torstai 8. syyskuuta 2016

Suomenhevosen päivä, joka päivä

Team läsk... läsinaamat auringonlaskun aikaan. "Ei ruokaa ois tai sais?" 5.9.2016

Edellisenkään, vahvasti suomenhevosaiheisen, blogin historiassa ei ollut suomenhevosen päivää ilman aiheeseen liittyvää postausta. Postauksen otsikko toki pitää paikkansa meillä, vaikka onkin vähän ontuva tekosyy siihen, miksi arkistoista kaivetut parhaimmat suomenhevosaiheiset kuvat jäivät tänä vuonna julkaisematta kansallishevosemme päivänä. Oikea syy on se, että nettiyhteys on ollut poissa pelistä jokusen päivän ajan. Ja se puolestaan on ollut hyvä syy saada valmiiksi kaikki jokunen "tänä kesänä" -projekti, jotka vielä näin syyskuussakin odottivat tekijäänsä...

3.9.2016

Laidunkausi oli ja meni. Siitä piti huolen se ilta, jona lämpötila oli ehtinyt valua pakkasen puolelle hevosten vielä ollessa laitumella. Villitti, joka perinteisesti on aika ahne kaikelle syötäväksi kelpaavalle, söi kyllä väkirehuannoksensa hyvällä ruokahalulla, hetken rouskutteli heiniäkin, mutta lähti sitten marssimaan pihattoon kesken heinien. Pihatossa varsa kippasi maate, makoili hetken paikallaan ja nousi sitten ylös. Mahasta kuului aivan normaalit äänet, mutta käytös oli sen verran kummallista, että lähdettiin seikkailemaan otsalampun valossa heinäpeltoon. Tyypilliseen tapaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jos hevoset sairastaa niin yleensä se on varsin suosittu ajankohta siihen hommaan.

Pihanurmella Villis oli jo sitä mieltä, että olisi voinut vaikka jäädä siihen syömään. Menomatkan peltotietä varsa oli ehkä vähän tavallista laiskempi, mutta piristyi varsin joutuisasti. Pellolla narun päässä olikin jo kohtalaisen kevytjalkainen ja räjähdysherkän oloinen varsa. Hyvin Villis silti oli kuulolla, vaikka virtaa olikin niin paljon, että mieluisin askellaji olisi ollut ehkä pukkilaukka. Kävelylenkin jälkeen varsa menikin suoraan heinille, ja tarkistuskäynnillä se tuli Vilman kanssa pihatosta reippaana ja nälkäisenä, omana itsenään, yöheiniä kyselemään.

Oli mahavaivoja tai mitä tahansa muuta, päättyi meidän laidunkausi siihen. Porukan lihavimman - Vilman - kannalta se ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka kesän laiduntaminen ja sen tuoma lisääntynyt liikunta onkin jopa hoikistanut olohevosen liiankin muhkeita muotoja. Villis ja Viena ovat päässeet vielä rajoitetusti lämpimien öiden jälkeen laiduntamaan, Villihevosen ajo-opetus ei voisi muuten sattua huonompaan saumaan, jos liikuntamäärä putoaa tylsään talvitarhaan siirtymisen jälkeen lähes nolliin. 

6.9.2016 Äitihevonen, jonka hermoja ilmeisesti hitusen koeteltiin.

Aurinkoisen päivän metsäkuvien joukkoon osuneista onnistuneista otoksista kiitokset kuuluu kameralle. On se viisas!

Tämä kuva on niitä harvoja, joiden ottaminen Vienan selässä istuskellen onnistui. 6.9.2016

Elokuun lopulla tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Viena muutti taas vahojen laumakavereidensa kanssa pihattoon, kolmen kuukauden ikäisen pikku-Villitin kanssa. Neljän tamman pikkulauma on ollut mukava ja sopuisa porukka, vaikka ongelmiltakaan ei ole vältytty. Suurin ongelma on tietenkin se, että porukan pienimmällä tyypillä on vastaavasti kaikista suurin ruokahalu. Ja valitettavasti samalla pienin energiantarve. Viena, joka muuten tulee jo 17-vuotiaaksi, taitaa olla tulevana talvena ainoa, joka hyötyisi vapaasta heinäruokinnasta. Toisaalta Vienalle oman aitauksen rajaamista on mietitty muutenkin, vaikka lauman kaksi nuorimmaista asiasta tuskin ilahtuisivat.

Villis ja Vilma lokakuussa 2015.

Samat kaverukset syksyisessä laskevan auringon valossa, 5.9.2016.

