tiistai 7. kesäkuuta 2016

Laidunonnea

Kesäkuun ensimmäiset päivät kuvina - ja tässä yksi kauneimmista kesäkuvista tältä vuodelta. 5.6.2016

Muutaman päivän ajan puhalsi melko myrskyisä tuuli, joka teki laiduntamisesta erityisen nautinnollista. Ei ötököitä! 5.6.2016

Varsinkaan Villis ei arvosta ötökkäkarkotteita. Joka paikasta saa - ja pitää - raapia, mutta ei kumihanska kädessä. 2.6.2016

Päivät, jolloin Villitistä tuli Ahmatti, Syöpötti ja Nälätti. Mallin vuoksi muutama askel laukkaa. 6.6.2016

Villitti kuuli ensimmäistä kertaa, kun Nana hirnui puhelimessa. 5.6.2016

Toistakin kertaa se jaksoi ihmetyttää, sitten ei käännetty korvaakaan, kun Vilmakaan ei jaksanut välittää. 5.6.2016

Äitin kanssa. 5.6.2016

Pilkkuturkki, kohta ollaan kesäkarvalla kauttaaltaan! 6.6.2016

Bestikset Villis ja Vilmis. 5.6.2016

"Oolen pieni varsa vain...". Pullea. 5.6.2016

Vilma katsoi, että ei kai taas. Ja näyttää muuten melko Isolta Hevoselta, kun Villis vakuuttelee olevansa pikkuruinen! 5.6.2016

Se on se polttoväli, eikö niin, mikä pienen hevosen paisuttaa tällaiseksi. (200 mm) 2.6.2016

Tänään tuuli oli jo tyyntynyt, ja ilmassa kavereita. Niin paljon, että tammaporukka palautui kotipihaan omatoimisesti. 6.6.2016

No okei, on se (kohta) jo iso hevonen tämäkin... 5.6.2016

Ainakin keskivartalon kohdalta... 6.6.2016

Metsässä hilla jatkoi kukintaansa ja kukkia kuvatessa sain tämän kaveriksi. Ja ne kymmenet sääsket... 5.6.2016

Vaikka tukka meinasikin lentää päästä, olihan mukava tuulisella säällä! 5.6.2016

6.6.2016

Äitihevonen, jonka mielestä kesässä on parasta se, että Villis on liimautunut vaihteen vuoksi Vilman kylkeen. 6.6.2016

2.6.2016

Nautiskelija. 6.6.2016

Toinenkin nautiskelija, joka näyttää (myös) siltä, että ruoka-aikaan on oltu hyvinkin tiiviisti kotosalla. 3.6.2016

On se vain soma, kesä, koivikko ja liinaharjainen suomenhevonen! 5.6.2016

Viola ja Viena näyttävät kuvissa tasan saman värisiltä, mutta livenä Villiksen turkki näyttää syvemmän punaiselta. 3.6.2016

Tuikea pikkuhevonen ravaa! Tai ravaahan se monestikin, mutta ei koskaan niin, että siitä saisi edustavaa kuvaa. 6.6.2016

Parin (ihanan) viileän ja tuulisen jälkeen tuntui jo kuumalta, kun aurinko hitusen paisteli. 6.6.2016

Näihin tunnelmiin kelpaa palailla syksyllä ja pitkän talven aikana! 6.6.2016

16 kommenttia:

  1. On muuten ihana kuva tuo ensimmäinen! Oli kyllä eilen ihana täälläkin ratsatsaa, kun tuuli karkoitti kaikki kiusankappaleet. Ja huomiseksi onkin sitten luvattu oikein kunnon myrsky... Kuinka iso tuo teidän laidun on? Vaikuttaa kyllä ihanan isolta näin kuvien kautta. :)
    Ja on Viola jo täysin vieraantunut Vienasta vai vieläkö tulee pieni hätä jos liian kauan on toinen poissa kuvioista?
    ~Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana tuulinen päivä, että meidän pihapääskyset olivat siirtyneet metsän reunaan aterioimaan - pihapiirissä ei lentäviä öttiäisi ollut. :) Oli mahtava saada yksi vangittua samaan kuvaan Villiksen kanssa, ihan niin kuin ensimmäisenä kesänäänkin!

      Ruohopläntit ovat onneksikin niin pienet, että kolmen paksun puten tehotiimi laiduntaa ne matalaksi kohtalaisen joutuin. Sitten loppu kesän laitumen luulisi toimivan hevosten liikuttajana ja tekemisenä, kun pääosin kuitenkin kuivaheinäruokinnalla ovat kesänkin. :) Villis ei tyhjiä hätäile, vaan seikkailee rohkeasti pois emän näköpiiristä, varsinkin jos Vilman saa houkuteltua mukaan. Mainitaan (häpeissään) vielä se, että kengittäjän vierailulla kehuin, miten pärjäävät molemmat erikseenkin, vaikka Violaa ei vieroitettu olekaan... Joo, Villis kyllä pärjäsi oman vuolunsa ajan oikein mainiosti, mutta livahti mokoma aitalankojen ali tyynen rauhallisesti emänsä mukana, kun Vienan vuoluvuoro tuli. "Ei nää yleensä näin", sanat, mitkä tulee lausuttua oikeastaan aina, kun joku vähän vieraampi (=muu kuin minä) joutuu seuraamaan huonokäytöksisten hevosteni touhuja... :D

