sunnuntai 28. elokuuta 2016

Myrskyn jälkeen

Ei ole kauniimpaa päivää, kuin lähes taukoamattoman ja vaakatasossa lentäneen kaatosateen jälkeinen ihanan aurinkoinen syyspäivä! Sade onneksi loppui hiljalleen ennen iltaa, mutta tuuli jaksoi puhallella edelleen siihen malliin, että kauniin ohuella karvalla oleva Villis paleli illan viiletessä. Tuntui todellakin syksyiseltä, läiskytellä lätäköissä ja pitää hatusta kaksin käsin kiinni. Villitti sai sadetakin niskaansa ja yöheiniä mutustellessa ei fleecevuorin alla enää paleltanut.

Aamu valkenikin ihanan aurinkoisena ja erittäin kylmänä, aamuheinien aikaan nurmikko oli vielä varjopaikoista kuurassa. Hevoset ottivat aurinkoa tarhassa, nälkäkin oli kuulemma jo hirmuinen!

Näin hyviä kaveruksia ei meillä ole aikaisemmin ollut. Maisalla ei ole asiaa Vilman heinille, mutta Villis saa niitä syödä näinkin.

Ja koska nämä kaverukset on niiin söpöjä yhdessä aamu-unisina heinillä, niin laitetaan vielä pari kuvaa:

























Villiksellä on käytössä Vienalle ostettu Equitaren 145-kokoinen sadeloimi. Vienalle takki oli vähän ahdas, mutta huipputarjouksesta se piti kotiin kuitenkin kantaa, sekä Vilma, että Viena käyttävät 155-kokoisia loimia. Ja nyt loimelle on suunnilleen sopivan kokoinen käyttäjäkin, ainakin toistaiseksi!


Päiväheiniä syötiin sulassa sovussa samalta kasalta ihan koko porukan voimin, ennen laitumelle lähtöä. Hevoset ovat edelleen osan päivästä laitumella, siellä on tilaa liikkua ja samalla tarhaan jäävä laihdutuskuurilainen Maisa saa ponikokoiset heinäannoksensa ja isoille kannetaan kuivaheiniä laitumelle.


Maisa ei päästä Violaa omalle heinäkasalleen, mutta tietää, että ainoa mahis tälle kasalle pääsyyn on Villiksen takaa.

Vaan ensin työt, sitten vasta huvi. Vaikka nämä eskarilaisen opettelut onkin lyhyitä hetkiä ja helppoja juttuja!

Villis on jo saanut lähteä hommiin rauhassa ilman, että tarhaan jäävät kaverit ja mutsi hätääntyy. Toisaalta Villis on töissä niin töissä, että ei ota kuuleviin korviinsakaan Vilman kaipaavia hirnahduksia. Ehkä lahjuksilla on osuutensa asiaan...

Katoksella seistään jo "oikeasti" kahta puolta kiinni valjastuksen ajan. Tänäänkään Villis ei välittänyt valjastusjutuista mitään, ja puhuttiin ohjasajosta ilman pukkivarausta siitäkin huolimatta, että Villis ei edellisenä päivänä päässyt laitumelle virtojaan purkamaan. Tuulikin vihmoi edelleen voimakkaana, ja varsa oli kyllä selvästi enemmän hereillä kuin edellisen harjoituskerran aikaan.

Ohjasajaen kierrettiin talo, ja käskyt pysähdyksiin ja liikkeelle lähtöihin tuli ohjien päästä. Villis käyttäytyi esimerkillisesti ja päästiin lopettamaan todella rauhalliseen pysähdykseen, eikä varsalla ollut siitä kiire sitten mihinkään. Varsinkaan kun sai patsastella kehujen keskipisteenä!
Myrskypäivä käytettiin viisaasti valjaita pesten ja rasvaten, nyt kelpaa ajo-oppilaan.

Katoksesta tehdään kivaa paikkaa palaamalla aina sinne riisumaan valjaat ja saamaan kehut ja palkkiot. Ja toisaalta opetellaan jo siihen, miten ajolenkin päätteeksi kävellään valjastuskatokselle, ja oikeastaan se on paras paikka ottaa pikku torkut lenkin jälkeen.

Paras palkkio hyvin sujuneista harjoitushetkistä on kuitenkin tämä:






Villitin ohjasajohommien jälkeen oli vuorossa mainitun laihislaisen Maisan ajolenkki. Maisa onkin ollut ahkera lenkkeilemään ja paino on pudonnut komeasti, samalla poni reipastunut entisestään ja lenkkeilystä tullut aina vain mieluisampaa. Ei ehkä ajolenkeistä niinkään, mutta fillarin kanssa lenkille päästessään Maisa on suorastaan liekeissä, myrskysäässäkin!

