maanantai 19. syyskuuta 2016

Opintiellä


Ihanan aurinkoisista syyskuun päivistä on nautittu monenlaisen tekemisen merkeissä. Lauantaina saatiin kaveriksi Villikselle ihan uusi ihminen, ja totta kai harvinainen tilanne piti käyttää hyödyksi kaikin tavoin. Villis seisoskeli katoksella kiltisti, kun vieras ihminen harjaili ja puhdisti kaviotkin. Nakattiin tutut valjaat niskaan ja suunnistettiin ohjasajoharjoituksiin. Valjaissa löntysteli Villitin sijaan varsin laiskottimainen tyyppi, joka keskitti kaiken huomionsa taluttajan kiusaamiseen. Vähänhän se oli hidasta touhua, kun varsa lönkötteli eteenpäin suunnilleen samaa vauhtia kuin täi tervassa. Ei kyllä silti haittaisi tippaakaan, vaikka Villis olisi ensimmäisillä ajokerroillakin sitten yhtä laisk... Rauhallinen!

Parit pysähdykset ja ehkä kolme askelta jotain ravin suuntaista hölköttelyäkin, ja sitten takaisin katokselle valjaista purettavaksi.


17.9.2016

Ajohommien jälkeen koetettiin onneamme rakennekuvien kanssa, kovin laihoin ja mököttävin tuloksin. Ei ihan voi puhua hetken mielijohteesta, kun vuoden verran on tätä suunniteltu, mutta toisiksi viimeisen ilmoittautumisvuorokauden aikana Villittikin lopulta päätyi sinne varsanäyttelyyn ilmoittautuneiden listalle. Vähän sitäkin silmällä pitäen ei pidetty kauheaa kiirettä hommien lopettamisen kanssa, vaikka Villistä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Rovaniemen tamma- ja varsanäyttelyyn on ilmoittautunut Villitin lisäksi peräti kymmenen 1-vuotiasta suomenhevosta. Villiksen isäori on myös hyvin edustettuna, kun vähäiseksi jääneestä jälkeläismäärästä kolmannes - eli kolme varsaa - on ilmoitettu mukaan.

Pikkutamma Murjotti. 17.9.2016

<3

Pitkäpinnaisesta suhtautumisestaan akkojen kotkotuksia kohtaan, sai Villis palkkioksi omaa aikaa villihevosena. Tietenkin. Eikä olisi uskonut, mikä villieläin siitä hetkeä aikaisemmin töitään laiskasti löntystäen tehneestä hevosenalusta kuoriutuikin.







Kenguru-Villis.




Eilen oli oikeasti (liiankin?) lämpimän tuntuinen päivä, ja Villis otti aurinkoa kyljellään tarhassa. Talviruokintakausi startattiin ensimmäisen heinäpallon aukaisemisella loppuviikosta, ja samalla yksi palloksi muuttunut poniotus siirtyi asustelemaan - toistaiseksi - omaan yksiöönsä. Saatiin isäntä kaveriksi ja käytiin taas ohjasajohommissa Laiskotti -varsan kanssa.

Villis oli kyllä kohtalaisen perässä vedettävää, tai ohjasajon merkeissä eteenpäin tuupittavaa mallia, mutta uusi suunta pitkin peltotietä lisäsi varsan mielenkiintoa näihin hommiin. Aina siihen asti, kunnes piti kääntyä kotiin päin, sitten käsijarru meinasi hirttää kiinni ihan kokonaan. Tylsää joutua kotiin. Isäntä oli ohjaksissa ja halusi ajaa pätkän ilman talutusta, hyvin sujui sekin. Nyt taidetaankin jättää ohjasajojutut hautumaan, ja palaillaan asiaan sitten, jos kun selvitään näyttelyjutuista hengissä.

