lauantai 30. tammikuuta 2016

Villiksen talvitouhuja

Normimeininki. Tällä hetkellä pöllyävän pakkaslumen sijasta täällä on kaiken kastelevaa suojalunta, toista se oli 28.1.2016.

Kuvakulma, josta katsottuna Villis näyttää lyhytjalkaiselta ja tuhdilta, selvästi Villitin lisäksi Ahmattikin.

Onneksi on omatoimiset jumppatuokiot, pysyy linjat kurissa Ahmatillakin!

Toissa päivänä oli ohjelmassa ensin huvi...
























Eli ylös, alas, ja eteen, tuhatta ja sataa!

Lennokkain askelkuvioin, malliin Villis. P.S. Kukahan haluaa olla se, joka ensimmäisenä (sitten joskus) kiipeää tämän selkään?

Ja sitten ne työt! Näin sitä reippaina soviteltiin Maisulin valjaita, tuosta noin vaan!

Sievä se on vähän harmaampikin talvipäivä! 28.1.2016

Sanovat äitin näköseksi... Vaikka päämerkki on ihan eri!

Eilenkin oli meininki villinlainen! 29.1.2016

Ja hetken näytti, että saattaisi aurinkokin paistaa.

Aamun parinkympin pakkanen lauhtui puoleen, ja sää oli mitä mainioin!


Metsävillis, tuima sellainen.

Askel venyy ja vauhti kiihtyy!

29.1.2016

29.1.2016


Malttaa sitä hetken tonkia syötävääkin lumen alta.

Hämmentävää, miten suurelta Viola jo näyttääkään!

Narun nokassa jumittava poseeraava varsa! Toissa päivänä onnistui jo ravikin narussa, eilen parhaiten onnistui seisoskelu!

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuulumisia ja kasa kuvia

Mökötti. 25.1.2016

Mitäs tässä... Viikonloppuna saatiin kaivattuja apukäsiä, mutta jostain kummallisesta syystä päädyttiinkin ajelemaan pitkin poikin, ja käytiinkin ihmettelemässä ja katsomassa ihan muita hevosia, kuin niitä pihassa pönöttäviä tammoja. Kivaahan se on sekin ja aika kuluu niinkin! Nestoriakin käytiin moikkaamassa, ja ruunalle kuuluu pelkkää hyvää. Hassua, että nyt tulee jo viisi kuukautta siitä, kun ruuna lähti uuteen kotiinsa. Aika menee kyllä hirmuisen nopeasti!

Huomaa sen ajan kulumisen kyllä Violaakin katsellessa. Villis on viettänyt varsanelämää, kirmaillut metsässä emänsä perässä ja/tai enemmänkin edellä. Viime viikon Hööksin reissultä tarttui pitkästä aikaa jotain mukaankin - tarpeellista ja söpöä, Violalle vähän ehkä sopivamman kokoinen fleeceloimi kuivatteluun, ja edellisiä kokoa suurempi riimu!

Iso tyttö jo, enää ei pienten ponien riimuja käytetäkään! 25.1.2016

20.1.2016

20.1.2016

Erään metsäkirmailun päätteeksi oli tarkoitus harjailla ja loimittaa katoksella, harjoitella samalla kiinni seisomista. Käytössä ollut naruriimu piti vaihtaa tavalliseen riimuun, mutta tallista ei hevosten riimujen lisäksi löytynyt kuin kasa liian pieniä poniriimuja! Yhdessä riimussa riitti sitten säätövara niin, että suurimmilleen säädettynä se mahtui juuri ja juuri Violalle, ja päästiin harjoittelemaan (selvästi turhankin, kun riimutkin olivat jääneet jo pieneksi) pitkästä aikaa kiinni seisomista.

Villis seisoikin tosi kiltisti, nosteli koivet kopsuteltaviksi ja harjoiteltiin samalla kavioiden vuolua varten. Kolisevan harjapakin mukana raahaaminen ja sen suurieleinen siirteleminen saavat Violan kuuntelemaan vähän ihmeissään, että mitähän se akka nyt keksi. Olettaa muka, että vaaleanpunaista harjapakkia voi käyttää kengittäjän tarvikepakkiin siedättämiseen, eihän se ole ollenkaan sama... Violan kavioita tulee nosteltua päivittäin, iltaruokien aikaan, mutta kovilla pakkasilla kavionpohjista piti naputella vasaralla jäätyneet tilsat pois monta kertaa päivässä. Ei huono juttu ollenkaan, että Violakin osaa nostella koivet vapaana tarhassa, niin kuin porukan muutkin hevoset. 