Kelpasi maisemia ja kaunista säätä ihastella tämän otuksenkin takaa.

Jos joku ei muista, niin vielä pari kuukautta sitten Maisa oli niin paksu, että liikkui kierimällä. Painoa oli kesäkuuhun mennessä pudotettu jo hyvän alun verran, vaikka poni näyttikin rantautuneelta merinorsulta.

22.6.2016 Maisa ja Mäntylahen ponit.

Keikka vieraalla tallilla jäi aiottua lyhyemmäksi, mutta laihdutuskuuri polkaistiin kunnolla käyntiin kotona. Yllä olevan kuvan merinors... Maisan rinnanympärys oli huikeat 163 cm, josta Hevostietokeskuksen laskukaavalla laskettuna saisi painoarvioksi järkyttävät 240 kg. Alkuun lenkkeilyn pitikin tietenkin olla kevyttä ja käyntipainotteista, kun ohuiden jalkojen päällä hyllyi niin runsas määrä ylipainoa. Ylipainolle oli tietenkin monta tekosyytä, joista merkittävin oli talven lähes vapaa säilöheinätarjoilu, jota lauman nuorimmainen tarvitsi, ja jota Maisa ei todellakaan olisi tarvinnut. Liiallinen ruokamäärä yhdistettynä vähäiseen liikkumiseen, ja tässä sitä oltiin.

Ja tässä puolestaan ollaan nyt:

29.8.2016

Reilussa kahdessa kuukaudesta ponin ympäriltä on pudonnut melkein 15 cm ja mainitulla laskukaavalla laskettuna Maisa on keventynyt näiden viikkojen aikana jopa 40 kg, painaen nyt juuri alle 200 kg! Lähtötilanne oli valitettavasti vielä yllä olevaa kuvaa karmivampi, kevättalven omistajaa herättäneestä mittauksesta poni on sutjakoitunut nyt 22 cm ympärysmitastaan. Kylkiluut ovat helposti tunnettavissa, ihannepaino on enää muutamien senttien päässä ja poni on täynnä tarmoa. Ja nälissään. Tuleva talvi ja vapaampi heinäruokinta hirvittää tietenkin jo valmiiksi, mutta ensi talveen Maisa saa varautua hokkikengin ja tilsakumein, että säännöllistä liikutusta päästään jatkamaan syksyn ja talven lähes takuuvarmasti surkeista pohjista huolimatta. 


Sitä me vaan, että on se sen arvoista, istua lihavan ponin kärryillä ja katsella, kun maisemat vaihtuu tuskastuttavan hitaasti. Tai polkea fillarilla ja katsella, kun ponin selkäläskit hyllyy ravin tahdissa. Ei haittaisi, vaikka tällä kertaa saavutettu normaalipaino myös pysyisi. Siitä syystä jojolaihduttaja Maisa on haaveillut kaverista, joka olisi varustettu yhtä hyvällä rehunkäyttökyvyllä. Olkoonkin, että tuleva talvi tulee olemaan sen osalta helpompi, että pikkuvarsan sijaan pihattokavereista nuorin tulee muutaman kuukauden päästä jo 2-vuotiaaksi!

14 kommenttia:

  1. Villis näyttääkin noissa valjaskuvissa, että "Eihän tässä mitään, peruspäivä." :D
    Ja maisahan näyttää nyt oikein timmiltä. Toivottavasti ei nyt söisi itseään taas palloksi (tai kaipa se söisi jos tilaisuuden saisi...). :)
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Villis on kyllä hauska tyyppi. Sillä oli pienempänä vaihe, jolloin ei saanut oikein mitään tehdä niin, että se oli vapaana, ensin loimitus oli kiellettyjen juttujen listalla, sittemmin ötökkämyrkyt. Nyt tyyppi seisoo kiltisti paikoillaan sekä ällöttävän ötökkämyrkytyksen ajan, että loimituksenkin, eikä valjaista meinannut ihan mitään. Hauska kaveri! Tänään Villis oli pihanurmella vapaana, kun traktori polkaistiin käyntiin pihan toisella puolella. Se ensin otti pari reippaampaa askelta, katsoi tarkkaan vanhempien tammojen reagointia ja otti sitten niistä mallia - söi traktorista välittämättä. Siksikin Vilma on ihan mahtava kaveri Villikselle, kun saa olla joku tosi pelottava juttu jo, joka Vilman säikäyttäisi. :D

