keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Lokakuun loppupuolella

Tulevaisuuden puskaratsu? 25.10.2016

Vaikka tekisikin mieli lisätä läjä kuvia ja söpöjä(?) peikkoloruja postaus toisensa perään, pitänee väliin koittaa naputella jotain kuulumisiakin. Tämän postauksen kuvissa Pikku-Peikon lisäksi seikkailee myös kaverinsa Mörrimöykky, joka vaihtoi kesäkenkänsä tänään toiveikkaasti hokkikenkiin. Ei sillä, että jäätikkökelejä kukaan toivoisi, mutta joulukuulle jatkuvasta syksystäkään tuskin kukaan haaveilee...

Eli kengitys- ja vuolupäivä, joka toi talvenkin tullessaan. Metsäläisvarsan kuskaaminen varsanäyttelyyn ihmettelemään Suurta Maailmaa aikaansai sen(kin), että omistajakasvattaja ei toistaiseksi jaksa jännittää niin helppoa ja tuttua juttua, kuin joku kavioiden vuolu. Ei edes, vaikka kengityspaikan remontin takia jouduttiin kavioita vuolemaan väärään paikkaan. Villis olikin oikein fiksu ja hyväkäytöksinen kakara, toista takajalkaa vuoltaessa taisi kerran kiskaista, muuten seisoskeli hyvinkin somasti, purkaen turhautumistaan narun toiseen päähän. Mainittakoon, että Vilma viisvee oli se varsamaisempi vuoltava. (Ja vähän päätä pyörityttää sekin, että Vilman meille muuttamisesta tulee kuluneeksi jo täydet viisi vuotta. Viisi!)

23.9.2015

25.10.2016

Samalla voisi palata vielä kerran varsanäyttelytunnelmiin, ja oikaista näyttelypostauksessa annettuja, vähän vääriksi osoittautuneita muistikuvia Villiksen arvostelusta. Hatara on pää jo tälläkin iällä, siitä ei pääse mihinkään. Pisterivi löytyykin jo sukupostista.

Tyyppi: Hyvänpuoleinen 7½
Runko: Vankka pyöreä runko, kaunis pää, leveä kaula, piirteetön säkä, jyrkkä lautanen, leveä rynnäs 7½
Jalat: Etujalat hieman sivuttaissiirtymää ja sapelihakuiset, takajalat pihdissä 6½
Kaviot: Etukaviot hyvät, takakavioissa matalat kannat 7½
Käynti: Ahtaat käyntiliikkeet, pitkä verkkainen käynti 7
Ravi: Väljenevät lyhyehköt juoksuliikkeet 7

1.10.2016


Ensimmäisistä kengistäkin oli puhetta, lähinnä ajatuksena on ollut, että ehkä vuoden päästä sitten. Vilma sai ensimmäiset kengät alleen 2-vuotissyksyllä, ja ne olivatkin samalla sen hevosen luultavasti toiseksiviimeisiksi jääneet kengät. Jospa Villiksen kanssa olisi vähän erilaiset tuurit matkassa. Ajo-opetus onnistunee ilman kenkiä, mutta säännöllisempään ajoon tarvitaan kyllä sitten jo kengät alle.

Sitten niihin metsäkuviin ja tunnelmiin:

Röllipeikko, pieni, paksu ja pörröinen. 25.10.2016

Ja Mörrimöykky, vielä pienempi, vähän vähemmän paksu ja aivan hirmuisesti pörröisempi tyyppi. 25.10.2016

Evvk poseeraaminen, kun voi esim. syödä. Maisa<3 25.10.2016

Eväät ne on matkassa tälläkin! 25.10.2016

25.10.2016

25.10.2016

Maisasta ei montaa kuvaa ole tullut otettua sen jälkeen, kun poni kyllästyi kuvaamishommiin. Söpö pörriäinen se on edelleen!

Ketterä kuin kissa? Omistajan riemuksi parhaimmat pukkisarjat pitää suorittaa risuläjässä. 25.10.2016

25.10.2016

25.10.2016

25.10.2016

Facebookissa ja/tai Instagramissa Villiksen touhuja seuraavat tietävätkin jo, että tännekin saatiin vähän talvisempaa maisemaa täksi aamuksi. Ensilumentapainen sateli jo joitakin päiviä sitten, mutta sitä oli paljon vähemmän kuin nyt. Kuvitetaan lumisilla kuvilla seuraava postaus sitten, vaikka luultavasti siinä vaiheessa tämä hetkellinen valkoisuus on vaihdettu kurakeleihin.

