sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Valmistautuminen ja se varsanäyttelyreissu

Söpönen Villis ja keskittynyttä kuuntelua, että lautakunnan antamat ohjeet eivät mene ohi.

Miten valmistella metsäläisvarsa varsanäyttelyreissuun? Sellainen varsa, joka ikäisekseen on nähnyt maailmaa harvinaisen vähän. Villiksen maailma kun ei juuri postilaatikolta pidemmälle jatkunut ennen reissua. Vieraita hevosia, ei juuri vieraita ihmisiäkään, ei isoja autoja, tai hevosia kärryineen, niitäkään ei oltu nähty ennen näyttelyreissua.

Ja koska varsanäyttely näin 1-vuotissyksyllä oli osa matkaa, ei niinkään määränpää, haluttiin Villikselle kerätä hyviä kokemuksia matkustamisesta ja vieraista paikoista. Lastausharjoitukset päästiin aloittamaan torstaina, kahta päivää ennen näyttelyaamua. Ensimmäisenä päivänä Villis kävi vinkassa syömässä herkkuja kaksi kertaa, vähän mietiskellen lastaussillalla. Ilman, että väliseinästä tai takapuomista puhuttiinkaan. Tahtia oli pikkuinen pakko kiristää perjantaina, ennen seuraavan päivän näyttelyä. Varsan ehdoilla kylläkin. Aamulla Villis kävi vinkassa edelleen kerran syömässä herkkuja yksin. Päivän toisella harjoituskerralla herkkujen syönnin ohella sovitettiin viereen väliseinä ja kiinnitettiin takapuomi paikoilleen. Niistä varsa ei tuuminutkaan ihan mitään, ja päivän kolmannelle harjoituskerralle mukaan lähti turvaponi Maisa.

Lastausharjoitukset pidettiin lyhyinä ja hyväntuulisina, vaikka aikataulu olikin aika tiukka uuden asian opetteluun. Jo ensimmäisellä harjoituskerralla Villiksen bravuuriksi paljastui rauhallinen vinkasta peruutus, jos traileriin sisälle ei ollut mikään kiire, niin ei sieltä ollut kiire poiskaan. Joka kerralla Villis tuli kyytiin ilman pakotteita, lastautuen aina ihan oikeaan reunaan, joten Maisan paikaksi valikoitui vinkan vasen puoli. Perjantaina lastausharjoituksia siivitti lähes myrskyisä tuuli, joka onnistui paukauttamaan trailerin sivuovenkin kiinni varsan turvan edestä. Osastoa ei näin, vaikka Villis ei siitä mitään välittänytkään.

Koska lastausharjoituksissa kaikki apukädet olivat kiinni työtehtävissään, kuvitetaan harjoituskertomustakin kuvilla näyttelystä. 

Maisalle vinkkaan meneminen ei ole ollut ikinä mikään ongelma, vaikka vähän matkustanut poni onkin. Mainittakoon myös, että Maisa ei tainnut saada vastaavia lastausharjoituksia valmistelemaan ensimmäistä matkaansa trailerissa, koska poni ei ollut tainnut saada liiemmin opastusta edes talutettuna kävelemiseen. Silti Maisalle kaikki on aina aika ok, jos on ruokaa turvan edessä, vinkassakin seisoskelu. Siispä lastattiin Maisuli oikeaan laitaan, aukaistiin väliseinä niin auki kuin ponin maha antoi myöten, ja talutettiin varsa viereen heiniä syömään. Ei ongelmaa.

Väliseinän ja takapuomien paikoilleen laittaminen häiritsi Villistä vielä vähemmän, kun Maisuli seisoi vieressä herkkuja jakamassa. Oli aika nostaa vaikeustasoa ja sulkea lastaussiltakin ensimmäistä kertaa. Se ei ollut juuri jännittävääkään, mutta yläluukkua suljettaessa Villis vähän säikähti. Säikähdys hälveni äkkiä, eikä vinkassa seisominen ollut juurikaan sen jännempää luukkujen ollessa kiinni, joten otettiin hätäisesti vielä yksi askel. Mitä varsa sanoisi, jos lähdettäisiin liikkeelle? Villis ei ollut vielä sidottunakaan, vaan turvaponin lisäksi vinkassa seisoi turvahenkilö, kun lähdettiin liikkeelle. Ehkä kymmenen metrin pätkä yllättävän paljon rämisevässä trailerissa oli jo aika jännittävä kokemus, mutta trailerin pysähtyessä varsa rentoutui taas, eikä trailerista ollut kiire ulos tämänkään jälkeen. 