      Maisa itseasiassa oli joitakin päiviä sitten vielä kivemman näköinen sivusta katsottuna, nyt myrskytuuli on varistellut puista lehtiä ja poni tunnollisesti imuroinut jok'ikisen tarhan puolelta. Tämä on jokavuotinen riesa, mikä turvottaa ponin palloksi, mutta minkäpä sille oikein voikaan, ei ehdi haravan kanssa päivystää koivujen alla lehtiä keräten... :D Ja kyllä, Maisan ruokahalu on ihan täysin loputon. Juuri muistelin lämmöllä syksyä, jolloin vietiin hevosille heinäpaali tarhaan. Maisa ei vaivautunut edes yöunille pihattoon, vaan nukkui heinäkasassa samalla korsia tyytyväisenä popsien... :D Käsittämätön tyyppi. Pidetään peukkuja, että lihavuuskunto pysyisi edes normaalin ylärajoilla talvenkin ajan. Ensimmäinen talvi ilman Nestoria ja sen tarjoilemaa lenkkiapua näkyi kyllä ponin ympärillä pelottavan hyvin.

      Poista
  2. Tulee niin oma kokemus mieleen, kun alkoi Vienon laihis. Armoton meininki, kun samoihin aikoihin poni tajusi miten niin ihanan tylsästä ja jätti-isosta tarhasta voi karata... tallin pihanurmikolle syömään ;)

    Tänä kesänä jälleen koitettiin tätä hunsvottia astuttaa, mutta ei näkynyt klinikalla olevan mitään. Ensi kesänä uudestaan, toivottavasti tuo poni nyt oppisi niitä oreja viehättämään :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Voin kuvitella miten turhauttavaa! :D Maisa onneksi jätti karkailuhommat ensimmäisen kesän jälkeen, kun ostettiin kunnon sähköpaimen... Ensimmäisenä kesänään se olikin mahdoton, eikä tyytynyt pihanurmeen, vaan hiippaili heinäpeltoon syömään ja jätti Viena-raasun yksin pihaan. :D

      Meillä oli samansuuntaiset suunnitelmat myöskin kesän alulla, mutta ne kariutuivat, kun ensimmäinen kiima meni ohi toisella tallilla ja seuraavaa ei ole päälle päin näkynytkään. Maisa alkoi myös hangata jouhiaan kesäreissussaan, eikä hankaaminen loppunut kotonakaan. Näin kalju poni ei ole tainnut ikinä ennen ollakaan. En tiedä, johtuiko enemmän stressistä (7,5 vuotta ollut vain kotisalla, ja sitten lähdettiin reissuun ja uuteen paikkaan, jossa uudet kaverit), vai ötököistä sitten. Nyt tilanne on hyvä, mutta ei kehdannut sitten suunnitellakaan astuttamista enää. Toisaalta myös ylipainoa oli vielä silloin siihen malliin, että tiinehtyminenkään ei olisi sen puolesta ollut varmasti ihan helppo nakki. Ja nyt saa rauhassa reenaillakin, täyttä höökiä tulevaankin kesään. :D Pidetään peukkuja, että teillä on ensi kesänä parempi tuuri varsahaaveiden kanssa!

      Poista
    2. Siis ymmärsinkö oikein, olitko suunnitellut myös Maisan astuttamista? :)

      Poista
    3. Sellaiset suunnitelmat oli kyllä, muuten Maisa ei olisi kotoa mihinkään lähtenytkään. :) No, suunnitelmat heitti häränpyllyä, ei huono näinkään. Paitsi tietenkin sen osalta, että ensi kesänä meillä ei kirmaile pehmolelumaista ponivarsaa - vaikka ei se tietenkään varmaa olisi ollut muutenkaan. :D

      Poista
  3. Millaisella liikutusohjelmalla ja ruokintamäärillä olet saanut Maisan laihtumaan? Terveisin toinen ikuisuuslaihduttajashettiksen epätoivoinen omistaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokamääristä en osaa heittää arviotakaan, päivisin poni on saanut pieniä sutteja kuivaheinää muutaman tunnin välein, mutta ilta- ja aamuheinät se on jakanut hevosten kanssa syöden ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Kivennäisten ja elektrolyytin lisäksi se ei sitten muuta ole saanutkaan, mitä nyt ahkerasti kerännyt niitä puista putoilleita lehtiä ja siivonnut aitojen aluset kaikesta syötäväksi kelpaavasta... :D

