perjantai 11. joulukuuta 2015

Kiiltokuvan kääntöpuoli

30.6.2015

Ainaista auringonpaistetta, kepeää laukkaa kukkaniityllä, hymy korvasta korvaan, iloa, onnea, kauniita kuvia. Kaikki hevosihmiset tietävät sanomattakin, ettei se ole ihan niin yksinkertaista, eikä ikinä koko totuus - niinä täydellisinäkin hetkinä on hyvä pitää mielessä, miten asioilla on tapana mennä säännöllisen epäsäännöllisesti pieleen. Pessimisti ei pety, eli kun alkaa tuntua siltä, että nyt on mennyt liian hyvin, aivan liian pitkään, voi jo alkaa odottaa sitä vääjäämättä lähestyvää päivää, jolloin taivas putoaa niskaan.

Vähän kiire, kovin kylmä, ehkä paha sää, suunnitelmana nakata äkkiä hevosille eväät eteen ja sitten suunnata kohti seuraavia juttuja. Herää äkkiä siihen hetkeen, kun vilaukselta näkee, että näkökentän rajalla, otsalampun valokeilan reunamilla joku hevonen ottaa könkön askeleen. Niin kiire ei ole koskaan, ettei hevosia ruokkiessa ehtisi katsoa kaikki läpi, tarkastella, että jalat on kuivat ja viileät, todeta, että ruoka maittaa tavalliseen tapaan - eli paremmin kuin hyvin - mistään ei vuoda mitään, ja että hevoset ovat muutenkin kaikin puolin normaaleja. Viena, jonka edellispäivien omituisesta käytöksestä vielä aikaisemmin ehdin vitsaillakin, oli niin hankalan näköinen liikkeessä, että mahaa kouraisi katsoessa.

Vienan ensimmäinen lääkekuuri ties kuinka moneen vuoteen. Ja pari pussia lohturuokaa - omenoita. Ja tietenkin porkkanoita.

On jalkahuolia, heinähuolia, harmaita hiuksia, mahaongelmia, laumassa eripuraa, karkulaisia, aitaremonttia, vuotava mahahaava - omistajalla ainakin - siis sitä hevosenomistajan arkea. Siksi onkin mukava ihan välillä vaan, lukea blogeja huolettomasta hevoselämästä, mitä todellisuudessa ei taida olla olemassakaan, katsella kuvia täydellisistä hetkistä, lukea tarinoita auringonlaskuun laukkaamisesta, saumattomasta yhteistyöstä ja lujasta luottamuksesta. Ennen kuin on edessä paluu todellisuuteen. Sitä kiiltokuvaa, pintaraapaisua, millä ei ehkä olekaan totuuden kanssa kovasti paljon tekemistä. Miksi pitäisikään olla? Ehkä siksi, että ne hevoshullut, joiden käsitys hevosenomistajuudesta on vielä sitä pelkkää vaaleanpunaista unelmaa, saisivat edes vähän käsitystä siitä, mitä se todellisuus voi olla, ja mitä se usein onkin.

Vienan mainittu omituinen käytös oli sitä, että tamma ei kahtena iltana ollutkaan ensimmäisenä veräjällä väkirehuja odottamassa. Se ei meinannut heiniltä joutaa ollenkaan, vaikka muut olivat jo rehukupeillaan syömässä. Normaalisti Viena on hyvin tarkkana odottamassa väkirehuja ja nokkimisjärjestyksessä ensimmäisenä, ja ollutkin kuuden pihatossa asumansa vuoden ajan aina se, joka ensimmäisenä on oman kuppinsa saanut. Eilen illalla tilanne sen suhteen oli taas normaalimpi, Viena oli portilla hörisemässä jo ennen kuin väkirehuista oli puhettakaan. Sen sijaan se, että juuri Viena sairastaa, on äärimäisen poikkeuksellista. Vilma niinkin, mutta ei Viena. Kylmää ja käärettä, ja peukut pystyssä, että paluu meidän harvinaisen hattaranpehmoiseen haavemaailmaan tapahtuu taas pikimmiten!

14 kommenttia:

  1. Toivottavasti Vienan jalkahuolet on ihan lääkkeillä ohimenevää sorttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään näyttää jo vähän valoisammalta! Ensimmäisenä päivänä käveltiin niin, että pelkästään kavion kärki osui maahan. Kipu ei ollut jatkuvaa, mutta ajoittain ilmeisesti aika voimakasta, kun heinillä seissyt tamma nykäisi äkkiä jalan maasta ja kipristi ylös. Oikein mitään selvää ei ole missään, mutta äkkiä alkaneena voimakkaana ontumana on hoidettu lähinnä kaviopaiseena, samalla vähäisesti nestettä kerännyttä jalkaa kylmäillen. Ensin tosin ajattelin Vienan liukastuneen - mikä ei aivan poissuljettu ole vielkään - mutta mistään muualta ei löytynyt kipeitä kohtia. Ei kyllä jalasta tunnustelemallakaan, eikä kaviota puristelemalla. Mikään perinteinen paisekeli täällä ei ole ollut, kun on lumikin maassa. Märästä koppuraiseksi jäätyneet pohjat ovat joskus saattaneet Nestorin sairastupaan.