Tuumivat, että onko Villitti vähän ylikuntoinen. Joku taisi heittää ilmoille sanat "hyvä rehunkäyttäjä", osui ja upposi. :-D

Jäljellä oli enää yksi harjoittelukerta ennen H-hetkeä, näyttelyaamua ja aikataulutettua lastaamista. Eli ensimmäinen ajelukerta trailerissa matkustaen. Turvaponi ja varsa kyytiin, lastaussilta ja luukut kiinni. Kyydissä mukana olleelle turvaihmiselle taskuun puhelin ja hurjasti herkkuja, ja ei kun menoksi! Alkuun Villis jännitti aika paljonkin heiluvaa vinkkaa ja suhteellisen kovia ääniä, söi kuitenkin koko ajan (kädestä tarjottuja) heiniä. Kuljettaja pysähtyi matkan varrella muutaman kerran varmistamaan, että kaikki oli ok. Täytyy sanoa, että vinkassa matka taittui ihan vähän eri vauhtia kuin autossa. Isot pointsit kaikille hyvin matkustaville ja kiltisti traileriin kiipeäville hevosille, ei voi kuin ihmetellä, miten ne kerta toisensa jälkeen suostuvatkaan matkalle lähtemään. Nelijalkaisilla kavereilla tasapaino piti vähän paremmin kuin kahdella jalalla tasapainotelleella ihmisellä, ja kotipihaan kurvattiin vähän jännittyneissä tunnelmissa. Ehkä lähinnä ihmisen osalta.

Edellisen yön syysmyrsky oli onneksi ehtinyt mennä sateineen jo ohi, kun näyttelyä edeltäneenä iltana pakkailtiin melkein hevosia vaille kaikki valmiiksi. Villis pukeutui sadeloimeen ja vietti yönsä pihatossa. Lähinnä pidettiin peukkuja, että varsin hienohelmainen Villis ei juuri sen yön aikana keksi käydä kierimässä tarhan kuraisimmassa paikassa.

Tässäkin esitetään näennäisesti aika rentoina käyntiä lautakunnalle.

Näyttelyn aikataulukin ehti vielä muuttua perjantain aikana, ja lähtö siirtyi aiempaa suunnitelmaa aikaisemmaksi. Tavoitteena oli päästä liikkeelle seitsemältä, ja ainakin vielä varttia vaille viiletettiin pitkin pihaa keräillen kyytiin edellisenä iltana kirjoitetun muistilapun tarvikkeita. Kaikki alkoi olla hevosia vaille valmista, ja viimeisenä kerättiin tarhasta pörröinen kaveriponi ja kuorittiin näyttelyvarsa loimensa alta. Jalatkaan eivät juuri kuraiset olleet, joten kyytiin vain ja menoksi.

Lastaus sujui oikeinkin jouhevasti, Villis käveli vinkkaan kehujen saattelemana oikeastaan ennen kuin ehdittiin sitä kyytiin pyytääkään. Meitä oli onneksi näyttelyreissulle lähdössä useampia ihmisiä, ja lähdettiin kahdella autolla liikkeelle niin, että alkumatkan ajan varmisteltiin vielä vinkassa, että matkustaminen sujuu eiliseen malliin. Ja oikeastaan se sujui jopa rauhallisemmin, joten hyvillä mielin jätettiin Villis ja Maisa matkustamaan kahdestaan. Aamussa parasta oli se, että eniten reissua jännittänyt omistajakasvattajahoitaja - palvelusväen ylin edustaja, allekirjoittanut - sai oman autokuskin. Ei tarvinnut keskittyä kuin katselemaan edessä keikkuvaa vinkkaa ja kelloa, aikataulussa oltiin ja matka taitettiin hyvinkin rauhallisella vauhdilla. Puolisentoista tuntia siinä taisi vierähtää matkalla, ennen kuin oltiin perillä. Samaisessa paikassa muuten käytiin reilut kaksi vuotta sitten tiineystarkastuksessa Vienan kanssa, ja nyt kyydissä oli se silloin 17 vuorokauden ikäinen hevosenalku.

Mukaan oli pakattu Villikselle oma kuivatusloimikin, siltä varalta, jos se olisi matkan aikana hionnut. Vaan ei ollut, vinkasta kurkisteli olosuhteisiin nähden varsin rauhallinen kaksikko, joka oli matkustanut hyvinkin rauhassa. Enemmän kiire oli Maisalla, kun alettiin trailerista ulos tulemista suunnitella. Päästiin Villiksen kanssa tutustumaan vieraisiin maisemiin edelleen varsin turvallisesti oman kaveriponin kanssa. 