      Läskileirillä aloitettiin kevyemmin, Maisalla oli ongelmaa aineenvaihdunnan kanssa, eikä se tuntunut hikoavan millään, vaikka kunto oli käytännössä nollissa ja kelitkin aika-ajoin jopa viime kesänä lämpimiä. Tehtiin 4-5 lenkkiä viikossa, 6 kilometriä oli aika vakituislenkki ja koska poni oli reippaampi fillarin kanssa, käytiin lenkit pääosin niin, joku ajolenkki viikossa ja se sitten suurimmaksi osaksi kävellen (lue: laiskasti löntystäen). Kunnon kasvaessa ja kilojen karistessa on pidennetty matkaa ja lisätty vauhtia, nyt peruslenkki on 7 km, se mennään vauhdikkaammin pääosin hölkällä ja parisen kertaa viikossa heitetään myös 9 km kävelypainotteisia ajolenkkejä. Maisan suosikkiajopaikka on pelto (koska silloin voi yrittää syödä, tietty), ja siellä aloitettiin puolen tunnin lenkeillä, koska pohja on raskaampi kärryjä vetää, nyt poni hilppasee helposti 40 min hölkkäpainotteisen peltolenkinkin. Eikä hikoilemattomuus ole enää onneksi ongelmana - se aineenvaihdunnan jumi lähti aukeamaan ja ponin painokin alkoi pudota rivakammin. Suolakiveä Maisa on aina ollut huono syömään, mutta nyt se on selvästi syönyt enemmän suolaakin. Rehujen seasta suola ei kelpaa, menee pilalle koko annos, mutta suolakiven lisäksi Black Horsen elektrolyytti on kelvannut sellaisenaan kupista lenkin jälkeen!

      Epätoivo on muuten ollut harvinaisen tuttu tunne viimeisten... Viiden vuoden aikana. :D Hamassa nuoruudessaan Maisa pysyi hoikkana, mutta 3-vuotiskeväänä oltiin ensimmäistä kertaa ison ongelman äärellä. Silloin ei liikuntaa voinut lisätä niin paljon, joten Maisa tarhaili keväästä lähtien yksin omassa tarhassaan. Se on aika äärimmäisen oloinen ratkaisu, mutta pakkotilanteen edessä lähtisin siihenkin. Shettiskokoinen elämänkumppani jakamaan heinäkasat ja tarhan olisi se kaikkein ihanteellisin ratkaisu...

      Tsemppiä laihdutusprojektiin! :-D

      Poista
  4. Upeasti on Maisa laihtunut! Viet sen ens kesän orille niin saat toisen diettiläisen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Meillä oli suunnitelmat jo menneelle kesälle, mutta ne haudattiin sitten ylläkin mainituista syistä. Nyt on sitä kesällä varsakuumeen sumentamaa järkeäkin tosin sen verran, että ihan oikeasti ei olisi mitään järkeä astuttaa tätä ponia. :D Valmis varsa sen sijaan ei olisi hassumpikaan vaihtoehto.... ;)

      Poista
  5. Hienosti on jo Maisa lähtenyt hoikistumaan!

    Mutta hei, meinasin järkyttyä tekstisi viimeisestä lauseesta. Miten meidän pienet varsat muka kohta voi olla jo 2-vuotiaita???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! :D Välillä tuntunut niiiiin epätoivoiselta tämä projekti. Toisaalta helppoa ja huoletonta nyt, kun lihavuudesta ei ole aiheutunut mitään terveysongelmia, esim. kaviokuumeisen läskiläjän kanssa olisi isot ongelmat, kun liikuttaa ei voisi...

      Kieltämättä ajatus 2-vuotiaasta isosta varsasta tuntuu aika vieraalta. :D Outoa on ollut myös katsella Facebookin muistoja siitä, kun Viena oli tiineenä. "2 vuotta sitten", vaikka tuntuu ihan eiliseltä... Toisaalta Vilmasta sovittiin kaupat viisi vuotta sitten. Viisi vuotta! Ihan hullua. :D

      Poista
  6. Ihan uskomattoman aikuisia alkaa tosiaan nämä meidän varsat olla! Voi jessus! Mihin se kaikki aika hävisi? Vastahan niitä varsomisia kytättiin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä aikaa tuntuu, kuin siitä olisi jo pieni ikuisuus, toisaalta se oli kuin eilinen. :D Muistan hyvin elävästi kun luin Vipsun varsomisesta ja miten kauniin tammavarsan tekikään! Silloin oli vielä pitkiä öitä edessä itsellä (ja omalla tammalla) varsaa odotellessa! Aivan ainutlaatuinen kokemus kaikin puolin, allekirjoitan täysin sen netistä lukemani lausahduksen siitä, miten hevosharrastuksessa kaikkein parasta on se, kun saa seurata sen oman varsan kasvua. On ne vaan niin hienoja, isoja ja rakkaita!

      Poista