lauantai 2. huhtikuuta 2016

Huh huh, huhtikuu!

Ja "Kääk, kuolaimet!".

Kevättä on ilmassa! Maassa ei juurikaan, yli puolimetriset kinokset kun peittävät vielä suurimman osan maasta. Ja siellä, missä kinoksia ei ole, ei suinkaan ole vielä sulaa maata, vaan lähinnä sitä jäätikköä. Vaan ehtii se kevät joskus tännekin!

Sitä odotellessa on Villiksen kanssa touhuttu tarhan kohtalaisen hyvällä pohjalla. Kuolaimiin totuttelu aloitettiin ohimennen tarhassa, kun Viola haukkasi Vilman kuolaimet suuhunsa. Vilman x-full suitsia ei tietenkään varsalle sopiviksi saanut, mutta harjoituksia on jatkettu samojen kuolainten kanssa. Ja koska kaikessa Violaa verrataan muutenkin Vilmaan saman ikäisenä, on huomattu, miten erilaiseen tahtiin nuo kaksi ovat kasvaneet. Violalla on näissä ensimmäisissä kuolainkuvissa päässään full-kokoiset suitset, perittynä Nestori-sedältä, joka ei suitsiaan koskaan käyttänyt. Kuolain on lainattu Vilmalta ja on kokoa 12,5 cm. Vilmalla oli lähes saman ikäisenä, vuoden 2012 maaliskuussa ensikuolaiminaan Maisan 10,5 cm kolmipala. Vilmalla käytössä olleet suitsetkin olivat lainattu Maisalta, ponikokoiset sellaiset. Villis käyttää cob-kokoisia riimuja, kun saman ikäiselle Vilmalle sopi jopa shettiskokoiset. Ja tällä hetkellä viisivuotiaalla Vilmalla on tosiaan käytössä x-full -kokoiset suitset.

Samainen suora nahkakuolain, jolla Vilma aikoinaan ajolle opetettiin.

Villis 31.3.2016

Vilmu 6.3.2012

Tässä turkkiaan astetta punaisempaan vaihtanut Vilma tasan neljä vuotta sitten (ja päässään shettiskokoinen riimu) 2.4.2012.

Kuolaimet on ihan kiva juttu, ja Villis on aloittanut kuolainharjoituksen samaan tapaan, kuin Vilma 1-vuotiaana syksyllä ajo-opetuksensa aikaan. Pieni ahne suomenhevonen osaa melkoisen näppärästi yhdistää, että se kuolaimen suuhun haukkaaminen tarkoittaa herkkujen saamista! Harmi vaan, että niiden herkkujen syöminen kuolain suussa on sitten liki mahdotonta...

Kuolainvalintana lötkö nahkakuolain ei liene huonoin vaihtoehto, mutta vähän paksuhan se on pieneen suuhun, esimerkiksi niihin ponin sweet iron -kolmipaloihin verrattuna.

Pieni pörröinen poni ja peräti kaksi innokasta rapsuttelukaveria! Aivan täysin ennenkuulumatonta!

Hirveä karvanvaihto (ja selkä kuin pöytä, tämä etualan otus on epätoivoisella laihdutuskuurilla, pienen mustan kanssa).

Vielä yksi kuvamuisto keväältä 2012. Vilma oli pikkuruinen! Ja rumalla karvalla silloinkin.

Suuhan tässä hommassa menee täyteen karvaa. Tuttu tunne, näitä harjatessa...

Blogin jatkuvasti vain hidastuvasta päivitystahdistakin voinee päätellä, että mitään muuta kummempaa tänne ei kuulu. Kesää ja tulevaa vieroitusta on suunniteltu, Violan vieroitus emästään lienee helppo homma, mutta omistajan vieroitus varsasta taitaa tulla olemaan astetta kinkkisempi juttu. Olettaen, että lähialueilta löytyisi sopivan kuuloinen laidunpaikka Violalle kesäksi! Jos ei, niin sitten muksu mutkistanee kahden paksukaisen laihdutuskuureja entisestään jääden kotiin, emän lähtiessä jonnekin. Tai jotain. "Sitten joskus", kuten koko syksyn ja talven on voinut turvallisesti ajatella, alkaa olla jo aika lähellä!

Pikkutamma Mökötti. Äitinsä tyttö.