      Poista
  2. Tänään oma poni muutti omaan pihaan uuden kaverinsa kanssa! Ja se se muuten on pikkuhevonen, säkä olisiko vain jotain yli 80 cm :) Siihen verrattuna metrin korkuinen shettis näyttää hurjan suurelta, ainakin pömppömahansa kanssa :D

    Eihän teillä kauaa kestä kun pääset Villiksen kanssa ajolenkeille, näyttää jo niin isolta :O :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mainion kuuloinen pikkuotus! Sellaisen kääpiön rinnalla shettiskin on jo ihan hevosen näköinen... ;) ja onhan ihanaa aikaa, ensimmäiset hetket, kun oma(t) poni on omassa pihassa! :) Myöhemmin saattaa tulla mietittyä, että mihin sitä tuli lähdettyä, mutta... Samaa toki miettii silloin, kun hevoset on vieraallakin hoidossa, eli ei mitään uutta. :D

      Puolen vuoden päästä sitä jo istuskellaan Villiksen kärryillä! Jos vain kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. En tiedä, pitäisikö olla innoissaan vai kahuissaan siitä ajatuksesta... :D

      Poista
  3. Joko sinulla on villitin vieroitus suunniteilla, vai onko viena ji vieroittanut sen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vieroittanut, eikä ole suunnitteillakaan. Hitusen hävettää myöntää, että minkäänlaista suunnitelmaa ei oikeasti enää ole, edes aikataulusta. Siitä huolimatta (ja/tai siitä johtuen?), että meidän vuotias roikkuu vielä emänsä tissillä, on se erittäin tasapainoinen ja rohkea varsa, jonka kanssa kaikki tuon ikäiseltä vaadittavat toimenpiteet sujuvat ilman emääkin. Tietenkin emän maidontulo pitäisi saada loppumaan jossakin vaiheessa, ehkä syksyllä laidunkauden jälkeen? Kiirettä asian kanssa ei kuitenkaan ole (niin kuin voisi kuvitella siitä, että muut saman ikäiset ovat jo puolisen vuotta sitten emistään erotettuja...). :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Laittoi itselle niin ihanan ja rennon fiiliksen - kiitos siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ponifani! Kesää parhaimmillaan, ei kiirettä mihinkään ja nenän edessä herkkuja niin paljon kuin vain jaksaa syödä... ;)

      Poista
  5. Viola on kasvanut kyllä ihan huimasti! :) Varmasti on myös hyvässä kodissa, ja parasta seuraa♥ Ihania kuvia, sun kaikki hevoset on kyllä niin suloisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki ihanasta kommentista! :) Meillä on kyllä niin mahtavat hevoset, ettei paremmasta väliä! Vaikka aivan tavallisia kavionkuluttajia kaikki ovatkin. :D

      Poista
  6. Ihania kuvia (taas kerran)! :) Ja tuo Vilma, en vaan pääse yli enkä ympäri mikä noissa liinaharjaisissa suokeissa oikein viehättää <3 Meillekkin muuttaa juhannuksen jälkeen oma punainen putte jos kaikki sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Vilma on kyllä ihana tyyppi sekin, hauska katsella Facebookissa omia muistoja neljän vuoden takaa, kun Vilma oli meillä ensimmäistä kesäänsä... :) Niin se aika rientää! Ja teidän alkavalle kavioliitolle iso peukku, luin blogia puhelimella niin en kehdannut kommentoida. :) Komea tamma! (Ja hyvän värinen!;)

      Poista
  7. Ihania kuvia varsinkin tuo ensimmäinen! Villiitihän on kasvanut hujauksessa äskenhän villiitti oli semmoinen pikkunen viilettäjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noomi! Varsan kasvu on yhtä aikaa ihanaa ja hirvittävää seurata, vielä sitä mielellään katselisi pikkuisen pitkäkoiven seikkailuja pitkin kesäisiä metsiä... :) Violasta on kasvamassa kyllä aivan ihana hevonen, vaikka niin taitaa kaikki sanoa kotiin jäävistä kasvateistaan... :D

      Poista
  8. Mitäs Maisalle muuten kuuluu? Se kun ei ole aikoihin esiintynyt näissä postauksissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisalle kuuluu hyvää ja se voi liiankin paksusti. Ja jo siitä syystä sen blogiesiintymiset on aika vähissä, paksu poni kun ei pääse laitumelle ollenkaan. :) Toissapäivänä vietettiin 8-vuotissynttäreitä ja täksi kesäksi Maisan varalle on mietitty monenlaista suunnitelmaa... Joista ehkä lisää joskus myöhemmin! :)

      Poista