lauantai 2. heinäkuuta 2016

Heinäkuu

Parhaat kaverukset. 1.7.2016

Heinäkuu, hellepäiviä ja heinähommia. Pieni kriisi ehti ehkä jo iskeä, keskikesän juhla on jo takana päin ja suunta on syksyyn. Tänä kesänä pitäisi ehtiä vielä vaikka ja mitä!

Johonkin vierivien vuorokausien jalkoihin jäi meidän pikkuruinen varsa, ja tilalle tuli tämä 1-vuotias, jota odottaa ajo-opetuksen aloitus syksyllä. Kevään jälkeen ei olekaan tehty oikeastaan mitään sillä rintamalla, on keskitytty kesyttämään villihevosta, joka unohti talven aikana sen, että pesuhommat eivät ole kuolemaksi. Aluksi jo pelkän letkusta valuvan veden näkeminen sai Villiksen paniikkiin, eikä vettä voinut laskea varsan viereenkään, ilman epätoivoisia paikalta poistumisyrityksiä. Syksyllä Violan jalatkin sai pestä letkulla ja sienipesua harjoiteltiin jo ensimmäisenä kesänään. Sinnikkään harjoittelun jälkeen ollaan kuitenkin jo siinä pisteessä, että etujalat saa kastella letkulla polviin asti! Letku itsessään ei sitten ole pelottava, sama keltainen käärme poimitaan vesisaavista suuhun ja sitten puhisten juostaan karkuun, kun vettä roiskuu jaloille. Mitäpä muuta sitä voisi sokerihevosen jälkeläiseltä odottaakaan...

Pikku-Viola 4.7.2015

Ja sama tyyppi vuotta vanhempana, 1.7.2016.

Villis ja mutsi. On ne nättejä auringonpaisteessa!


Vienan onneton otsatukka dipattuna (omatoimisesti) tervaöljyyn.

Blogiin ei ole ollut kiinnostusta naputella ylös oikein mitään, ja se vähän harmittaakin. Toisaalta laidunkuulumiset on sitä samaa koko kesän, toivottavasti ainakin, tasaista arkea. Villitti pääsi ötökkäkarkotekammostaankin eroon, kun paikoillaan kärvistelystä sai palkaksi leipäpalan. Keväällä ongelmia suihkejuttujen kanssa ei vielä ollut, mutta Porcivet taisi olla viimeinen tikki - Vienakin loukkaantui taas niin, että sen suihkuttaminen on neuvotteluvaraista toimintaa. Vielä Vienaa saa sentään edelleen suihkia vapaana tarhassa, mikä onnistuu vasta näin seitsemäntenä yhteisenä kesänä. 

Edellisen kerran meillä oli kolme hevosta kotona kaksi vuotta sitten, kun Viena oli kesäretkellään Trispatin luona. Se tuntuu olleen ihan eilen. Tilanne muuttunee jo lähiaikoina, kun porukan pienin ja paksuin palautuu reissustaan suunniteltua aikaisemmin hetkeksi kotiin, ennen kuin suuntaa seuraavaan välietappiinsa. Suunnitelmat menivät osittain uusiksi, mutta parasta tässä on tietenkin se, että poni tulee takaisin kotiin!

1-vuotiaalla porukan kommein kesäkarva.

Vilma ja Villis viihtyvät samalla ruohotupsulla, oli saavutus saada muutama kuva, jossa Vilma ei näkynyt Violan taustalla.

Paita ja peppu. Ensimmäisen kesän tulipunaista jouhien väriä löytyy sentään vielä hännästä!

Rodulla ei väliä, kunhan on suomenhevonen, ja värillä ei väliä, kunhan on punainen.

Villitti ehti käydä kaksi yöllistä karkuretkeä, kun tarharemontin takia langoissa ei ollutkaan sähköä. Ensimmäisen reissun jälkeisenä aamuna kukaan hevosista ei tiennyt mitään siitä portin katkenneesta alalangasta, kaikki olivat normaalisti tarhassa vastassa ja syy vieritettiin Vilman niskoille. Seuraavana yönä Villitti jäikin kiinni verekseltään, ehti jo ihmetyttää, miksi Villis ei vastannut huuteluihin. Sieltä se sitten härisi tervehdyksen, suu täynnä ruohoa, aidan väärältä puolelta. Jostain syystä aitojen korjaamisen tarvetta esiintyy lähinnä aamuyöstä, kun olisi tarkoitus käydä nopeasti nakkaamassa hevosille yöheiniä. Vaan sen hillittömän pukkilaukkaspurttailun jälkeen Villis löytyi aidan oikealle puolelle ja nyt aidoissa kiertää sähkö siihen malliin, että varsa pitää turvaväliä lankoihin. Ja hyvä niin.

Muistiin itselle: ahneille suomenhevosille ei voi kantaa niin paljon heinää eteen, että ne eivät tilanteen tullen livahtaisi sähköttömistä langoista hakemaan lisää. Ja erikoisrapsutukset Vilmalle, joka aavistuksen loukkaantui saadessaan taas turhia syytöksiä ja uhkailuja.

Tätä näkyä on ikävä jo kolmen kuukauden päästä. Paarmoja tosin ei.