Loppukevennykseksi kuvapari Villiksestä ja emästään. Varsin kauniita tammoja!

10 kommenttia:

  1. Nuo viimeiset kuvat! Ihana Villis!<3 Tää sun blogi on todella kiva lukea, kuvat on kivoja ja tekstiä on tarpeeksi. Eikä se postaus tahti ole niin justiinsa, kunhan kuulee tärkeimmät.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kivan kommentin oli Blogger suodattanut roskapostina! :D Onneksi juuri tänään satuin tarkistamaan roskapostit. Kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  2. Sulla on paras tietämys omista hevostistasi, mutta heitän vain ajatuksen ilmoille. Vieroitushan onnistuu pelkällä eri tarhalla, jolloin varsa ei pääse juomaan. Emän maidontuoton pitäisi loppua ilmeisesti parissa viikossa(?) ja sen jälkeen varsa on vieroitettu. Sillä tavalla ei tarvitsisi lähettää kumpaakaan minnekään. Yksinolokin tuntuu Violalta ja Vienalta onnistuvan ilman radikaalimpia toimenpiteitä. Asteittainen totuttelu kuulemma voi jopa varmistaa, ettei myöhemmin kehity eroahdistusta.
    Muistelin että joskus pienenä luin Villivarsasta Kacin ja sen varsojen vieroituksesta ja kirjasta joku päivä aikaisemmin tarkistin vielä, että homma hoidettiin jota kuinkin noin. :) Toinen oli pihatossa, kun toinen ulkoili ja välillä vaihdettiin ulkoilijaa. Molemmat pystyivät kuitenkin kosekemaan ja näkemään toisensa. Nuo muutkin faktat tuli siitä kirjasta muisteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi! Nyt on pakko myöntää, että tämä ei käynyt mielessäkään. :D Siis ajatus vieroittamisesta oli jotenkin sellainen, että varsan pitäisi pystyä olemaan ja elämään, vaikka emää ei ole näköpiirissä ollenkaan. Ja samassa pihassa se tarkoittaisi huutelua, ja homma varmasti venyisi ja stressaisi. Viena kyllä olisi varmasti maailman onnellisin hevonen ylhäisessä yksinäisyydessään. :D Se oli viime keväänä lopputiineyden ajan yksin, muun lauman ollessa aitojen toisella puolella, ja se suorastaan rakasti sitä.

      Villivarsasta tuli aina ensimmäisenä luettua Kacin, Troian ja myöhemmin Somnuksen päiväkirjaa! Se oli ihana kertomus onnellisesta "hevosperheestä"! Pitää nyt vielä pohtia tätä vieroitusasiaa. Meidän lauman läheisriippuvaisin hevonen on Vilma, joka vieroitettiin todella nuorena. Se stressaa Vienan tarhasta ottamista enemmän kuin Viola, huutaa ja juoksee. Tänään harjoiteltiin hetki taas niin, että muksu jäi tarhaan kavereiden kanssa, ja rauhoittui se viisvee Vilmakin lopussa. :D

      Viola on kyllä varsin reipas hevosen alku, se on alusta asti ollut jokseenkin itsenäinen, ja ihmisen kanssa viihtyy hyvinkin emästään erossa. Muun lauman kanssa tarhaan jääminen on lähinnä maailman tylsintä, emällä ei ole minkäänlaista kiirettä jälkikasvunsa luokse, jäi sitten tarhaan kumpi tahansa! :)

      Poista
    2. Minä oon vieroittanut kaikki varsat niin että emä ja varsa ovat olleet koko ajan samassa tallissa ja pihassa, eri tarhoissa vain. Ei siis tosiaan ole mitenkään tarpeellista roudata kumpaakaan mihinkään kauas, itselleni taas ei sellainen tullut edes mieleen :D. Noin ison varsan kanssa vieroitus on jo sekä emän että varsan mielestä aika luonnollista ja menee paljon helpommin kuin jos varsa on kovin nuori. Viola ei kuulosta myöskään luonteeltaan sellaiselta että olisi vaaraa mistään läheisriippuvuudesta. Ja kylläpä se läheisriippuvuus tai itsenäisyys taitavat olla osittain ihan synnynnäisiä luonteenpiirteitä eivätkä pelkästään olosuhteista johtuvaa. Mulla on siitä hyvänä esimerkkinä nuo Nopsa ja Taika, jotka ovat lähes täsmälleen saman ikäisiä (nyt 3 v.), samaan aikaan vieroitettuja ja kaikki tehty muutenkin täsmälleen samalla tavalla koko ajan. Silti Nopsa on niistä tosi paljon enemmän muiden hevosten perään. Omia persooniaanhan ne ovat jokainen. :)

