keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Rakas päiväkirja...


Seuraa sekalainen kuulumis- ja kuvapostaus viime päiviltä. Kesänsä villihevosena viettäneen Villiksen syksy on jatkunut ehkä vähän samaa linjaa, vaikka paljon onkin uusia ja vanhojakin asioita opeteltu ja muisteltu. Ennen edellistä kavioiden vuolua viime hetken harjoitukset menivät ihan päin mäntyä, ja aika samoilla linjoilla oltiin nytkin, sunnuntai-iltana varsan käyttäytyessä kohtalaisen... Ei nyt ehkä huonosti, mutta varsamaisesti. Villihevosmaisesti? Varpaat (joo, ei turvakenkiä vieläkään, se siitä vahingosta viisastumisesta) vaaravyöhykkeellä, ja toisiimme turhautuneina harjoiteltiin juttuja, joiden piti olla ihan viimeisen päälle tuttuja.

Katoksella seisomisen oppimisesta Villitille iso plussa. Kuusi viikkoa sitten varsa jätti uudenkarhean riimunsa katoksen naruihin killumaan ja paineli laiduntamaan. Nyt se saattoi ottaa jonkun askeleen taaksekin, mutta narujen kiristyessä korjasi ottamalla askeleita eteenpäin. Se osaa myös jäädä paikoilleen seisomaan, vaikka ihminen poistuisi ihan välittömästä läheisyydestä joko etupuolelle tai takaviistoon. Kainalohevoselle aika tärkeä taito oppia, aina ei tarvitse olla ihan iholla, ja siltikin voi olla ihan turvassa.

Tuulisen vuolupäivän aamuna.

Tuuletettiin pääkoppaa ennen H-hetkeä!

Löytyi se sitten syykin siihen, miksi Villis yksvee tuntui kärsivän äkillisestä muistinmenetyksestä, mitä koipien nosteluun tulee. Tai nousi ne koivet, vähän turhan kovaa ja korkealta vaan. Vähän mallikkaamman jalan nostamisen ja ylhäällä pitämisen jälkeen Villis pääsi pihanurmelle laiduntamaan, ja sitten ne koivet vasta nousivatkin! Päätettiin lähteä metsään seikkailemaan ja räjähdysherkkyyttä purkamaan. Sitä oli meinaan kertynyt, ylimääräistä virtaa niin, että ipana oli revetä liitoksistaan metsässä! Meno oli sen sortin viiletystä ja pukkiloikkaa, että vuoroin nauratti, välillä hirvitti ja pahimmillaan ei uskaltanut kuin sormien välistä kurkistella. Melkoiseen vauhtiin kiihtyy pikkuhevonen epätasaisella metsänpohjalla, ja mahtuu siellä puiden välissä nakkelemaan komeita pukkisarjojakin. Ylimääräisen energian määrään suhteutettuna Villiksen käytös katoksella oli ihan hyvää. Ja sitä se on ollutkin sen sunnuntai-iltaisen villityksen jälkeen koko tämän alkuviikon.

Vuolupäivän aamuna Villitti kävi metsässä laiskasti kirmailemassa vähän sinne ja tänne. Tuuli puhalteli niin, että vähän pienempi hevonen olisi saattanut lentoonkin lähteä, Villitti nautiskeli sopivasta säästä metsäretkeilyyn - ei hirvikärpäsiä. Niitä pirulaisia onkin ollut edellisiin vuosiin verrattuna todella paljon nyt syksyllä. Onneksi hevoset eivät saa niistä samanlaista ällötyskohtausta kuin ihminen, joka ehti muutaman hirvikärpäsettömän vuoden aikana tottua liian hyvään.  

Murunen tulossa luokse.

Herkkuja kyselemään tietenkin. ;-)


Pääkoppa tuuletettu, sitten reippahasti takaisin kotipihaan kengittäjää odottelemaan!

Odotukset kakaran käytökselle eivät olleet kauhean korkealla. Vapaana pihanurmella laiduntanut Viena keksi hiippailla valjastuskatoksen ohi toiselle puolen pihaa syömään, ja tervehti Villistä äidillisellä hörinällä ohi mennessään. Vähänhän siinä meinasi tulla hoppu mutsin perään. Jonkun kerran Villis taisi koipiaan nykiä vuolun aikana, mutta seisoi kyllä katoksen naruissa - kahta puolen kiinni isojen hevosten malliin - ihan kiltisti. Harjoitukset jatkukoon.


Myös ohjasajoharjoituksia on päästy jatkamaan! Villiksen mielestä on jo ihan normaalia käppäillä pitkin pihoja isännän kävellessä perässä ohjaksista ohjeita antaen. Eilen Villis oli niin rennon lupsakka ohjasajossa, että pätkä mentiin ilman talutustakin, toki turvaihminen käveli edelleen vieressä. Mainittakoon, että pääsin ensimmäistä kertaa itsekin ohjaksiin, kun pyörähdettiin vielä pätkä tietä pitkin. Pikkuruiselta se näytti, Villinen, valjaat niskassaan ohjien päästä katseltuna.

Vilman kanssa aikanaan harjoiteltiin homma toimivaksi ensin ilman kärryjä niin, että ratti, kaasu ja jarru toimivat. Autojen kohtaamista harjoiteltiin sitäkin ensin ohjasajaen, vaikka siinä vaiheessa kärryt olivatkin jo perässä olleet. Villiksen kanssa järjestys tulee todennäköisesti olemaan samansuuntainen. Autojen kohtaamista ei olla vielä harjoiteltu talutettunakaan, joitakin satunnaisia kertoja on päästy liikkeessä olevia autoja ihmettelemään vierestä.