<3

Isäntä kävi hoitamassa ilmoittautumisen sillä aikaa, kun käveltiin varsan kanssa katselemassa ja ihmettelemässä. Sitten siistittiin kaviot ja reissussa likaantunut häntä ennen mittauspaikalle suuntaamista. Lähinnä se oli sellaista odottelemista ja palloilua, eikä oikein tiedetty, missä olisi pitänyt olla ja tekemässä mitä. Ensimmäisessä luokassa olikin vain yksi 1-vuotias lämminverinen, joten mittaukseen päästiin sen palkitsemisen jälkeen. Villiksen säkäkorkeudeksi mitattiin 143 cm ja lautaskorkeudeksi 146 cm, eli varsa olikin todellisuudessa vähän kuviteltua matalampi. Kaviot Villis nosteli kiltisti, ja jos muisti ei tässä vaiheessa ole pettänyt jo ihan totaalisesti, niin etukaviot olivat jopa hyvät. Takakaviot sitten matalakantaisuudessaan laskivat kavioiden pisteitä, mutta seiskariviin taisi sopia sekin. Varsan käytös mittaustilanteessa, kavioita ja hampaita tarkistettaessa oli varsin hyvää, ei mitään ongelmaa.

Sitten päästiinkin odottelemaan omaa vuoroa, ensin patsastelemalla katselemassa muiden ikätovereiden esiintymisiä. Kehässä olikin vuorossa jo numero 7, kun paikalle saapui välistä jäänyt varsa, joka oli vielä mittaamattakin. Villiksellä meinasi jo vähän väsy painaa, joten siirryttiin katoksille rouskuttelemaan heiniä ponikaverin kanssa. Siitä sitten meinasikin tulla vähän hoppu viritellä kuolaimia takaisin suuhun, kun kuulutettiin numero 8 valmistautumaan. Ihan ajallaan oltiin silti vuoroa odottamassa, huutolinjalle heittäytyneen Villiksen kanssa.

Olisihan sen kotiriimun voinut vaikka riisua puunattujen suitsien päältä ennen omaa vuoroa.

Yksi käyntikuva lisää. Käyntiliikkeet taisivat olla ahtaat, mitään muuta niiden arvostelusta ei tainnut mieleen jäädäkään.

Käynnin Villis esitti kyllä hienosti, kävellen rentoa pitkää käyntiään.

Käynnin esittäminen sujui varsin hyvin. Harmi, kun arvostelu meni suurimmaksi osin ihan täysin ohi, eikä tähän ole liittää vielä edes lautakunnalta saatuja arvosanoja. Ehkä palataan niihin sitten, kun tai jos sanallisen arvostelun joskus saa käsiinsä. Käynnissä Villis keskittyi hommiin hyvin, ja sitten odoteltiin seuraavia ohjeita. 

Tarkkoina kuin porkkanat, odottelemassa lupaa esittää ehkä sitä raviakin.

Vähän jotain ravin tapaistakin sitten.

Kysyttiin, että ja mitenkäs se ravi onnistuisi, mihin ei ollut vastata kuin että jaa'a, saapa nähdä. Ensimmäisen pätkän Villis ravasi ihan hyvin, vähän hitaasti käynnistyen, ja sivusta juoksuliikkeitä esitettiin häntä suorana laukka-askelia tapaillen. Lautakuntaa kohti löytyi taas hyvänpuoleinen ravi, jonka arvostelu meni ihan yhtä ohi kuin kaiken muunkin. Väljenevät, sen verran jäi mieleen raviliikkeiden arvostelusta. Ja tietenkin pieni harmistus siitä, että lennokas ravi jäi nyt kotiin, mutta niinhän se aina.


Tässä ollaan jo helpottuneina, kun oma suoritus oli ohi. Villis kyllästyttyään keräili ketjua suuhun, ihan niin kuin kotona.

Viimeisenä syynättiin rakennetta. Puolella korvalla kuunneltiin sananen sieltä, toinen täältä. Joku taisi heittää ilmoille sanan orimainen. Runkoa arvioitaessa pohdiskeltiin, onko runko lisäksi pyöreä, vai tuleeko pyöreys siitä, että varsa saattaa olla hieman ylikunnossa. Lihava. Runko oli luultavasti pitkä, mutta avorunkoinen Villitti ei kuitenkaan ollut, varsin hyvä rehunkäyttäjä. Lyhyestä lautasesta rokotettiin. Kaunis pää ja leveä rynnäs, siinä joitakin mahdollisesti lopullisesta arvostelusta löytyneitä sanapareja.