      Poista
    3. Anna, sinä järjenääni! :D Olen saanut niin monenlaista neuvoa vieroituksen suhteen (ja pitkiä katseita, kun olen maininnut kohta 10 kuukauden ikäisen varsan roikkuvan yhä emänsä tississä;), mutta suurin osa niistä on siis mallia emä ja varsa erilleen, ja ihan oikeasti erilleen, ilman näkö- ja kuuloyhteyttä. Saati että pääsisivät koskettamaan toisiaan! Jotenkin olen koko ajan ajatellut, että meidän talliympäristössä ei ole mahdollisuutta vieroitusta järkevästi järjestää. Järkevästi = mahdollisimman pienellä stressillä. Johtuen ehkä siitä, että Vilma huolestuu hiiteen, kun johtajatamma häviää näkyviltä. Minulla on siis kaksi vieroitettavaa. :D Vilmalle oli aika kova paikka, kun sen paras kaveri lähti kesän lopuksi uuteen kotiin, sitä ennen Vilma ei ollut noin kiinni Vienassa.

      Mutta mutta. Voin kyllä kuvitella, että isoa ongelmaa tästä vieroituksesta ei tule muualla kuin omistajan päässä. :D Villis on kyllä todella itsenäinen, ollut jo ihan pienestä asti, ja jos sen saa jättää kotiin ja tuttuun laumaan, niin hätäkös sillä. Viena taas helpottunee suuresti, kun pääsee hetkeksikään omilleen. Se kyllä rappaa ja kupsuttaa varsaansa, mutta tissille ei isoa muksua enää mielellään päästettäisi. Nyt, kun asiaa tarkemmin ajattelin, niin jos varsan vieroittaisi tissistä jo nyt keväällä, niin kesällä nuo pääsisivät samaan aikaan laitumelle.

      Yhden vai kaksi kertaa olen nähnyt, kun Viena on hörissyt Violalle! Kertaakaan se ei ole huutanut perään, vaikka on jäänyt tarhaan varsan lähdettyä sieltä. Villis vähän hirnahtelee emänsä perään, mutta rauhoittuisi varmasti äkkiä, jos Vilma-pölö ei lietsoisi paniikkia.

      Poista
  3. Ihania kuvia ja ihania hevosia! En meinannut ollenkaan päästä yli ensimmäisen kuvan söpöstä varsasta, mutta onneksi olivat nuo loppukevennyksen kaunokaiset paikalla. :D Ja onpa Viola kasvanut kovaa vauhtia! Meillä Hallan Rinsessa on olevinaan niin pienikokoinen, kuten myös Hallan Poika verrattuna taas Vinken siskon varsoihin. Käy ihmeessä kurkkaa meikän blogia taas vaihteeksi ja pistä vaikka kommenttiakin! :) http://sinintarinat.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini kommentistasi! Kaksi viimeisintä kuvaa palauttamaan todellisuuteen... ;) Mitä olen seurannut muiden 1-vuotiaiden varsojen korkeuksia, niin Violakin on ihan kääpiösarjaa. :D Korkeimmat ovat jo yli 150 cm, aivan hullua! Toki niistä valtavan kokoisista varsoista tulee varmasti keskivertoa suurempia suomenhevosia, tästä tällainen keskipaahtohevonen, 150 cm ja vähän päälle. :D

      Vinken hienoja jälkeläisiä ja tallin muitakin asukkeja tulee seurattua ahkerasti Facebookissa, pitääpä käydä taas blogiinkin kommenttia jättämässä! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tosi kiva ulkoasu :) En olekaan kerennyt vierailemaan täällä vielä ulkoasunvaihdoksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla on ajatukset ja aika kiinni ihan muissa jutuissa, ymmärrettävästi! Minä vierailen tiineiden tammojen blogeissa suurella varauksella (ja silti päivittäin), koska varsakuumeen ei tarvitsisi kyllä tästä yhtään enää ainakaan pahentua. :D

      Poista