Tänään sama metsä olikin ihan eri näköinen! 26.10.2016

Maisan ja huovutetun talvimini-Maisan kohtaaminen oli niin söpö, että pakko jakaa kuva tännekin. Ei ollut kuulemma näköinen.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Pikkuinen peikko


Olipa kerran pikkuinen peikko,
sellainen karvainen hupaisa veikko,


jolla oli suopursut korvissaan
ja elämän riemua varpaissaan.


Se osasi nauraa auringolle,
 sadepilvelle, kasteelle, kuutamolle.


Iloinen pilke silmissään
se teki omia retkiään.


 Lapset sen tuntee, mä luulen niin
ja yhtyy sen peikon kujeisiin. 
-Vuokko Paavilainen-

perjantai 21. lokakuuta 2016

Valonsäteitä pimeään

13.10.2016

Lokakuu. Synkkää, kylmää, märkää ja pimeää. Ainakin siltä on muutaman viimeisimmän päivän aikana tuntunut. Silti, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, alkaa päivä pidentyä jo kahden kuukauden päästä! Vielä viikko sitten synkistelyn sijaan nautittiin ihanan aurinkoisista ja kuivista syyspäivistä, niin kuin postauksen kuvistakin voi päätellä. Ja mikä parasta - ei yhden yhtä hirvikärpästä enää!

Tämä tyyppi on se todellinen valonsäde, pimeinäkin päivinä.

Syliin!


Toisaalta sumuisen ja synkänkin päivän pelastaa hetki metsässä. Varsinkin jo on tällaista seuraa.

Tutut punaturkit kaverina (toinen kameran ulkopuolella, vaihtelun vuoksi välillä lennokkaampi Vilmakin).

Pehmoinen sammal kavioiden alla...

Ja satumaiset puut naavasta notkuvine oksineen kattona. Ei hassumpaa!

Onnistuneen ensimmäisen "ajokerran" jälkeen on vedetty lonkkaa. Haitanneeko tuo. On edelleen jotenkin hassua, miten pikkuisesta villihevosenalusta on syksyn aikana tullut niin iso hevonen, käytökseltään ja käsiteltävyydeltään. Tulevalla viikolla päästään testaamaan, miten jalkojen nostelun teho-opetus vaikuttaa kavioiden vuoluun kengittäjän toimesta!

Välillä tulee palattua vuoden takaisiin päiviin ainakin Facebookin Tänä päivänä -sovelluksen takia. Tänään muisteltiin Vilman kuvaa pakkasaamulta neljän vuoden takaa, viime viikolla fiilisteltiin alla olevan kuvan merkeissä viimevuotisia metsäretkiä astetta pienemmän varsulin kanssa. Hauska lukea vanhoja postauksia ajalta, jolloin Villis oli tallinimeltäänkin Viola. Ehkä siihen Violaan palataan vielä myöhemmin, niin kuin kahden aikaisemmankin varsan kanssa, kun on aika vaihtaa hellittelynimi aikuisen hevosen nimeen. Maisa on kyllä edelleen Maisuli, mutta se onkin söpö, pieni ja pörröinen edelleen!

Hienoisella haikeudella tulee aika-ajoin palattua näihin aikoihin. Tältä päivältä löytyy videokin! 13.10.2015

Yritys liike-epäteräviin kuviin aikaansai lähinnä kauttaaltaan epätarkkaa materiaalia.


Ensi viikolla tulee täydet 500 päivää siitä, kun Villitti syntyi. Samalla niin lyhyt ja niin pitkä aika, muutamassa hetkessä!

Kesällä kärsittiin taas varsakuumeesta täydellä teholla, näin syksyllä sen vaivan on ennenkin todettu helpottavan itsestään. Ihan hiljaa on silti tullut leikiteltyä ajatuksella Vienan astuttamisesta vielä kerran. Oikeastaan sopivan oloinen orikin olisi jo valmiiksi katsottuna, järeäjalkainen erilaisensukuinen ori. Harmi, että suvullisesti sopivimmilla oreilla alkaa olla ikää sen verran, että voi hyvinkin olla, ettei ehditä ajoissa varsahaaveista toteuttamisen asteelle. Toisaalta varsahaaveissa tämän tamman kohdalla ei liene järjenhippustakaan, varsinkaan kun se "harrastekaveri omaan käyttöön" on jo kotona kasvamassa.