Jaloista ei varsinaisesti kunniankukko laulanut, vaikka emäänsä paremmalla jalkarakenteella varustettu Villis onkin. Etujalat olivat sapelinhakuiset, ainakin toisessa etujalassa ja mahdollisesti molemmissa takajaloissa oli sivuttaissiirtymää, olisiko takajalat olleet pihdissä ja kintereetkin käyrät? Ei hyvä, mutta ei varsinaisesti hirveän huonokaan, samaa sarjaa Villiksen kaiken muun arvostelunkin kanssa. Kehut varsalle ja kiitokset esittäjälle, ja suurimmat jännityksen aiheet olivat näin jo takana päin. Luokassa oli Villiksen jälkeen vielä jokunen varsa, ja pari taisi olla vielä mittaamattakin, joten siirryttiin luokan päättymistä odottelemaan katoksille.

Onks pakko jos ei haluu?

Ja/tai jaksa.

Loppurutistuksena keräännyttiin kaikkien 1-vuotiaiden suomenhevosten kanssa riviin arvosteluja kuuntelemaan. Yhdeksän niitä taisi olla paikalla, 1-vuotiaita, ja Villis seisoskeli rivin keskivaiheilla.

Vieressä Villiksellä oli komea läsipäinen orivarsa, mutta keskityttiin huutamaan kavereita. Väsy iski jo ihan kokonaan.

Tässä valmistaudutaan kuuntelemaan omaa arvostelua.

Villiksen arvostelu meni - niin kuin jonkun kerran sanottukin - suurimmaksi osaksi ohi korvien. Johtuen ehkä korvanjuuressa huutaneesta Villitistä. Sen verran siitä kuitenkin kuultiin, että varsa palkittiin täpärällä kakkospalkinnolla, ja sai suitsiinsa sinisen ruusukkeen. Yhdeksästä varsasta kaksi muuta taisi saada myös II- -palkinnon. 1-vuotiaiden suomenhevosten luokan paras oli hurmaava pieni liinakkotamma, johon meidän tammatkin tuntuivat kovasti ihastuneen näyttelypaikalla.

Väsynyt poseeraus arvostelujen päätteeksi.

Pikkutamma Villitti, II- -palkinnon varsa. 1.10.2016

Facebookin muistoista löytyi samainen tyyppi tasan vuosi takaperin, tässä poseerataan Reetan kanssa. 1.10.2015

1.10.2015
1.10.2016

























Kotimatkalle Villis oli lähdössä niin reippaana, että Maisa ei meinannut ehtiä omalle puolelleen vinkkaan, kun varsa jo halusi kopsutella kyytiin. Maisuli kun olisi halunnut jäädä vielä haistelemaan uusia tuulia ja ihailemaan komeita suuria lämminverisiä. Villitti sai kehuja, mutta ei se ilman kehuja jäänyt ponikaverikaan, joku hevosmies heitti, että voisi ponin itselleen ostaa.

Tammat lähtivät matkaan kotia kohti, kun jäätiin vielä poninhoitajan kanssa norkoilemaan näyttelypaikalle. Lautakunnasta vinkkasivat, että kannattaa jäädä vielä katselemaan, kun parhaan esittäjän palkinto olisi voinut osua Villitin esittäjälle. Palkinto meni sivu suun, mutta se ei mielialaa masentanut, aivan mahtava päivä varsanomistajana takana! Ja nähtiin, kun Villiksen vuotta vanhempi puolisisko samasta isästä esiintyi, saaden sekin II- -palkinnon ja hienon kahdeksikon ravistaan.

Näyttelyreissua mahdollistamassa oli useampi käsipari, kiitokset kuuluu loistavalle poninhoitajalle, kuskille, sekä trailerin lainaajille. Kameramiestä ja -naista unohtamatta!


Kainalovarsa Villitti ja veto pois, ennen kotimatkalle lähtöä. Äkkiä voisi arvella, että omistaja saattoi olla aavistuksen hyvillään.

P.S. Tänä aamuna pakkasyön jäljiltä tarhasta löytyi huomattavan pörröinen ja irtokarvaa pöllyttävä epäedustusvarsa, jonka ei uskoisi poseeranneen edellisenä päivänä näinkin komean kiiltävällä karvalla! Vähän reissusta väsähtänyt ja erittäin kovasti nälkäinen tyyppi. Niin mainio pikkuinen Villis!

