perjantai 12. helmikuuta 2016

Pahalla säällä

6.2.2016

Voiko olla olematta ihan pikkiriikkisen pahalla päällä? Ei ainakaan Villis, joka joutui pukeutumaan sydänkuvioiseen loimeen ja sadetakkiin, kun taukoamaton räntäsade sen kuin yltyi. On tämäkin talvi... Tosin ennemmin ehkä se räntä, jos valittavissa olevat vaihtoehdot rajoittuvat räntä- ja vesisateeseen. Valivali, ja niin pois päin.

Pahasta säästä huolimatta tänään oli vuolupäivä. Edellisellä kerralla hyvästä käytöksestään kehuja kerännyt Villis oli... Miten sitä kuvailisi? Sen oloinen, kuin varsa olisi seissyt täysin käsittelemättömänä pihan perällä tämän välissä olleen ajan. Aloittaen sillä, ettei suostunut tulemaan kengityspaikallekaan, mokomakin Mökötti. Seistä tönötti korvat taaksepäin sojottaen oviaukossa. Ei auttanut edes pelottavan kengittäjäsedän pukkausyritykset, kun ei, niin ei. Taisi kasvattajaomistaja hiukan punastuneita poskiaan siinä hieroskella, että eihän se meidän Viola normaalisti nyt näin, heh heh. Ipana jumitti sitten räntäsateessa ovien ulkopuolella, kun Vienan kaviot vuoltiin. Sitten rohkeutensa keräten Villis asteli sisälle.

Kavioiden vuolu sen sijaan sujui hyvin, ja Viola piti koipiaan kiskomatta ylhäällä, tosi näppäränä! Ei muistella sitä, miten samaan aikaan hammasrivistö hamusi aivan kaikkea, mitä turvan edestä löytyi. Vieressä seisseen Vienan narukin oli välillä varmaan nielussa asti, kun Villis touhusi omiaan. Ehkä kuitenkin kivempi niin, että Viola keskitti sen turhautumisensa, jännityksensä ja ylimääräisen energiansa siihen kaikkeen muuhun, samalla seisten kuin tatti kavioiden vuolun ajan. Pahalla säällä varsakin on joutunut seistä nököttämään tarhassa tai emänsä kanssa sisällä, ja olikin ehkä siitä johtuen vähän pahalla päällä, kun ei päässyt tänäänkään juoksentelemaan. Ei auta varsalle jossitella, että ehkä sitten, jos se talvi sieltä vielä takaisin tulee ja pohjat tästä paranee...

6.2.2016, toistaiseksi viimeinen talvinen päivä ja muuan lentävä plussapallo.

Ja kun uusia kuvia ei ole tullut otettua säiden ollessa enemmänkin loka-, kuin helmikuiset, on tongittu arkistojen kätköistä vanhoja kuvia. Vuosi sitten sää oli aivan toisenlainen kuin tänään.

12.2.2015, jolloin Villitti meuhkasi vielä emänsä mahassa.

Perin suomalaiseen tapaan pitää valittaa jostain, ja jos muut asiat ovat suunnilleen hyvin, niin ainakin säästä voi valittaa. Vaan ei ole ainakaan liian kuivaa! Tai kylmää. Sitä paitsi kesäkin on jo ihan kulman takana, ja jopa täällä pitäisi olla suunnilleen kesäistä jo neljän kuukauden päästä! Aika edellisestä kesästä on kulunut hirvittävän nopeasti, maanantaina Villiksen syntymästä ja viime vuoden ensimmäisistä kesäpäivistä tulee kuluneeksi jo kahdeksan kuukautta. Jos (tai tätä menoa kun) uutta materiaalia ei siihen mennessäkään ole blogiin laitettavaksi, niin kurkistellaan kuluneisiin kuukausiin hevosvalokuvauksen näkökulmasta. Violaa muutamia vuosia vanhempi kuvausharrastus kun sai aivan uudenlaista potkua varsan synnyttyä!

Puoli vuotta sitten karisteltiin varsakarvaa tähän malliin, vauhdilla! 11.8.2015

Tämä sievä tyyppi piilottelee nyt jossain sen mahdottoman turkkinsa alla... 11.8.2015

Hitusen aktiivisempaa päivitystahtia pidetään yllä edelleen Instagramissa, @kavioillakoparoilla, ja Villiksen Facebook-sivulla. Palaamisiin!

9 kommenttia:

  1. On se vaan kasvanut! Ja mää rakastan tota ekaa kuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis on hillitön mörssäri! :D Paitsi nyt sadepäivinä, se on kutistunut puoleen, kun turkki on ollut littanana. Eka kuva jäi jostain syystä edellisen postauksen kuvista pois, tykkään siitä itsekin! Tätä kuvaa seurasi valtava pukki, mutta harmiksi Viena tuli kameran eteen. :D

      Poista
  2. Minulla ei mitään talvea vastaan ole, sellaista kun ei edes ole tällä hetkellä... Sen sijaan, voisin valittaa koko päivän tästä ällöstä, liukkaasta, märästä sohjokelistä, missä ei oikein viittis mitään tehä (ilman kahluusaappaita). Muttah jos se kesä tekisin sitten yllätyksen ja olis lämmintä ja melko vähäsateista ja ötököillä olisi parempaa puuhaa kuin ihmisten ja eläinten syönti, niin olisi se sitten Violankin kivempi juosta ympäriinsä. :D Vaan jotenkin tuntuu, että talvella valitetaan sohjoa, märkää, kylmää, pimeää niin kesällä taas kuuma, häikäisee, jano. Koskaan ei ole hyvä...
    Heppanelikolle terveisiä
    ~ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ilona! Toivottavasti siellä sää vähän parani...? :D Täällä on viimeiset kaksi, vaiko jo kolme vuorokautta pudottanut räntää siihen malliin, että hyvä kun sekaan on sopinut. Myönnän itsekin sortuvani tuohon, että koskaan ei tunnu olevan hyvä, mutta! Aina löytyy joku asia, mikä voisi olla paremmin. ;) Jos on aurinkoista ja lumista talvella, on todennäköisesti liikaa pakkasta. Jos talvella ei ole liikaa pakkasta, sataa räntää tai vettä ja/tai on vähintään älyttömän liukasta! Kesälläkin, jos sää on muuten hyvä, on vähintään niin tyyntä, että on tuhat ja yksi ötökkää kimpussa... Ja jos ei ole, on niin tuulista, ettei ole enää sopivan lämmin! ;)

      Oikeasti lupaan olla valittamatta, jos sää pysyy edes siedettävänä. :D Terkut välitetään perille, aurinkoista kevättalvea teille!

      Poista
  3. heei! Pystyisitkö auttamaan ? Miten olet saanut tästä mallista alhaalta sen ruskean tai jonkun muun värisen ''lootan'' pois ? Onko siihen koodi ? Mikä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan tarkistaa, kun muistelin, ettei tässä mallissa edes ole alalootaa! Eikä taida siis ollakaan, tämä on se Simple -malli. :)

      Poista
  4. Todella kivan oloinen blogi, liityin lukijaksi:)

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja talvisia kuvia taas oikeasta Villitistä! Näitä kuvia on aivan miellyttävän ihana aina katsoa, kun aidan aittaa ei näy missään, niin kuin hevonen olisi "vapaana". Hyvää ystävänpäivää ja rapsutukset kaikille hepoille! ;)

    VastaaPoista