Niin iso tyttö jo! 17.9.2016

Vielä olisi ihan kiitettävän kokoinen läjä asioita, mitä pitäisi harjoitella ennen näyttelyitä, alkaen matkustamiseen liittyvistä jutuista. Luultavasti tehdään ne harjoittelut paniikissa edellisenä iltana, niin kuin muutama vuosi sitten, kun Vilmaa piti lähteä ensimmäistä kertaa kuljettamaan. Maisa on kyllä lupautunut lähtemään kaveriksi mukaan, jos Villis tarvitsee henkistä tukea reissuun. Kaveriponi parasta mallia, Maisan mielestä kaikki on enemmän kuin ok, kunhan on ruokaa turvan edessä. Onneksi matka ei sinänsä ole kauhean pitkä, reilun tunnin ajomatka suuntaansa. Ja joskushan näitä juttuja joudutaan harjoittelemaan kuitenkin. Tai sitten vietetään vuosikaudet villihevosina puskissa rymyten. Ei tunnu huonolta ajatukselta sekään...

Äiti ja tytär. 18.9.2016

Tänään vietetään taas hevosaiheista vuosipäivää, kun Nestorin kanssa solmittiin virallinen kavioliitto tasan kuusi vuotta sitten. Ilokseni saan kertoa, että ruuna löysi sittenkin omannäköisensä paikan, ja jatkaa eläkeläisravihevosen, eli lähinnä puskaratsun uraa uudessa kodissa, kivenheiton päässä edellisestä paikastaan. Asioilla taitaa vaan olla tapana järjestyä, joskus hyvinkin viime hetkillä.


<3

14 kommenttia:

  1. Ihania nuo viimeiset kuvat, Villis on kyllä noissa valjaskuvissa ihan liian ison näköinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin iso tyttö jo, vähän hirvittää. :) Aika on mennyt huiman nopeasti!

      Poista
  2. Ah että nuo auringonlaskukuvat ovat ihania! <3 On ollut kyllä mullakin enemmän kuin kerran mielessä lähteä kuvaamaan omaa ylläpitohevostani samaan vuorokaudenaikaan VAAN jotenkin se aina venyy liian pitkälle ja aurinko on jo laskenut...
    Innolla odotan kuulumisia näyttelyistä! Toivottavasti Villis ei liikaa ala ihmetellä muun maailman menoa vaan esittäytyisi asiallisena hevosvarsana. :D
    Ja ihana kuulla että Nestorinkin kohdalla asiat ovat noin hyvin! Toivottavasti tämä paikka nyt pysyisi! :)
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee kyllä niin vauhdilla, kaunein osuus auringonlaskusta! Tykkäisin tosin itse niistä, missä aurinko vielä näkyisikin taivaanrannassa, mutta ajoitus on aina vähän pielessä. :)

      Saapa nähdä, miten näyttelyissä käy. Nyt viime aikoina Villis on kyllä ollut todella kiva käsitellä, ihan ipanahan se on vielä, mutta saa toki ollakin. Tänään kävelylenkillä kuolaimen lisäksi suussa piti olla koko ajan ketjukin. Ehkä sellaiset varsamaiset touhuamiset jäävät, kun poistutaan pihasta ja nähdään vähän muitakin hevosia kuin noita tuttuja kavereita... :D

      Nestorin asiat järjestyivät kyllä ihan yllättäen, mutta enemmän kuin hyvä näin. Toivotaan kyllä pitkäaikaista tästä paikasta, mutta päivä kerrallaan. :) Kiitos kommentista Ilona!

      Poista
  3. Kiva kuulla että Nestori löysi sittenkin paikan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan viimehetken muutos suunnitelmiin, ja oikein hyvä paikka. Meillä ei ollut siitä enää missään mitään ilmoitustakaan, seuraavalla viikolla olisi loppunut sopimus edellisen ylläpitäjän kanssa. Ihan mihin tahansa kun sitä ei tietenkään olisi annettu. Toivottavasti tämä on nyt sitten se pitkäaikainen paikka maailman parhaalle hevostyypille. :)

