tiistai 27. syyskuuta 2016

Jännän äärellä

"I believe I can fly..." 23.9.2016

Ei voi olla ihan pikkiriikkisen jännittämättä, kun näyttelypäivä lähestyy lähestymistään. Sivuhistorian eniten käydyimpänä sivuna komeilee ilmatieteen laitoksen sääennuste, joka on vaihtelevasti luvannut näyttelypäivälle joko hillitöntä vesisadetta tai ihan ok keliä. Tällä hetkellä sääksi lupaillaan sitä ihan ookoota, jos ei kiinnitetä huomiota siihen, miten taukoamattoman näköisten vesisateiden pitäisi alkaa kahta vuorokautta ennen näyttelyaamua. Samapa se sille, jos vaikka sää suosisi sitten lauantaiaamuna... Tietenkin pieni näyttelyhevonen olisi ehkä helpompi pitää siedettävässä kunnossa ulkoiselta olemukseltaan ilman loputtoman oloisia vesisateita. Pörröinen ja pönäkkä, risuja jouhissaan, mutta ehkä mielellään ilman kurakuorrutusta.



Kaikkien näiden villihevosmaisten kirmailukuvien jälkeen on ehkä vaikea uskoa, että Villis on tehnyt muitakin juttuja viime päivinä. Netissä itsensä sivistämisen seurauksena kukkahattu kiristi omistajan päätä niin, että palattiin lähemmäs lähtöruutua varsan kanssa, ja jalkoja satunnaisesti tempovasta otuksesta lahjottiin astetta toimivampi. Samaa lahjontatekniikkaa käytettiin katoksella seisomisen opetteluun aikaisemmin. Nyt Villis yksvee seisoo katoksella hyvinkin rentona ja paikoillaan kuin tatti, ja nostelee koipensa sanallisesta pyynnöstä. Ero kuukauden tai kahden takaiseen on valtava, omistajan varpaatkin on turvassa. (Toistaiseksi edelleen ilman niitä turvakärkiäkin.)

Villis-murunen, itse rentous, katoksella. (Ja todiste siitä, että muutakin on touhuttu kuin juostu miljoonaa metsissä.) 23.9.2016

Näyttelyä varten on harjoiteltu myös kolmion mallisella uralla esiintymistä käynnissä ja ravissa. Tai vinkupukkilaukassa, vähän päivästä riippuen. On arvottu sopivia päävehkeitä näyttelyä varten, tällä hetkellä vaakakuppi kallistuu suitsien kannalle, onhan ne siistimmätkin kuin riimu. Peukkuja pidetään (kaiken muun lisäksi siis) sille, että Villis ei ole yhtä tuhma vieraassa paikassa kuin kotona, mutta saapa nähdä. Ehkä sitä ujostuttaa niin, että ylimääräiset riehumiset jätetään kotiin.

Onnistuu ehkä niin, että jätetään koko Villis kotiin. 23.9.2016


Taustalla jo lähes lehdettömät puut. 23.9.2016

On soviteltu takkia ja lakkia, selvitelty jouhia, viilailtu kavioita, kurkisteltu hammaskalustoa ja harjoiteltu mittausta varten mitä mielikuvituksellisimmilla mittausvälineillä. Lastausharjoitukset on jouduttu jättämään loppuviikkoon, mutta aikataulujen ja apukäsien sopiessa oikeanlaiseen järjestykseen, ehditään lastausta harjoitella ainakin parina päivänä ennen näyttelyaamua. Kaveriksi lupautunut Maisa lastautuu onneksi vaikka sivuovesta. Ehkä käytetään harvinainen harjoitustilanne hyödyksi myös Vienan kanssa, se kun mahdollisesti menee vinkkaan myös kaulanarusta lähettämällä. Mahdollisesti.