19 kommenttia:

  1. Me saatiin ne arvostelut ihan paperilla sieltnä näyttelystä mukaan, niin ei tarvinnut edes yrittää muistella, mitä sanottiin. Hassua, jos niitä ei aina saa. Mutta huoli pois, ne arvostelut ilmestyy aikanaan Hippoksen heppajärjestelmään Villiksen tietoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä oli kysellyt arvostelulappusen perään, ja toimihenkilö myöskin lupaili sähköistä versiota Heppaan. Mutta ilmeisesti sanallinen arvostelu ei sinne kuitenkaan tule, kun näyttelyn tiedoissa arvostelut eivät ole julkisia? Viime vuotisesta Rovaniemen näyttelystä ei Hepassa ole kuin pisteet näkyvissä. Olisi pitänyt olla paikalla vielä joku hyvämuistinen ja nopea kirjoittaja, joka olisi saanut lennosta napata arvostelun paperille kuulutuksista...

      Poista
    2. Katsoin Hepasta, niin omia hevosillani näkyy varsanäyttelytyloksista vain pisteet, mutta ei sanallista arvostelua. Sen sijaan kantakirjatuilta hevosiltani näkyy myös se kantakirjauksen sanallinen arvostelu kokonaan.

      Poista
  2. Onpas outoa, meillä päin on saanut aina arvostelun paperille kirjoitettuna! Tosin siinäkin.on joskus tulkitseminen, käsin kirjoitettuja kun ovat. :) Mutta onnea joka tapauksessa hienosta suorituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ollut kiva päästä lukemaan se arvostelukin. Vaan nyt on hyviä vinkkejä ensi vuoden karkeloita varten, että saa arvostelut talteen! :D Kiitos!

      Poista
  3. Voi juku, on se kyllä kivan näköinen! :) Onnea vielä, niin palkinnosta, kuin hyvin menneestä reissustakin! Onko teillä tulevaisuudesta millaisia näyttelysuunnitelmia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Täällä "meillä päin" on kohtuullisen matkan päässä (ainakin tänä vuonna oli näin) varsanäyttelyt kevät- ja syyskaudelle, ehkä me ensi vuonna käydään keräämässä kokemuksia molemmista. Jos vain varsa on terveenä ja sen näköinen, että kehtaa maailmalle lähteä... :D

      Poista
  4. Kyllä mekin ollaan arvostelut mukaan saatu, sen palkintotodistuksen liitteenä.... Mutta papereista viis, kun on noin hieno varsa ja näytelmä reissu sujui hyvin!!! Onnea siis koko porukalle :)

    VastaaPoista
  5. Puhelimen äänitys toimii myös hyvänä lausunnon tallentajana. Sikäli mikäli muistaa painaa sen päälle oikeasti. :D Nimimerkillä aina ei vaan onnistu.. Mutta onnea paljon! Ei ne kintereet ihan käyrät kyllä ole, käyrähköt vain. :) Villitti on kyllä huippuluontoinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Sain kyllä hyviä vinkkejä tulevia näytelmiä varten, että miten sen arvostelun saa talteen. :D Ei tullut kyllä ihan pieneen mieleenkään, että olisi voinut vaikka pyytää jonkun apukäsinä mukana olleista videoimaan tai äänittämään arvostelun. Nyt on heitetty hyviä veikkauksia siitä, mitä varsasta loppupeleissä sanottiinkaan... :D Niin mahtava pikku hevonen Villis kyllä on, kelpaa reissata myöhemminkin!

      Poista
  6. Niin, ja ihana villapaita tuo punamusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villapaita oli varasuunnitelma, oli tarkoitus esittää Villis musta takki päällä, mutta takki oli lopulta ainoa asia, mikä unohtui kotiin. Onneksi sää oli yllättävänkin lämmin ja villapaidassa tarkeni hyvin! :D

      Poista
  7. Kyllä Villis on kaunis tyttö. Hienosti jaksoi. Onnea kakkos sijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny! Vähän alkoi lopussa varsa olla sippi, homma meni melkoiseksi möykkäämiseksi, kun jokaiseen huuteluun piti oma vastaus päästä antamaan. :D Hyvin Villis pysyi kyllä kuulolla silti koko ajan! En ole aivan täysin varma, mutta mahdollisesti Villis sai luokassaan kolmanneksi eniten pisteitä. Ei huono!

      Poista
  8. Teillähän sujui hyvin! Onnittelut kakkospalkinnosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janina! Kannatti lähteä reissuun lakki kourassa kokemuksia hakemaan, ei tullut pettymyksiä. :D

      Poista
  9. Voihan metsäläisvarsa, on se vaan niin sievä! Onnea kakkospalkinnosta :)

    VastaaPoista