja käännös koirien suuntaan kotiin päin oli vähän haastavampi. Kotipihassa kierreltiin vielä jokunen kierros ilman talutusta. Ensin niin, että isäntä käveli edellä ja Villis löntysteli perässä tai lähinnä jökötti paikoillaan. Laahaavaa käsijarrua irroteltiin sitten niin, että varsan turvaihminen hyppäsi kärryiltä edelle kävelemään ja isäntä ohjaksiin, ja jo tuli varsaankin vauhtia. Ensimmäiset raviaskeleetkin kärryn edessä tuli ihan vahingossa, kun Villis hoksasi jutun juonen. Pieneksi hevoseksi Villiksellä on aika suuri käynti, neljä vuotta sitten Vilmaa ajolle opetettaessa tuskasteltiin, kun varsa ei osannut kävellä eteenpäin ollenkaan. Tämän kanssa kävelylenkeilläkin maisemat vaihtuvat, jos ei tule emänsä malliin ja ylipäätään malttaa kävellä lenkillä.

Seuraavina opeteltavien asioiden listalla on autojen kohtaaminen ajon aikana. Maisuli joutaisi kyllä turvaponiksi ja vetoavuksi mukaan lenkeille, vain toinen kuski puuttuu...

Villis ihmetteli, miksi akka edellä kävelee koko ajan karkuun. Epistä ja tyhmää. 12.11.2016

Täällä toivotaan nyt satavaksi lisää lunta sen verran, että Villis kengättä pääsisi kärrylenkille tietäkin pitkin. Toisaalta nastoitetut lenkkaritkaan eivät ole aivan poissuljettu apukeino, vaikka ajo-opetuksella ei sinänsä kiire olekaan, ja pahojen kelien yli voidaan hyvin seikkailla vaan metsiköissä.

11.11.2016

lauantai 12. marraskuuta 2016

Talvisten kuvien postaus

11.11.2016

9.11.2016

Joku näistä oli pakkasyön ilman loimea, vaikea arvata kuka... 10.11.2016

9.11.2016

11.11.2016

11.11.2016

9.11.2016

Torstaihin saakka kivikovaa maata peitti ainoastaan kerros hurmaavia pakkaskukkia. 10.11.2016

Eilen saatiin vähän luntakin, mutta aivan liian vähän! 11.11.2016

10.11.2016

Postikortti-Villis ja pelottava poro. 11.11.2016

Evästaukolaisia oli aidan toisellakin puolella. 10.11.2016

10.11.2016

11.11.2016

Äitinsä tyttö. 10.11.2016

11.11.2016

maanantai 7. marraskuuta 2016

Talven tuntua


Valohoitoa, ihanaa, ihanaa auringonpaistetta lähes koko seitsentuntisen päivän ajan, jo parina päivänä! Akkujen latausta tulevien, vuoden pimeimpien päivien varalle, vaikka ei nämä päivät ihan taidakaan vielä sinne asti kantaa. Onneksi näitä säitä on lupailtu vielä lisää!

Alkutalvi on pitänyt sisällään perinteisiä alkutalven riesoja, heikosti kiertävät sähköt ja liian vähän juovat hevoset. Aidat on nyt korjattu taas talvimalliin, eli niin, että hangellakin seisova karvainen putte saa aidasta tuntuvan tärskyn. Ja hevosten juomista on kannustettu maukkailla lämpimillä juomilla, Vilma varsinkin nautiskelee kaiken eteen kannetun lämpimän veden. Lämpömittari on keikkunut kymmenen pakkasasteen molemmin puolin, tarkenemisongelmia on ollut ainoastaan kaksijalkaisella. Nyt pörhistetään turkki ja pureskellaan korsirehua niin, että taretaan läpi tulevan talven.

Tuttu niitty kimalteli pakkaspäivän auringonpaisteessa. Villiksen villapuku oli näin pörröllään, pakkasta kymmenisen astetta.

Tämä turilas on varautunut taas Siperian sääoloja varten. Poskiparta varsinkin on aika huomattava.

Kesällä koskemattomiksi jääneet nokkoset maistuu nyt.

Villiksen oli puhe poseerata kuuramaisemissa vähän kauempana...

Mutta se hiippaili aina lähelle. Söpö näinkin.

Sitten kuunneltiin auton ääntä pihasta. Auton.



Oli meillä tämä kaverikin. Sen pää ei tainnut nousta kertaakaan.

Villis reenaa koipien nostelua, ensi vuonna esitetään näyttelyssä jotain muuta kuin matalaa ravia. Tai sitten ei.


Villis tykkää metsässä seikkailla porukan johdossa ja valita mihin suuntaan mennään.

Päivän treeniin kuului myös tällainen valtava tukkieste, kun mielikuvitus on kohdallaan.



Postikorttimaisemat, joissa Villis ei viihtynyt ollenkaan. Varsinkaan, kun kuvaaja kyykisteli epäilyttävänä varpujen seassa.


Pilkahdus aurinkoa löytyi vielä metsän reunalta, ennen kuin mollukka painui puiden taakse.


Havuja parhaimmillaan, suoraan puusta. Tarhaan kannetut ei ole ollenkaan niin hyviä.




Vaaleanpunainen hetki, joka tallentui muistikortille aitojen korjauksen aikaan. Villis vai Viena?

Team läsinaamat, Vilma ja Villis.