Villiksen kanssa on edelleen pidetty, mitä luvattu, ja jatkettu harjoituksia. Ohjasajojutuista on ollut taukoa apukäsien puuttumisen vuoksi, mutta katoksella on seisoskeltu näppärinä kahta puolta kiinni ja kavioiden vuolua kuivaharjoiteltu.

Alkuun homma oli melkoista hösellystä, mutta ahne poss... hevonen älysi äkkiä, että nami- ja rapsutuspalkkiot kerätään näin.

Villis ja parinkympin kirppislöytö W-jenkkiriimu, josta tuli edellistä nahkariimua kestävämpi kotikäyttöriimu. 8.9.2016

Ja hyvin sujuneista harjoituksista on villivarsaa palkittu näin:

6.9.2016


6.9.2016

6.9.2016

6.9.2016

6.9.2016

6.9.2016

6.9.2016

Varsanäyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä lähenee lähenemistään. Lähinnä on ollut puhetta, että voisihan sitä sinne lähteä metsäläisvarsan kanssa pyörähtämään (ja homma voi hyvinkin olla jonkin sortin pyörähtelyä), mutta mutta. Tietenkin tämä on 1-vuotiskauden viimeinen mahdollisuus käydä näytillä, mutta saapa nähdä mihin tässä päädytään. Villis ei varsinaisesti kovin huonolta näytä tällä hetkellä, vaikka onkin takaa humahtanut korkeutta siihen malliin, että kohta ohitetaan korkeudessa Vilma. Ehkä ei tarvitse mainita, että ravinesitysharjoitukset ovat nekin olleet aika lennokasta settiä. Pääsee sitä lujaa lyhyilläkin koivilla, näköjään. Jos oma varsa jääkin kotiin, pitää itse lähteä paikan päälle kuitenkin, Villiksen ikätovereita ja isosiskoa ihastelemaan!

1 v 3 kk Villis. Säkäkorkeudeltaan ehkä n. 145 cm ja lautasilta lähemmäs 150 cm. Ehkä.

7.9.2016

Ruska-aika alkaa olla täällä nyt kauneimmillaan, osa koivuista on tosin jo lehtipukunsa pudottanut. Kelpaisi kuvata punarautiaita ja monen muunkin värisiä hevosia näissä maisemissa enemmänkin, vaikka sopii se ruskamaisema pönäkän ja nälkäisen Ahmatti -varsankin taustalle.

8.9.2016

3.9.2016

8.9.2016

Ahmatista takaisin Villitiksi, syksyn kunniaksi! 8.9.2016

Villi-Villis tänään. Loput tämän päivän metsäjuoksentelukuvista tulee toivottavasti mahtumaan seuraavaan postaukseen!

11 kommenttia:

  1. Pakko tähänkin todeta, että toisaalta lohduttavaa lukea muillakin olevan ongelmia apukäsien puuttumisen takia. Täällä etelässä tuskastellaan saman ongelman kanssa. Vähän olen kehittänyt suunnitelmaa ongelman selättämiseksi, mutta katsellaan nyt.
    Meille löytyi syksyn näyttelykalenterista sopiva päivä, mihin mennään taas ihmettelemään maailman menoa. Olenkin näyttelykalenteria selatessa käynyt aina välillä katsomassa, että jokos te olette ilmoittautuneet. Kannattaa sinne lähteä, se on hyvää harjoitusta varsalle ylipäätään käydä jossain. Sitä paitsi Villis on hyvän näköinen varsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, toivottavasti ongelmaan löytyy teillä ratkaisu! Meillä oli sama homma silloin neljä vuotta sitten, kun edellistä varsaa ajolle opetettiin. Eihän se isännällä kiinnosta, mutta hiljanen pakko, kun ketään muuta ei vain kaveriksi löydy. Toisaalta voisihan sen varsan viedä vieraalle opetettavaksi, mutta jotenkin luontevampaa näin.

      Elviira onkin jo kokenut konkari näyttelyhommissa! Hyvää harjoitustahan ne kyllä varsalle on, pääsee tutustumaan isoon maailmaan tallinpihan ulkopuolelle. Vilman kanssa ei ollut näyttelyynviemispaineita, kun se näytti koko kasvun tasaisen kamalalta. :D No, vielä on joitakin päiviä aikaa jänist... Miettiä asiaa! Villiksen isäoriinpitäjä kyseli, että onko varsa tulossa näyttelyyn, niin taisin hätäpäissäni luvata. Heillä on samasta orista vuotta vanhempi tamma. :)

      Poista
    2. Ja kannattaa se sinne näyttelyyn viedä ihan senkin takia, että niihin ylipäätään tulee osallistujia. Kun katsoo tämän vuoden näyttelykalenteria, niin harmillisen moni tilaisuus on jouduttu perumaan osallistujien puuttumisen takia.