Aiheeseen sopien, saatiin kuvaterkkuja Villiksen isoveljeltä, Vienan ensimmäisen jälkeläisen omistajalta. Kovasti tutun näköinen punaturkki niissä kuvissa poseerasi.


Tuntuu, että näistä viikon vanhoista kuvistakin Villiksen villapuku on pörröytynyt jo kovasti lisää.


Onneksi ei mene enää kauaa, kun (toivottavasti) on jo täysi talvi!

Viime vuonna ihmeteltiin ensilunta 27.10. Joku tyyppi oli aika tuimana. :-D

torstai 13. lokakuuta 2016

Juokse sinä humma...


Tai enemmänkin... Matele, sinä vetelys? Eli pieniä, hitaita askelia varsalle, mutta kerrassaan valtavia harppauksia omistajakasvattajalle. Ensimmäistä kertaa ensimmäisen oman kasvatin kärryillä. Huikeaa!

Kuvatodisteet. Siinä se tönöttää! Samoilla kärryillä aloitettiin Vilmakin, lähes päivälleen neljä vuotta sitten.

Näyttelyhässäkän ajaksi otettiin aikalisä ajo-opetuksen kanssa, eikä sen etenemisellä oikeastaan ollut mikään kiirekään. Viimeisimmät ohjasajokerrat Villis on ollut aikamoinen laiskimus, mikä kuten sanottu, ei ole oikeastaan huonokaan juttu. Ennemminhän sitä virittelee kärryjä vähän vähemmän villin varsan perään. Kokeiltiin varsan kanssa ohjasajohommia kahdestaankin, apukäsien puuttuessa, ja se se vasta laiskaa touhua oli. Varsa katseli, että mitähän se akka naksuttelee ja huiskii tuolla takana ja totesi, että kun ei tajua mitään, voi pitää ruok... miettimistauon. Päästiin onnistuneesti ehkä kolme kävelyaskelta ja todettiin, että paras lopettaa siihen. Jos jotakin positiivista, niin ainakaan jarruissa ei ole vikaa, mitä nyt käsijarru vähän jäi laahaamaan.

10.10.2016

Onhan se tietenkin vähän tylsää, pukeutua remmiläjään ja tallustella ympäriinsä kehuja keräten. Siltikään ei ollut tarkoitus lisätä kuvioon kärryjä ennen ratin huoltoa. Oikeastaan jos pelkästään allekirjoittaneesta olisi ollut kiinni, niin tuskin oltaisiin ajelulle päästy ennen ensi kevättä. Siksipä meinasikin pupu livahtaa pöksyihin siinä vaiheessa, kun isäntä totesi, että eiköhän laiteta kärryt perään. Ei? Asetettiin ehto, jos Villis kävelisi kiltisti valjaineen kaikkineen kierroksen pihalla niin, että isäntä kiskoo kärryjä vieressä, niin voitaisiin kokeilla. Ainakin katoksella sovitella aisoja lenkkeihin. Yllättäen varsa ei tuumannut ihan mitään kärryistä, joten palattiin katokselle sovittelemaan aisoja aisalenkkeihin.

Villis seisoskeli rennosti katoksen naruissa, kun laitettiin kärryt perään. Nosteltiin kärryjä niin, että aisat osuivat molempiin kylkiin. Villis odotteli palkkiotaan, uusista hommista kun yleensä saa muutakin kuin kehuja. Ja koska kylkiin osuvat aisat tai takana maata vasten laahaavat kärrynrenkaat eivät aikaansaaneet ihan mitään reaktiota, laitettiin aisat kiinni ja lähdettiin liikkeelle. Siis ihan tuosta noin vaan.

Jos kuvatekstiin kirjoittaisi, että Viena ajelulla, kukaan tuskin kyseenalaistaisi. Villis se kuitenkin on!

Ehkä siinä vähän kaipailtiin sekkiä ja/tai potkuremmiä. Ei siksi, että niitä olisi tarvinnut, mutta varmuuden vuoksi. Myöhemmin selvisi, että tänään oli kansallinen epäonnistumisen päivä, varsin sopiva päivä nakata varsalle kärryt ensimmäistä kertaa. Ei sentään perjantai, vaikka 13. päivä olikin.

