maanantai 18. heinäkuuta 2016

Metsänpeikot mustikassa


Villitin blogi ei ole ollut päälimmäisenä mielessä, mutta eilisen ihanan metsäretken kuvasaldoa pitänee purkaa tännekin. Tammalaumassa on kaikki hyvin, mutta viime kesänä muihin maisemiin muuttanut ruunaherra etsiskelee taas uutta ylläpitokotia. Kivan hevosen paikka ei ole heittopussinakaan, ja harmittaa tietenkin hirveästi, että nykyinen paikka ei sitten ollutkaan se pitkäaikainen koti Nestorille. Onneksi paikan löytymisellä ei sentään ole kiire.

Eilen oli tarkoitus hiippailla hevosten kanssa metsään sadesäässä leppoisaa laiduntamista kuvaamaan, mutta sade ehti loppua jo ennen kuin hevoset kameran eteen löytyivät. Pikku hiljaa alkaa tuntua, että ilmassa on jo ripaus syksyä, enää ei ole täysin valoisaa läpi yön. Onneksi lämmintä riittänee (muutamaksi päiväksi) vielä tänäkin kesänä!


Todellisuudessa hevosia ei juuri mustikat kiinnostaneet. Kuvaajaa sen sijaan ihan eri tavalla!


Vilma ja Villis seikkailevat pitkin metsikköä lähinnä kahdestaan, Vienan hengaillessa niityllä.



Vilma häipyi Vienan luokse niitylle, ja Villitti jäi arpomaan, kumpi olisi parempaa seuraa, paras kaveri vai ihmistyyppi.

Ei vaikeuksia arvata, kumman Villis valitsi. :-D




Tilaa olisi syödä erilläänkin, mutta parhaan kaverin kanssa jaetaan parhaat eväät.

Rohkean ja kokeneen metsänkävijän perässä on turvallista seikkailla parhaimmille mustikkapaikoille.






Rasti seinään. Vienakin kävi metsässä kääntymässä, mutta palasi kuitenkin pikaisen kierroksen jälkeen aukeammille paikoille.

Satumaisia maisemia, mustikoita ja hevoskavereita. mitäpä sitä muuta kaipaisikaan!

Vilma meni jo, mä kans.

Bonuskuvana Villitti vuoden ja kuukauden ikäisenä. Iso likka jo!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Haha, kiitos Minna-Maria! :D Emänsä näköinen pieni ja pönäkkä tyyppi.

      Poista
  2. Sulla on ihana blogi❤ Ihania kuvia, suokit on kyllä ihan parhaita!

    liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Suomenhevoset on kyllä lähellä sydäntä täälläkin päässä. :D Mainittakoon, että punarautias ei ole suosikkivärini hevosissa, vaikka yksi tuttu jostain syystä niin luulikin. :D

      Poista
  3. Ihania nuo Villiksen yksittäiskuvat, näyttää viime kuvista kasvaneen ihan hirveästi, ja kasvon piirteetkin ovat muuttuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parissa kuukaudessa muuttunut kyllä paljon. :) Ilmeessään näen kovasti isäänsä, joka oli varsin ilmeikkään näköinen ori. Bongasin Villiksen siskon samasta orista facebookissa, kaunis läsipää oli sekin!

      Poista
  4. Kylläpäs Villitistä on tullut lyhyessä ajassa vieläkin nätimpi! Aivan ihania nuo pääkuvat. En vain pääse yli näistä kuvien hienoudesta, kyllä nuo suokit sopivat tuonne metsämaisemaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea! Suomenhevoset ja suomalainen metsämaisema, ne kuuluvat yhteen. :D Ajatella, että talon edellinen suomenhevonen ennen Vienaa oli oikea työhevonen, joka vietti kesänsä näissä samoissa metsämaisemissa samoillen. Vireänlainen tamma se oli sekin, mitä olen tarinoita kuullut.

      Poista
  5. Voi kun se on jo niiin iso tyttö! Eihän sitä edes varsaksi voi sanoa. :D On Viola kyllä muuttunut paljon. Ja kuvittelenko mä vain, vai onko tuo otsatukkakin vähän kasvanut enemmän isänsä malliseksi?
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuotisia kuvia katsellessa mieleen hiippailee väkisinkin hienoinen haikeus. Kun tuo lähes hevosen mitoissa oleva tyyppi tuntuu edelleen siltä samalta pikku-Violalta, mutta näyttää ihan eriltä! :D Otsajouhissa on tosiaan vähän enemmän mittaa jo kuin emällään, hauska nähdä millainen tukkatyyli Villitillä tulee isona hevosena olemaan. Vilmallakin oli otsajouhet pisimmillään 1-vuotissyksynä (tai ehkä ne olivat yhtä pitkät kuin nyt, mutta pää viisi kokoa pienempi). :D

      Poista