Villis tuntuu onneksi olevan melko järkevä ja rohkea tyyppi, liikenteeseen opettelusta tuskin tulee sen kanssa minkäänlaista ongelmaa. Varsinkaan, jos saadaan kaveriksi Maisa, josta on loppujen lopuksi tullut varsin liikennevarma tapaus siitäkin.

Ruska-aika kauneimmillaan, ja pikkutamma Ahmatti. <3 13.9.2016



Facebookin muistoista pöllähti esille pari kauniin punaista, syysauringonvalossa otettua Villis-kuvaa vuoden takaa. Pareikseen ne saivat tasan vuoden verran tuoreemmat kuvat, sää oli vähintään yhtä kaunis! Ja varsa aina vain kauniimpi, tietenkin...

13.9.2015
13.9.2016

























13.9.2016
13.9.2015












Pakollinen puhelinkuva ja iloinen apukuski.
Tänään jäätiin ilman apukäsiä, mutta onneksi oli tarjolla kaksi paria apukavioita opettamaan varsasta kunnollista hevoskansalaista. Maisa tarjoutui ajolenkkinsä päätteeksi käyttämään Villiksenkin vielä kävelyllä. Pari kertaa on tutustuttu kärryihin niin, että Villis toisessa kädessä ollaan kuljetettu Maisan söpöjä ponikärryjä pikku matkoja pihalla. Epäilyttävää toimintaa sellainen, Violan mielestä. Varsan ilme olikin melko priceless, kun se näki katoksella Maisan kärryineen!

Alkuun Villis vaikutti vähän järkyttyneeltä. Jokunen metri edettiin niin, että ohjasajoin Maisaa kärryn takaa ja talutin samalla varsaa, joka katseli kärryjä ihmeissään. Todettiin, että Villis siitä tuskin enää sinkoaa mihinkään, rauhassa käpytteli, joten hyppäsin kärryille istumaan. Violan mielestä Maisan vauhti oli ehkä vähän turhan hidasta, ja homma taisi olla äkkiä enemmän tylsää kuin jännittävää. Varsinkaan kun ei päästetty syömään. Pätkä käveltiin peltotietä ja sitten käännyttiin. Kärryt tulivat ainakin astetta tutummaksi, hammastuntumaltakin.

Paksu, karvainen ja häntäänsä hangannut epäedustus-Maisa, ja Villis, joka maisteli kärryjä. Kerran ei ruohoa saa syödä.

Säännöllisemmin tämä urheilumalli tuskin tulee Villiksen kalenteriin päätymään, varsalla itsellään on todella pitkä käynti, ja ponilla aavistuksen hitaampi, ponimainen taaperrusmallin käynti. Viena olisi yhtä reipas kävelijä, jos se ylipäätään malttaisi kärryjen kanssa kävellä. Maisan asenne työntekoon on sellainen, jonka soisi tarttuvan Villiksellekin, emänsä kun on aavistuksen erilainen paahtaja varsinkin ajolenkillä. Ehkä homma toimii parhaiten toisin päin, Maisa käsiponiksi Villiksen kärryn perään, sitten joskus!

5 kommenttia:

  1. Villitillä on kyllä suora mielipide kengittäjästä, toivottavasti ei kuitenkaan jää normaalin puoleiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Villishän käyttäytyy kengittäjälle paljon paremmin kuin harjoiteltaessa omistajalleen. Kommentoi oikein asialliseksi varsaksi. :)

      Poista
  2. No entäpä Vilma kärryjen eteen ja Villis perään? :) Ihania syksyisiä ruskakuvia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma oli kyllä silloin tenavana oikeinkin hyvä ajossa, ei siinä mitään. Sen käynnissä on vauhtia mahdollisesti vielä vähemmän kuin Maisalla. Mutta isoin ongelma on se, että silloin minulla olisi varsamainen aisoissa ja varsa narussa, saattaisi tulla hätä käteen. :D Vilmalla ei ole loukkaantumisen jälkeen ajettu enää säännöllisesti, eikä tulla varmasti ajamaankaan. Se kyllä suhtautuu autoihin järkevästi, mutta näkee vähän omia mörököllejään ja jännittävässä tilanteessa repeää pukittelemaan. Nestori olisi ollut ihan ykkönen, sen kanssa on lenkitetty Vilmaakin silloin varsa-aikana. :)

      Poista
  3. Me ollaan meidän jengin kanssa kuljettu nyt aika ahkerasti laitumen ja tallin väliä (n. 2km) tietä pitkin ja oon kovasti haaveillu että oltais päästy tässä yhteydessä kohtaamaan autojakin, joita sillä tiellä kyllä jonkin verran liikkuu. Olis niin hirveen näppärää näyttää lapsihevoselle, joka kulkee niin kiltisti emänsä riimuun kiinnitettynä, ettei äitihevonen noteeraa autoja tai muutakaan liikennettä mitenkään eikä niissä oo mitään pelottavaa! No ei oo hitsi vieköön yhtäkään autoa tullu vastaan sillon ku me ollaan siellä tallusteltu, mut päästiin alottamaan suoraan isosta, pärisevästä moottoripyörästä. Eikä mokoma pikkuruuna näyttäny ees huomaavan koko ajoneuvoa... :D Äitinsä poika, luonnonlahjakkuus liikenteessä!

    VastaaPoista