      Poista
  4. Hihii, siellähän se Villiksen nimi komeili listoilla! Hyvä homma, että pääsette lähtemään sinne.
    Ja huippua, että Nestorille löytyi koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, oli kyllä jännittävät hetket sitä ilmoittaessa. :D Ja tästä se jännityskäyrä sitten lähtee ihan uuteen nousuun... Tänään harjoitellessa oli kyllä niin laiska kakara narussa, ettei mitänä rajaa. Mutta ehkä se on vähän erilainen tilanne sitten, jos koskaan paikan päälle asti päästään... :D Mokomakin kakru, olen luullut, että sillä on joku ongelma hampaiden tarkistuksen kanssa, mutta se ongelma olikin olemassa vain silloin, kun minä yritin katsoa sen hampaita. Muille kyllä näytetään hammasrivistöä ihan iloisella mielellä... Onneksi siis omistajan ei tarvitse esitellä varsansa hampaita tuomaristolle. :-D Riittää, kun hymyilee leveää hammashymyä vieressä!

      Poista
    2. Niin ja se kannattaa muistaa, että ne on oikeasti tottunut siellä vaikka mihin, mitä nuoret varsat voivat keksiä. Siellä meidänkin näyttelyssä välillä kuului sieltä mittauspaikalta melkoinen melskaaminen ja riehuminen, ja silti kaikki tuli mitatuksi. Veikkaanpa, että ihan kaikki ei ole harjoitellut juurikaan sitä, että joku räplää sitä varsaa.

      Poista
    3. Totta, ehkäpä se ratsutädin melkein syliin syntynyt varsa on käsitelty vähän kuitenkin eri tavalla kuin joku muu varsa. :D Viime vuonna samaisessa näyttelyssä vierailin kameran kanssa, ja silloin varsat mitattiin valjastuskatoksella niin, että saivat seistä vierekkäin katoksissaan, eikä varsinaista erillistä mittauspaikkaa siten ollut. Varmaan helpompi varsoillekin, kun kaverit on sitten siinä ympärillä mittauksen ja tarkistuksen ajan. Vaan saapa nähdä... Jännät paikat tässä on edessä, jos ei varsalla, niin palvelusväellä ainakin. :D

      Poista
  5. Olen aika varmasti kysynyt tätä ennenkin, mutta millaisella kalustolla kuvasitkaan? Olet ihan älyttömän taitava kuvaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, nykyään kuvaaminen on sitä, että osoitetaan kohdetta ja annetaan kameran hoitaa loput. Koska se osaa. :D Kopioin laiskana tähän vastauksen edelliseen kuvauskalustoaiheiseen kysymykseen:
      Melkein vuosi sitten investoitiin vanhan ja hyvin palvelleen satasarjalaisen seuraajaksi Canon EOS 7D Mark II. Leijonanosa kuvista on otettu kahdella eniten käytössä olevalla objektiivilla, Canon EF 70-200mm f/2.8L IS USM ja Canon EF 85mm f/1.8 USM:lla. Tämän postauksen kaikki kuvat viimeksi mainitulla, se on ihan loistava kapistus hinta-laatusuhteeltaan, valovoimainen, piirtää terävästi, tarkentaa ilmiömäisesti ja kaiken kruunaa kaunis bokeh. Se on paljon toimintavarmempi kuin meidän 70-200 (joka raasu ei vieläkään ole käynyt huollossa, vaikka sitä jo kovasti kaipaa), mutta kameran nokalla huomattavasti vähemmän katu-uskottava. :D Uuden kameran lisäksi Villitti on parasta, mitä valokuvausharrastukselleni on tapahtunut.

      Poista
  6. Heh, löysin ihan sattumalta hevosen, jolla on saman tyyppinen merkki päässä ku Villitillä :D

    http://3.bp.blogspot.com/-V2OLI7BDGe4/VMAn8zrJEmI/AAAAAAAAHX8/GtQtwWWSCSI/s1600/3.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska! Näitä on kiva bongata. Vaikka valokuvaajaminä toivoikin erittäin symmetristä läsiä varsansa otsalle, on Villiksen päämerkki aikalailla yhtä persoonallinen kuin hevonen itsekin. Facebookin suuressa Suomenhevonen, paras hevonen -ryhmässä joku näki Villiksen läsin räjähtämäisillään olevana dynamiittipötkönä, ei huono kuvaus. Sopii tämän kaverin otsalle kuin läsi päähän. :D

      Poista