Joku kuva, missä Villis malttoi nostaa pään ruohikosta! Hätistelläkseen niitä paarmoja...

Entä onko nyt saatu riittävästi valohoitoa, että jaksaa tulevalle viikolle lupaillut vesisateet? Ei tietenkään. Oikeasti kesästä on nautittu täysin siemauksin, ruohoa ja jäätelöä syöden, ja jokaisesta päivästä, paarmoineen, vesisateineen ja ukkoskuuroineen löytyy jotain hyvääkin. Riittävän hullu hevosenomistaja kun on, voi se hyvä olla hetki hevosiaan katsellen, hymyssä suin. Mitään muuta näiden hevosten kanssa ei ihan vähään aikaan ole tehtykään.

11 kommenttia:

  1. Hevosten katseluhetket laitumen laidalla on parasta ajanvietettä :) Tässä eilenkin taisin katsella omiani ja jostain kumpusi hassu ja liikuttunut ajatus: Nuo ovat mun <3
    Valokuvaamisessa on vaan se hankaluus ahneitten suomenhevosten kanssa, että ne ei tosiaan sitä päätään meinaa malttaa vihreältä nostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, ihana ajatus. :) Silloin hevosharrastuksen alussahan sitä ei mitään muuta toivonutkaan niin hartaasti, kuin omaa hevosta. Onhan ne kyllä vaan niin ihania... :)

      Poista
  2. Tosi ihana postaus! Tottakai sen ymmärtää, että kesällä postaustahti on vaihteleva. Näissä kuvissa viihdyttäisiin kyllä pidempääkin, vaikka kyllä vähän haikailen, onko Villiksellä pakosuunnitelma jo valmiina, kun tulee syksy ;)
    Sama täällä noiden alalankojen kanssa. 96 cm:n kokoinen shettis RYÖMII aitojen ali, tämä oli tosin viime vuotinen tekniikka, jolloin preeeialle lähtö myöhästyi, kun alalankoja ilmestyi maasto 20 sentin korkeudelle :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ponifani! Meillä on onneksi nyt pysytty aitojen oikealla puolella, kun äshkötkin jopa kiertää. :D Ponityyppikin kotiutui jo maanantaina, Villis ja Vilma olivat aivan haltioituneet, kun saivat parhaan ponikaverin takaisin. Viena ei niinkään... :D

      Jospa Villiksen huippuhyvän työmotivaation saisi säilymään syksylläkin! Se on aina valmis lähtemään kaveriksi tekemään mitä tahansa. Paitsi jalkojen pesua... :D Vilmakin kyllä on, yrittää tomerasti pukea itselleen poniriimunkin, jos sellainen sattuu ihmisellä käsissään olemaan. Varsinkin, jos laitumelle ollaan menossa... ;)

      Poista
  3. Aijotko varstottaa Maisan? Mitä oria käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa'a, siinäpä vasta kysymys. Tai kysymykset. :D Eihän siinä ihan mitään järkeä kyllä ole, Maisan astuttamisessa.

      Poista
    2. Ei mitään Jessi, tänne päin voit sitä varsaa tuoda, tässä alkaa käydä odottelu jo liiankin pitkäksi ;)

      Poista
  4. Eikä, joko se syksy on kohta tulossa...>:( (Salaa kyllä toivon, että syksy tulisi pian jotta minäkin saan uuden lapsihevoseni kotiin...)

    Miten nuo kasvavatkin noin nopeasti...vastahan Villitti syntyi! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta syksyssä, lapsihevosen kotiin saaminen! :D Meillä odoteltiin samaa juttua silloin viitisen vuotta sitten, kun menin ja ihastuin Vilmaan. Ei haitannut kamala sateinen syksykään. :D Onnea uuteen kavioliittoon!

      Miten mustakin tuntuu, että ei voi olla kahta vuotta siitä, kun Viena haettiin tiineenä orin luota kotiin... Aika menee nopeasti silloin kun on kivaa. :D Ja välillä silloinkin, kun ei ole kivaa... Saapa nähdä, mitkä on fiilikset lokakuussa, josko silloin mahdollisesti pääsisi ensimmäisiä kertoja istuskelemaan oman kasvatin kärryille! Hullu ajatus. :-D

      Poista
  5. Haha mieti Pikku-maisa, olis älyttömän söpö❤ Ja sähän voisit vaikka sitten tehdä kahen mustan ponin valjakon? :DD Ja opettaa kaikkia kivoja temppuja, eiks ois kiva? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputuloksena ei suinkaan olisi yksi somasti hoikkuva ponitamma sopivan kokoisessa seurassa, vaan todennäköisesti ikuisesti tissillä roikkuva aikamies(ruuna)poika, joka lihoisi äitinsä malliin äitinsä kanssa - aidan takaa heiniä katselemalla... ;) Ei, ei ois kiva!

      Mitään en myönnä, mutta jos vähän silti... On oltu pariinkin orinpitäjään yhteydessä kesän aikana, mutta taitaa silti haaveeksi jäädä. Aika ja voimavarat menevät mitä ilmeisimmin Nestorille uuden ylläpitopaikan etsimiseen nyt kesän aikana.

      Poista