perjantai 21. lokakuuta 2016

Valonsäteitä pimeään

13.10.2016

Lokakuu. Synkkää, kylmää, märkää ja pimeää. Ainakin siltä on muutaman viimeisimmän päivän aikana tuntunut. Silti, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, alkaa päivä pidentyä jo kahden kuukauden päästä! Vielä viikko sitten synkistelyn sijaan nautittiin ihanan aurinkoisista ja kuivista syyspäivistä, niin kuin postauksen kuvistakin voi päätellä. Ja mikä parasta - ei yhden yhtä hirvikärpästä enää!

Tämä tyyppi on se todellinen valonsäde, pimeinäkin päivinä.

Syliin!


Toisaalta sumuisen ja synkänkin päivän pelastaa hetki metsässä. Varsinkin jo on tällaista seuraa.

Tutut punaturkit kaverina (toinen kameran ulkopuolella, vaihtelun vuoksi välillä lennokkaampi Vilmakin).

Pehmoinen sammal kavioiden alla...

Ja satumaiset puut naavasta notkuvine oksineen kattona. Ei hassumpaa!

Onnistuneen ensimmäisen "ajokerran" jälkeen on vedetty lonkkaa. Haitanneeko tuo. On edelleen jotenkin hassua, miten pikkuisesta villihevosenalusta on syksyn aikana tullut niin iso hevonen, käytökseltään ja käsiteltävyydeltään. Tulevalla viikolla päästään testaamaan, miten jalkojen nostelun teho-opetus vaikuttaa kavioiden vuoluun kengittäjän toimesta!

Välillä tulee palattua vuoden takaisiin päiviin ainakin Facebookin Tänä päivänä -sovelluksen takia. Tänään muisteltiin Vilman kuvaa pakkasaamulta neljän vuoden takaa, viime viikolla fiilisteltiin alla olevan kuvan merkeissä viimevuotisia metsäretkiä astetta pienemmän varsulin kanssa. Hauska lukea vanhoja postauksia ajalta, jolloin Villis oli tallinimeltäänkin Viola. Ehkä siihen Violaan palataan vielä myöhemmin, niin kuin kahden aikaisemmankin varsan kanssa, kun on aika vaihtaa hellittelynimi aikuisen hevosen nimeen. Maisa on kyllä edelleen Maisuli, mutta se onkin söpö, pieni ja pörröinen edelleen!

Hienoisella haikeudella tulee aika-ajoin palattua näihin aikoihin. Tältä päivältä löytyy videokin! 13.10.2015

Yritys liike-epäteräviin kuviin aikaansai lähinnä kauttaaltaan epätarkkaa materiaalia.


Ensi viikolla tulee täydet 500 päivää siitä, kun Villitti syntyi. Samalla niin lyhyt ja niin pitkä aika, muutamassa hetkessä!

Kesällä kärsittiin taas varsakuumeesta täydellä teholla, näin syksyllä sen vaivan on ennenkin todettu helpottavan itsestään. Ihan hiljaa on silti tullut leikiteltyä ajatuksella Vienan astuttamisesta vielä kerran. Oikeastaan sopivan oloinen orikin olisi jo valmiiksi katsottuna, järeäjalkainen erilaisensukuinen ori. Harmi, että suvullisesti sopivimmilla oreilla alkaa olla ikää sen verran, että voi hyvinkin olla, ettei ehditä ajoissa varsahaaveista toteuttamisen asteelle. Toisaalta varsahaaveissa tämän tamman kohdalla ei liene järjenhippustakaan, varsinkaan kun se "harrastekaveri omaan käyttöön" on jo kotona kasvamassa.

Aiheeseen sopien, saatiin kuvaterkkuja Villiksen isoveljeltä, Vienan ensimmäisen jälkeläisen omistajalta. Kovasti tutun näköinen punaturkki niissä kuvissa poseerasi.


Tuntuu, että näistä viikon vanhoista kuvistakin Villiksen villapuku on pörröytynyt jo kovasti lisää.


Onneksi ei mene enää kauaa, kun (toivottavasti) on jo täysi talvi!

Viime vuonna ihmeteltiin ensilunta 27.10. Joku tyyppi oli aika tuimana. :-D

4 kommenttia:

  1. Meidän meno näyttää tällä hetkellä aikalailla tuolta teidän 13.10.2015 kuvalta, mutta salaa jo haaveillaan vuoden päässä odottavista ajo-opetushommista. Tosin meidän Pikkukallesta on ilmeisesti jo nyt tullut se laiskanpulskea ruunanretale, metsälenkeillä ei nimittäin enää oo kivointa täysiä juokseminen vaan syöminen... Se pysähtyy aina ahmimaan suunsa ihan täyteen kaikkea mitä vaan maasta löytyy, hölkkää sitten meidät kiinni (suu auki, hölköttelyvauhdissakin voi nimittäin ihan hyvin syödä) ja pysähtyy taas syömään. Niin pitikö tällä olla jotain potentiaalia kilpahevoseksi? :D

    Meilläkin muuten salaa ja ihan pienesti haaveillaan ensi kesän astutushommista, vaikka mekään ei olla löydetty sitä järjenhippusta tästä hommasta. Eikö sitä tän toisenkaan murheenkryynin jälkeen voi oppia, että helpompiaki tapoja harrastaa olis varmasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Pikkukalle! :D Syöminen on tärkeää kanssa, varsinkin kasvaville lapsille! Ja kaikenkokoisille ja ikäisille suomenhevosille kanssa... Ja ennen kuin huomaatkaan, istuskelet varsan perässä kärryillä, jotenkin aika vaan menee ihan hillitöntä vauhtia.

      On se melkoinen hulluus kyllä tämä hevoshulluus. :D Välillä on käynyt mielessä vaihtaa harrastus postimerkkien keräilyyn, mutta varmaan se tulisi joku luonnonmullistus ja tulva veisi kokoelman mennessään... Tietenkin suomenhevosen kannalta on aina vain erityisen hyvä, että meitä kaikenlaisia hulluja riittää. ;)

      Poista
  2. Tuntuu tyypillä olevan edelleen vauhtipäällä koko ajan =D Ainakin kuvista päätellen! Kyllähän tuollainen vauhtimimmi tarvii kaveriksi pikkusiskon tai veikan!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis on oikea ilopilleri! Oon kyllä samaa mieltä, selvästi ollaan pikkusisarusta leikkikaveriksi vailla... Isäntä ei jostain syystä ole asiasta innostunut. Kumma homma. :D

      Poista