Ilman vinkkaa on harjoiteltu aiheeseen liittyviä juttuja, erilaisille pohjille taluttajan namien perässä menemistä. Ensin järkytettiin äitihevosta pressulla, joka ilmestyi tarhaan. Villis sai harjoittelukaveriksi Vilman, joka ei ihan vähästä hätkähdä. Silti se oli Vilma, joka säikähti, kun pressu alkoikin aaltoilla valtavia rapisevia aaltoja. Villis käveli myrskyisän pressun yli hakemaan palkkansa. Lopuksi varsa kääriytyi pressun alle kuin telttaan.


Väärää päämerkkiä vaille Viena.

Saatte todistusaineistoakin. Harvinainen ratsast... peltokaahauskuva Vienasta reilun viiden vuoden takaa! 15.5.2011

<3 23.9.2016

Seuraava lastaustilanteeseen valmisteleva harjoitus suoritettiin tallinpihalla. Villis kävi aika kierroksilla ja näyttelyharjoituksen ravisuoria säesti vinkaisut ja omistajakasvattajan (kauhunsekainen) hihitys. Ylienergisen muksun saaminen rauhassa seisomaan korokkeelle, helpompaa kuin miltä kuulostaa. Ei tarvittu montaakaan toistoa, kun kakara osasi kohdalle käveltäessä astella molemmin etujaloin seisomaan korokkeelle.


Niin paljon on muuttunut neljässä kuukaudessa... 31.5.2016

...ja silti niin vähän. 23.9.2016


Vielä olisi neljä päivää aikaa viime hetken valmisteluihin. Ja neljä yötä valvottaviksi kylmänhikeä pukaten. Sen lisäksi, että luvassa on Villiksen ensimmäinen kerta ikinä ulkomaailmassa, on se allekirjoittaneen ensimmäinen näyttelyssä esittäminen tälle vuosikymmenelle. Jos tarkkoja ollaan, on edellisestä kerrasta yhdeksän vuotta. Silloin oltiin liikkeellä ponivarsojen kanssa, ja menestys oli vähän erilaista kuin mitä on lupa odottaa Villitin kanssa. Meillä onkin ihan omanlaiset tavoitteet, niistä tärkeimpänä se, että selvitään hengissä paikanpäälle ja sieltä vielä kotiinkin. Jaiks.

Villis ja syysmaha. Meillä on siirrytty vapaampaan heinäruokintaan, ja se näkyy? 26.9.2016

23.9.2016

Palataan asiaan ehkä sitten, jos yllä mainittu tavoite täyttyy!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Opintiellä


Ihanan aurinkoisista syyskuun päivistä on nautittu monenlaisen tekemisen merkeissä. Lauantaina saatiin kaveriksi Villikselle ihan uusi ihminen, ja totta kai harvinainen tilanne piti käyttää hyödyksi kaikin tavoin. Villis seisoskeli katoksella kiltisti, kun vieras ihminen harjaili ja puhdisti kaviotkin. Nakattiin tutut valjaat niskaan ja suunnistettiin ohjasajoharjoituksiin. Valjaissa löntysteli Villitin sijaan varsin laiskottimainen tyyppi, joka keskitti kaiken huomionsa taluttajan kiusaamiseen. Vähänhän se oli hidasta touhua, kun varsa lönkötteli eteenpäin suunnilleen samaa vauhtia kuin täi tervassa. Ei kyllä silti haittaisi tippaakaan, vaikka Villis olisi ensimmäisillä ajokerroillakin sitten yhtä laisk... Rauhallinen!

Parit pysähdykset ja ehkä kolme askelta jotain ravin suuntaista hölköttelyäkin, ja sitten takaisin katokselle valjaista purettavaksi.


