keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tulipunaiset tammat

Punaistakin punaisempi punaraudikko, keskipäivän aurinkoa ihailemassa.

Ehkä se oli se epätoivoinen valohoidonkaipuu - mikä sai blogin ulkoasunkin muuttumaan astetta valoisammaksi ja hevoskuvauksesta innostuneen varsanomistajan harmistuneena huokailemaan pimeitä päiviä - eilen toive auringonpaisteesta toteutui ja saatiin ihastella kullankeltaista mollukkaa koko muutaman tunnin pituisen päivän ajan! Tänään onkin vaihteen vuoksi sadellut räntää ja vettä, eilen yöheiniä odotti kolmen punaisen ja yhden mustan tamman sijaan neljä valkoiseen kuorrutukseen verhottua tammaa, muutaman sentin lumikerros talviturkkiensa päällä.

Yksi aurinkoinen päivä, kaksi tammaa, katsottuna ei vaaleanpunaisten lasien takaa, vaan tulipunaisessa valossa. Ja tämä kaikki kuvapostauksena näyttää tältä:

Viena, joka viimeksi oli kauhusta kankeana metsälenkillä, oli nyt hyvin leppoisalla tuulella. Tammat...

Villis veti isoimmat kiitolaukkaspurtit tietenkin jo kotipihassa, hirmuisia pukkeja nakellen ja Vilmankin villiten.

Vaan riitti se virtaa vielä metsässäkin!


Hyvin harvinainen valoilmiö näin joulukuussa! Olkoonkin matalalla, siellä se mollottaa, aurinko!

Pieni punainen puttetyttö ja kultareunukset.


Toimii se näinkin, joskus päivän epäonnistunein kuva voi olla kaikkein kiinnostavin.

Emätamman poseerausilme...

Ja Villiksen poseerausilme - ihan aavistuksen verran jotakin samaa näissä kahdessa!


Villis viikkoa vaille puolen vuoden iässä, pieni, pyöreä, pörröinen ja punainen. Kuulostaakin emältään!

Osa ihan viimeisistä auringonsäteistä ylsi metsään asti, värjäten pienen punarautiaan kerrassaan oranssiksi.

Miten olisi perinteinen "Hei Villis, korvat höröön, nyt tulisi hyvä kuva!" -poseeraus?

Tämä hetki tallennettiin tarkasti mieleen, tulevia pimeitä päiviä valaisemaan.

Toinenkin kuvapari emätammasta...

... ja jälkikasvustaan, punaisissa kehyksissä emätamman kaulan ali kuvattuna. On ne vaan niin!

Villis löysi toisen suosikkipuun pajun rinnalle, kuusenoksia oli mukava napsia matkaan ohimennen.


Tuumaustauko. Punainen ja punaisempi, vaan kumpi on kumpi?


Auringon viimeisiä säteitä tulipunaisen tamman turkilla. Tosielämän kiiltokuvia!

Metsäkirmailujen jälkeen ohjelmassa oli katoksella seisomista ja kavioiden nostelemista. Pitäisikö tuo otsapörrö joskus harjata?

Ja sinne se taas katosi. Tulkoon pimeys, akut on taas hetkeksi ladattu aurinkoenergialla.

3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Ja onpas ihana metsä teillä siellä, Violankin mielestä varsin makoisa :D. Haaste oli muuten kiva, Maisa tonttulakissa (tai poronsarvissa) on niin mainio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iridis! Metsän ehdottomasti paras puoli on se makoisuus, jos Violalta kysytään! Toinen hyvä puoli on se, että kun viilettää sata lasissa pitkin metsää, löytyy sieltä aivan mahtavia pujotteluesteitä. Ja muutama hypättäväkin este! Jokusen kerran olen ehtinyt olla jo aivan varma, että nyt varsa-raasu juoksee päätä pahkaa johonkin lumen alla olevaan epätasaisuuteen, mutta näkyy olevan paremmin tietoinen ympäristöstään kuin omistajansa, korvakaan värähtämättä hyppää yli niistä paikoista ja jatkaa kahta kovempaa eteen päin. :D

      Viena on nyt talven tullen ollut myös hauska, kun silläkin olisi ylimääräistä energiaa ja varsan singahtaessa taas jostain, vinkaisee Viena, että nyt mennään mekin! Muuten tuosta onkin tullut ihan horisko koko hevosesta, muutamana iltana Viena on ilmestynyt väkirehuille viimeisenä! Viena, joka normaalisti on nokkimisjärjestyksessä ensimmäinen, tikkana paikalla, kun kuulee sanan "syömään". Nyt se katselee ja rouskuttelee heiniä ja ihmettelee, mihin muut hävisivät, ja sitten löntystelee rehuille. Täysin poikkeavaa käytöstä tuolta hevoselta näiden vuosien aikana! :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja ihana otsapanta! :)

    VastaaPoista