22.1.2016

25.1.2016

20.1.2016

Loimituskin sujuu jo mallikkaasti, myös sen äänettömän fleeceloimen pukeminen. Villis on kyllä niin hauska tapaus, taisi olla perjantaina, kun vapaana juoksenneltuaan varsa oli kohtalaisen hengästynyt vielä kotipihassakin, ja lähdettiin tasaamaan hengitystä ilman emää kävelylenkille. Pois päin kotoa Villis olisi harpponut ties kuinka pitkästi, rentona ja reippaana, korvat hörössä uusia maisemia katsellen, mutta odotas kun käännyttiin kotiin päin, nelijalkajarru jämähti heti päälle ja ilme muuttui alla olevan kuvan muuli-ilmeeksi.

Että niin. Se todellinen mielipide uudesta timanttikoristellusta ja samettipehmustetusta riimusta. ;-) 25.1.2016

20.1.2016

18.1.2016

Hyvin meni siis se testi, miten jumitteluongelmat ehkä vähenisivät, jos mentäisiin pidemmälle uusiin maisemiin. Siinä kävi sitten niin, että koko pitkän kotimatkan Villis pysähteli. Parista askeleesta viiteen askeleeseen se ehkä käveli, jos oli pakko, sitten taas pysähtyi. Kuka haluaa kotiin? Ei ainakaan Viola, vielä vieroittamaton varsa. Näistä tulee kuulemma niitä läheisriippuvaisia, varsoista, jotka pitkään ovat emänsä alla, tiesi joku anonyymi keskustelupalstalla.

Jopa Viena oli ilmeisesti vähän ihmeissään, kun ipana oli niin pitkään teillä tietämättömillä, ja hörisi, kun Villis lopulta palasi tarhaan! 

22.1.2016

16.1.2016

20.1.2016

Taisin jo aikaisemmin kirjoitella, miten hevosilla on vähitellen karvanvaihto jo alkanut. Maisa on perinteiseen tapaansa ensimmäisenä karvanvaihtohommissa, tällä hetkellä kaulan alta ja ryntäiltä on pudotettu jo pitkät suojakarvat, ja poni alkaa pikku hiljaa näyttää mammutin sijaan... Ehkä vähän vähemmän mammutilta. Myös suomenhevosilla turkki vaihtuu jo selvästi, ja koko kolmikko onkin kutissut huomattavasti enemmän. Iltaruokien syömisen jälkeen punaiset jäävät vielä pyörimään portille, ja on iltarapsutteluiden aika! Violan turkki on ollut monena päivänä kauttaaltaan myllättynä, kun rapsuttelukaveriksi on emän lisäksi alkanut Vilmakin. Melkoinen kolmiodraama siinä onkin, kun Viena ja Vilma haluavat molemmat rapsutella Villiksen kanssa!

Jopa Maisuli tarjoutui Violalle rapsuttelukaveriksi, mutta pienimmän hoitotädin puolesta kuri on ilmeisesti ollut niin kova, että heti, kun poni työnsi turpansa kosketusetäisyydelle, väisti Viola kauemmaksi. Kysytyin rapsuttelukaveri on tietenkin ihminen, se kun yltää moniin sellaisiinkin paikkoihin, joihin kaverihevosten hampaat eivät eksy.

16.1.2016

25.1.2016

20.1.2016

16.1.2016

Facebook tarjoili paluun neljän vuoden taakse, aikaan, jolloin Vilma oli Violan ikäinen pieni karvapallo. Hataria muistikuvia tarkennettiin selailemalla blogipostauksia, joita 1-vuotiaan Vilman kanssa touhuiluista on kirjoitettu. Vilmallakin taisi aikanaan olla vähän jumitteluongelmaa, ei tosin kotiin päin käännyttäessä, vaan kotipihasta poistuttaessa. Vilma osasi ilmeisesti myös ravata narussa, toisin kuin Villis, joka hämmentyy hiiteen, kun ihminen alkaa juosta, ja odotettavissa olevan räjähdyksen sijaan varsa muuttuu oikein tavallistakin hitaammaksi. Ehkä talutushommia pitäisi harjoitella vähän enemmän, ainakin ennen kuin haaveillaankaan mistään ohjasajohommista, Vilma kun saman ikäisenä harjoitteli jo valjastushommiakin.