17.9.2016

Ajohommien jälkeen koetettiin onneamme rakennekuvien kanssa, kovin laihoin ja mököttävin tuloksin. Ei ihan voi puhua hetken mielijohteesta, kun vuoden verran on tätä suunniteltu, mutta toisiksi viimeisen ilmoittautumisvuorokauden aikana Villittikin lopulta päätyi sinne varsanäyttelyyn ilmoittautuneiden listalle. Vähän sitäkin silmällä pitäen ei pidetty kauheaa kiirettä hommien lopettamisen kanssa, vaikka Villistä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Rovaniemen tamma- ja varsanäyttelyyn on ilmoittautunut Villitin lisäksi peräti kymmenen 1-vuotiasta suomenhevosta. Villiksen isäori on myös hyvin edustettuna, kun vähäiseksi jääneestä jälkeläismäärästä kolmannes - eli kolme varsaa - on ilmoitettu mukaan.

Pikkutamma Murjotti. 17.9.2016

<3

Pitkäpinnaisesta suhtautumisestaan akkojen kotkotuksia kohtaan, sai Villis palkkioksi omaa aikaa villihevosena. Tietenkin. Eikä olisi uskonut, mikä villieläin siitä hetkeä aikaisemmin töitään laiskasti löntystäen tehneestä hevosenalusta kuoriutuikin.







Kenguru-Villis.




Eilen oli oikeasti (liiankin?) lämpimän tuntuinen päivä, ja Villis otti aurinkoa kyljellään tarhassa. Talviruokintakausi startattiin ensimmäisen heinäpallon aukaisemisella loppuviikosta, ja samalla yksi palloksi muuttunut poniotus siirtyi asustelemaan - toistaiseksi - omaan yksiöönsä. Saatiin isäntä kaveriksi ja käytiin taas ohjasajohommissa Laiskotti -varsan kanssa.

Villis oli kyllä kohtalaisen perässä vedettävää, tai ohjasajon merkeissä eteenpäin tuupittavaa mallia, mutta uusi suunta pitkin peltotietä lisäsi varsan mielenkiintoa näihin hommiin. Aina siihen asti, kunnes piti kääntyä kotiin päin, sitten käsijarru meinasi hirttää kiinni ihan kokonaan. Tylsää joutua kotiin. Isäntä oli ohjaksissa ja halusi ajaa pätkän ilman talutusta, hyvin sujui sekin. Nyt taidetaankin jättää ohjasajojutut hautumaan, ja palaillaan asiaan sitten, jos kun selvitään näyttelyjutuista hengissä.

Niin iso tyttö jo! 17.9.2016

Vielä olisi ihan kiitettävän kokoinen läjä asioita, mitä pitäisi harjoitella ennen näyttelyitä, alkaen matkustamiseen liittyvistä jutuista. Luultavasti tehdään ne harjoittelut paniikissa edellisenä iltana, niin kuin muutama vuosi sitten, kun Vilmaa piti lähteä ensimmäistä kertaa kuljettamaan. Maisa on kyllä lupautunut lähtemään kaveriksi mukaan, jos Villis tarvitsee henkistä tukea reissuun. Kaveriponi parasta mallia, Maisan mielestä kaikki on enemmän kuin ok, kunhan on ruokaa turvan edessä. Onneksi matka ei sinänsä ole kauhean pitkä, reilun tunnin ajomatka suuntaansa. Ja joskushan näitä juttuja joudutaan harjoittelemaan kuitenkin. Tai sitten vietetään vuosikaudet villihevosina puskissa rymyten. Ei tunnu huonolta ajatukselta sekään...

Äiti ja tytär. 18.9.2016

Tänään vietetään taas hevosaiheista vuosipäivää, kun Nestorin kanssa solmittiin virallinen kavioliitto tasan kuusi vuotta sitten. Ilokseni saan kertoa, että ruuna löysi sittenkin omannäköisensä paikan, ja jatkaa eläkeläisravihevosen, eli lähinnä puskaratsun uraa uudessa kodissa, kivenheiton päässä edellisestä paikastaan. Asioilla taitaa vaan olla tapana järjestyä, joskus hyvinkin viime hetkillä.


<3

torstai 15. syyskuuta 2016