      Poista
    3. Todellakin! Ainoa näyttely näillä kulmilla, niin suuri harmi, jos peruuntuu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Ehkä ne on muutkin pörröisiä, pihattovarsat täällä pohjoisessa lokakuussa... Mutta ei kun harjoittelemaan. ;)

      Poista
  2. Vai on se jo 145cm. Eihän nyt 1-vuotias varsa vielä saa olla niin iso! :D
    Ja onneksi Villittiä sentään vielä välillä Villittää. Viimeisessä kuvassa on menon mukaan tarttunut oksakin (?) hauskasti. Tuosta Violasta tosiaan saa kivoja kuvia. Ja ehdottomasti parhaat tulee tuolta heinikosta!
    Ja kummassahan takasessa se Villiksen sukka oli? :) Niin vaalet koivet on hänellä, ettei meinaa erottaa.
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi olla, että mittaustulos ei ole aivan tarkka... ;) Mutta hullulta tuntuu, että vuosi ja kolme kuukautta sitten se sama tyyppi mahtui vielä emänsä mahaan. Nyt kun niillä ei juurikaan korkeuseroa enää ole!

      Neljää sukkaa toivoin, mutta Villitti oli niin vauhdikas tyyppi, että kolme putosi matkalla ja jäljelle jäänyt rullautui sekin myttyyn ja jäi matalaksi. :D Vasemmassa takajalassa se on.

      Villis tykkää hakea vähän haasteita reittivalintoihinsa ja viilettää puiden oksien ali niin, että joku kuiva keppi tosiaan tarttui matkaankin. Kotipihassa sen nykäisin jouhista pois, melkonen metsänpeikko koko varsa. :)

      Poista
  3. Voi vihne, kyllä kelpais jos ois tuollaset metsätarhat munkin hepoilla! Petu tulee ens vuonna jo 18-vuotiaaks, huomaa ehkä vain painuneesta selästä ja hävinneistä selkälihaksista. Mahaa löytyy ja virtaa piisaa maastossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä enemmän kuin hienoa, jos meikäläisetkin saisivat asustaa näissä metsissä ympäri vuoden. :D Lohduttaudun ajatuksella, että joskus sitten. Toki metsä ei ehkä tykkäisi ja ainakaan mustikoita sieltä tuskin löytyisi enää, jos hevoset sitä talloisivat ympäri vuoden.

      Kuulostaa Vienalta, tosin se on ollut ylälinjan lihaksilta aika onneton jo jonkun vuoden ajan, oloneuvoksena kun on... Vauhtia siinä kyllä piisaisi enemmän kuin kotitarpeiksi. :D Nyt se on oikeastaan vasta sopivassa, hoikassa kunnossa, mutta saisi olla jopa vähän lihavampi. Ensimmäistä kertaa näiden yhteisten kohta kahdeksan vuoden aikana. Ehkä se on vanhuus tai ehkä se on Villitti, mahtaa olla hauskaa olla tuollaisen teini-ikäisen kauhukakaran yh-emä. :D Terkut Petulle!

      Poista
  4. Tosi ihanat rakenne kuvat, suokki vaan kasvaa!
    Mun on ihan pakko kertoo sulle, mä näin viime yönä unta Villiksestä! Olit laittanut Villitin myyntiin ja mun siskon kummisetä oli ostanut sen omakseen, ja toi sen meille näytille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä oikein tajunnutkaan, miten nopeasti se pikkuvarsa-aika oikeasti meneekään ohi. :) Onneksi siitä on tuhansia kuvamuistoja tallessa!

      :D Ihana Villis-uni! Nämä on niin hauskoja! Toivottavasti varsa oli kaunis ja käyttäytyi hyvin unessakin... Tai siis, edes unessa. :D Vienan tiineysaikana katselin muutaman hassun unen tulevasta varsasta, yhdessä unessa varsa oli ruunikko ja syntyi kaatosateeseen lätäkköjen keskelle. Kahdesti unissa vieraili tähtiotsainen orivarsa, ja ehdinkin olla melkein varma, että sellainen sieltä tulee. :D Kiitos Ponifani taas kivasta kommentista!

      Poista
  5. Se on kyllä iha totta, että ~Suomenhevosten päivä joka päivä~ ♥

    VastaaPoista