Tulevalle viikonlopulle on tosin suunnitteilla samaa valjaisiin tutustumista Villiksellekin!

22.1.2016

22.1.2016

20.1.2016

16.1.2016

Vilmasta puheen ollen, viisivuotiaan, viimeiset kaksi vuotta lähinnä olohevosena olleen Vilman kanssa on tehty hiljalleen paluuta sorvin ääreen. Violan mielestä on jokseenkin järkyttävää, että Vilma pääsee hommiin niinäkin päivinä, kun Viola ei! Riimun kanssa lähestyvää ihmistä tullaan iloisena vastaan, että juu juu, lähdetään vaan metsään juoksentelemaan, ja pettymys on karvas, kun riimu ei olekaan Violalle. Ainakin toistaiseksi Viola onkin helppo ottaa kiinni pihastakin, kun juoksee heti iloisena vastaan, vielä siis ei ole laskettu yhteen 1 + 1 riimun laittamisen ja tarhaan joutumisen välillä, ja sitä välttääkseen onkin riimua puettu ja riisuttu pihassakin, eikä kiinni antamisesta seuraa aina ikävää tarhaan palautumista.

Vilmu 25.1.2016

20.1.2016

Villis näyttää tällä hetkellä jonkin verran takakorkealta, ja kotikutoinen mittaustulos näyttikin säältä suunnilleen samoja korkeuksia kuin viime mittauksella, n. 135 cm, ja lautasilta reilut 140 cm. Ei ole enää pitkä matka Vilman korkeuksiin!

Postauksen kuvituksena on viime päivien julkaisematta jääneitä kuvia, tänään on ollut vähän märempi keli, joskin ainakin toistaiseksi taivaalta on tullut vielä lisää lunta, ei onneksi sentään vettä. Muuten lauhat kelit onkin olleet mukavat, vaikka märkä lumisade ei ihan suosikkeihin kuulukaan!

torstai 21. tammikuuta 2016

Talven taikaa


Eilen sää oli suorastaan taianomainen, matalalta paistanut aurinko maalasi maiseman satumaiseksi, jättäen varjot syvän sinisiksi, samalla kun Violan punainen turkki sai oman, entistä punaisemman silauksensa. Suomen talvea kauneimmillaan! Ja olihan kylmä... Villis tosin todisti, että virtaa riittää vielä yli parinkymmenen asteen pakkasessakin lystinpitoon, eikä kaikki energia mene kasvamisen lisäksi siihen lämpimänä pysymiseen. Onneksi meno oli Violaksi jopa rauhallista, ja parin näyttävän lumi pöllyten, häntä suorana juostun kierroksen jälkeen Violakin keskittyi olennaiseen, talvisen luonnon säilömien herkkujen syömiseen.

Yksi omista suosikeistani, samainen kuva pääsi myös blogin uuteen ulkoasuun.



Pakkaspäivissä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että itse ei tarkene. Hevosten tarkenemista ja käyttäytymistä pakkaspäivinä tulee toki tarkkailtua edelleen, mutta lisääntyneen korsirehun syömisen lisäksi oikeastaan mikään ei muutu. Ja Maisalla ei sekään, poni kun ahtaa heinää niinä vähän lauhempinakin päivinä ihan kiitettäviä määriä. Eilisen -25 °C oli vielä aivan siedettävä, illaksi pakkanen kiri seitsemällä asteella, onneksi luvassa on viimein niitä oikeasti lauhoja päiviä!




Talven pimeimmistä päivistä päivän pituus on peräti kaksinkertaistunut, eikä tämä lisääntynyt valoisuus ole jäänyt hevosiltakaan huomaamatta. Maisa on päättänyt luopua pisimmistä suojakarvoistaan, kukapa niitä enää tarvitsisikaan, onneksi tahti on vielä niin hidas, ettei pelkoa palelemisesta ole, kiitos jäljelle jäävän mammuttiturkin ja aivan liian paksun rasvakerroksen. Loimia ei ole tarvinnut tänä talvena pakkasta vastaan viritellä, kun porukan perinteisesti huonoturkkisin hevonen asustelee muualla. Nestorin hassu karvankasvatus ja -vaihto olikin aina aivan erilainen kuin lauman tammoilla, jotka aloittavat turkin kasvatuksen hyvissä ajoin, ja heti vuodenvaihteen jälkeen alkaa karvanvaihto. Nestorin turkki tuntui saavan lisää pituutta aina kevättalveen asti, karvanvaihto alkoi porukan viimeisenä, mutta silti Nestori oli aina ensimmäisenä komealla kesäpinnalla.