Villis löntysteli taluttajan vierellä hyvin laiskanpulskeasti, sen mielestä kärryissä ei ollut ihan mitään ihmeellistä. Vähän matkaa siinä katseltiin maailmaa oman varsan kärryiltä, sitten otettiin kuvatodisteet ja palattiin katokselle. Villis ei välittänyt aisoista mitään edes käännöksissä, ei kärryn renkaiden rapinasta soratiellä. Sellainen ensimmäinen kokemus "ajamisesta", minkälainen alle haluttiinkin, rento ja hyvällä mielellä käyty lenkki. Eikä mikään numero, ei hurjaa pukkilaukkaa, ei jalkoja aisojen yli ja/tai karannutta varsaa. Siitä huolimatta seuraavalla kerralla on se potkuremmikin!

Ensi viikon maanantaina vietetään hauskaa vuosipäivää, tasan kaksi vuotta sitten Viena todettiin tiineystarkastuksessa tiineeksi. Edellisessä tarkistuksessa tamma tulkittiin tyhjäksi, ja siihen tulokseen tyydyttiin, vaikka tunne sanoikin toisin. Jännittäviä päiviä, viikkoja ja kuukausia varsomista odotellessa, vaikea uskoa, että siitä on oikeasti jo kaksi vuotta!

Emätamma Sällin Viena kesällä 2014.
Ja komea isäori Trispatti samana kesänä.


Kahta vuotta myöhemmin Villitti. Ehkä luonteeseensa tuli ripaus isältäkin, kuten toivottiin!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Paluu arkeen

Pakkasöiden pörhistyttämä Villis 5.10.2016.

Tuttu ja turvallinen, tasainen arki. Tiivis näyttelyyn liittyvien asioiden opettelu- ja harjoittelutahti aikaansai sen, että kotihommat sujuvat nyt Villikseltä kuin aikuiselta hevoselta. Katoksella seisoskellaan tyytyväisinä vaikka ja kuinka pitkään, kaviot nostetaan sanallisesta pyynnöstä ja kaikki on kivaa. Pari kuukautta sitten samainen tyyppi oli melkoinen villivarsa, käsittelemättömän oloinen risutukka, joka poistui paikalta talloen hoitajan varpaat mennessään.

Ennen näyttelyreissua toivoi vaan, että näyttelyt olisivat jo ohi, ja oma pää pidettiin kasassa keskittymällä siihen, miten mahtavalta tuntuisi päästää varsa reissun jälkeen tuttuun tarhaan heiniä syömään. Lopulta Villis matkusti ja kotiutui ilman allekirjoittaneen jatkuvaa valvontaa ja hössötystä, mutta yhtä mukavalta tuntui saada tekstari, jossa kerrottiin paluumatkankin sujuneen oikein hienosti. Nyt, kun näyttelyt todellakin ovat jo ohi, on pysytelty varsan kanssa touhutessa mukavuusalueella, mikään pakko ei ole opetella mitään uusia juttuja. Ajo-opetus on tämän syksyn juttuja, mutta kiirekös silläkään. Huonot pohjat, pimeät illat ja pahat säät, niistä päästään nautiskelemaan joka tapauksessa viimeistään ensi kuun aikana.



Pakkasöistä huolimatta ei vielä päästy kokonaan eroon täällä päin uudesta syksyisestä riesasta, hirvikärpäsistä. Muita ötököitä ei olekaan juurikaan enää näkynyt, muutama urhea mäkäräinen. Talveen on valmistauduttu ja turkit pitenevät ja paksuuntuvat kaikilla tämän pienen lauman tammoilla, Maisa tietenkin näyttää jo siltä, että selviäisi pohjoisnavallakin. Villis muistuttaa ehkä etäisesti sitä viikon takaisen aurinkoisen päivän kiiltäväturkkista näyttelyvarsaa, joka suuntaan sojottavassa villapuvussaan.




Villiksen blogia ei voi järin aktiiviseksi kehua muutenkaan, mutta syksy ja väistämättä vähenevä kuvausinnostus näkynevät postaustahdissa vuoden loppua kohti. Ajo-opetuksesta on kyllä luvassa juttua sitten, kun tai jos sen asian kanssa päästään etenemään ennen kevättä. Neljä vuotta sitten saman ikäinen Vilma oli ohjasajossa jo valmista kauraa, ja lokakuun lopussa päästiin ensimmäiselle ajolenkillekin. Vielähän tässä ehtii...



Eilen tehtiin taideaiheisia ostoksia, joista Villiksen blogin lukijatkin pääsevät myöhemmin nauttimaan. Kannattaa siis pysyä kuulolla, hiljaiselosta huolimatta!

Pois alta, mahaa tuodaan... Tai jotain. Vapaa heinä ei taida sopia tämän talven suunnitelmiin tämän(kään) hevosen osalta.