Violan muhkeasta mammuttiturkista on vasta ihan muutama yksittäinen karva irti, emänsä pitää sitäkin tiukemmin kiinni turkistaan.

Tätä taustaa katseltiin kaihoisasti, sinne kun olisi saanut vaikka kauniin kimon poseeraamaan. Villis vain vilahti vauhdilla ohi!

Joissain kuvissa Viola on jo niin ison hevosen näköinen!

Ja joissain juuri sen näköinen, että ruoka-aikaan on oltu kotona...


Vaikka pakkasta vastaan varsinaisesti ei olekaan tarvinnut loimittaa, on Villis joutunut toden teolla harjoittelemaan loimiin pukeutumista. Varsassa kun on virtaa juuri niin paljon, että se kirmaa vuoroin hangessa, vuoroin vaihtelevalla metsänpohjalla hyppien ja loikkien niin kauan, että kuumahan siinä tulee. Pakkasessa märän turkin kanssa seisoskelussa ei tietenkään ole mitään järkeä, joten juoksentelujensa päätteeksi Viola on saanut niskaansa kerroksen kuivatusloimia. Maisan suurin fleeceloimi riittää pituudeltaan, ja sen päälle Viola saa Vilmalta perityn 125 -kokoisen sadeloimen. Tällä yhdistelmällä turkki kuivuu ja varsa pysyy lämpimänä, loimien alta saa hetken päästä kuoria kuivan varsan, jonka turkki on taas valmiina vastaanottamaan paukkupakkasetkin.

Ensikohtaaminen fleeceloimen kanssa olikin järkytys, rapiseva ja kahiseva sadeloimi on tuttu juttu, mutta mikä oli se äänettömästi lähestyvä sininen hirvitys?!



Pupuloikkaa!

Ja aikaisempaan postaukseen ja jänöjussin jalanjälkiin viitatakseni, erään vieterijäniksen jälkijono hangella!


Kaikkeen onneksi tottuu, jopa siihen pelottavaan kuivatusloimeen. Vilman vanha sadeloimi oli Vilmalla käytössä vasta 1-vuotiskeväällä, ja aikamoinen teltta silloinkin, Violalle se alkaa olla hyvinkin sopiva, vaikka mahavöissä samat solmut onkin, kuin Vilmalla aikanaan. Vilma oli saman ikäisenä kaikin puolin pienempi kuin Viola, riimukin oli shettiskokoa! Vilma oli myös aavistuksen rauhallisempaa mallia, eikä sillä ollut ollenkaan niin paljon omia mielipiteitä, kuin Violalla.

Kaksi vuotta sitten kevättalvella isäntä totesi, että jos sieltä tulisi orivarsa, niin senhän voi aina ruunata, mutta mitäs sitten, jos sieltä tuleekin tammavarsa... Tässä vaiheessa on vielä vähän vaikea sanoa, mutta ehkä Viola ei ole aivan yhtä kovaluontoinen kuin emänsä, jonka luonteesta on vuosien varrella pahin särmä kulunut jo poiskin!




Myös tämä punaturkki sopi näihin maisemiin, riimuineen päivineen!

Facebook muistutti, että tasan vuosi sitten laskeskeltiin päiviä ja tunnusteltiin mahaa, Vienan tiineyttä oli takana 200 päivää.

"Jos Viena kantaa tätä varsaa yhtä kauan kuin ensimmäistään, on tiineysvuorokausia edessä vielä 145. Toisaalta Vienan ensimmäinen varsa oli ori, ja nyt odotetaan peukut pystyssä ja sormet ristissä tammavarsaa, jolloin kantoaika voisi olla lyhyempi. Jos taas laskeskellaan tiineydelle pituutta suomenhevosten keskiarvon mukaan, on päiviä jäljellä 136. Joka tapauksessa tiineyttä on takana pidemmästi kuin edessä, ja tämäkin aika on suorastaan vilahtanut ohitse. Luvassa on vielä pitkiä päiviä ja öitä varsaa odotellessa!"

Miten voikin olla, että siitä on jo vuoden päivät! Vuosi sitten kovasti emänsä mahaa heilutellut varsa on jatkanut samaa kaavaa ulkomaailmassa, ja meno sen kuin kiihtyy kiihtymistään.

Kauniit oli maisemat viime vuonnakin! 21.1.2015