      Tänään tuo liikkuu jo aivan hyvin töppösensä kanssa, heinillä pitää välillä painoa jalalla ja sitten siirtä nopeasti painon pois, mutta ei sentään enää kipristele jalkaa ylös. Kipulääkittynä kylläkin, eli ei vielä tietoa, onko hoidosta ollut avuksi vai onko oireet vain peitetty. Mutta pääasia tietenkin, ettei tarvitse kivuissaan olla!

      Poista
  2. Voihan Viena.. Tsempit, toivotaan parasta! :)

    VastaaPoista
  3. "Hevoseton on huoleton" piti kyllä niin hyvin paikkaansa omien kohdalla. Tai no, ensimmäisen hevosen kanssa ei mitään ollut ikinä, ei yhtäkään eläinlääkärikäyntiä tai lääkekuuria. Toisen kohdalla niitä olikin molempien edestä.
    Montakohan tonnia niihin Usvan klinikkakäynteihinkin loppujen lopuksi meni. Tosiaankin välillä on hyvä muistaa, ettei se hevosen omistaminen ole niin helppoa ja mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä huoleton, mutta onhan se huomattavan paljon tylsempää! :D Jos en aivan väärin muista, on tämä toinen Vienan syömä kipulääkekuuri näiden seitsemän vuoden aikana. Vilma sen sijaan sai yhden onnettoman syksyn aikana toista kymmentä lääkekuuria. Kolhut ja naarmut kuuluvat tavalliseen hevosenelämään, mutta onhan tuollainen monien tuhansien eurojen klinikkarupeama onneksi sentään aika poikkeuksellista. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Iridis! Viena on ollut aika raasuna ja sitä mieltä, että tästä selviää hengissä vain, jos saa riittävästi nameja. Että sillä mielin sitten niitä herkkuja kuppiin. :D

      Poista
  5. Pikaista paranemista ja rapsutuksia Vienalle <3 Mä tykkään myös bloggailla ennen kaikkea niistä iloissita jutuista, hauskoista hetkistä ja niin edelleen. Sellaisia blogejakin luen eniten, vaikka eihän se todellisuutta ain avastaa. Sun blogi on kyllä ihan mun ykkössuosikki ihanine kuvineen. Tulen aina hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Kaikki rapsutuksetkin kelpaavat, mutta ainoastaan häntäpäähän. Viola on ollut myös korvaamaton apulainen, aina valmiina syömään haudetarpeet ja aukaisemaan kylmäyssuojien tarrat.

      Onhan se totta, että mieluiten kirjoittaa ja lukee niistä tähtihetkistä! Ja katselee onnistuneita kuvia puhtaista, kiiltäväturkkisista hevosista kauniissa maisemissa. :D Vaikka tähän aikaan vuodesta totuus on niistä kuvista ajoittain hyvinkin kaukana, kun taivaalta sataa äkäisiä mummoja ja kahlataan polvia myöten kurassa... Tämä sis hieman kärjistettynä, täällä on nyt ollut ihan kohtalaiset kelit jo hyvän aikaa! Ja erityiskiitos kehuista, pimeiden päivien varalle on varattu läjäpäin kivoja kuvia, esimerkiksi vuoden parhaimpia otoksia! :)

      Poista
  6. Voihan Viena! Täälläkin peukut pystyssä ettei oo mitään pahempaa :)

    Meilläkin meinaa ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen, ja itseasiassa vasta toista kertaa ikinä koskaan jalat vaivata mokoman talvettomuuden takia. Tarhat on kaikki niin kuraiset ettei T viitsi liikkua juuri ollenkaan, mikä on jo monta viikkoa pitäny kaikki jalat tasasessa turvotustilassa ja kiukustuttanu vanhan kehärenkaanki oikeessa etusessa ja tietty sen takia myös vasemman takasen. Me halutaan joko kunnon talvi tänne, tai sitten teidän metsälaitumille kirmailemaan Violan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jenny! Toivottavasti viimein ehtii talvi sinnekin asti ja saatte helpotusta Tuupen koipeliineille! Ja jos ei, niin Villis kyllä ottaisi kirmailukaverin ilolla vastaan, kun mutsi on nyt vielä tavallistakin tylsempi, eikä ala millekään! :D

      Ois jo kesä... ;)

      Poista
  7. Voi harmistus! Toivottavasti Vienan olo helpottuu ja vaiva on ohimenevää sorttia.

    Minä muistan niin sen tunteen, kun tajusin Ripen sairastuneen kaviokuumeseen. Se pahanolon kylmä aalto valahti läpi vartalon. Hetken lamaannuksen jälkeen alettiin sitten toimia. Kylmää jaloille, soittoa lääkärille jne.
    Nytkin on miljoona pientä huolta, mutta se tuntuu olevan hevosenomistajuuden perustila ainakin omalla kohdalla. Puolet murheista osoittautuu usein melko turhiksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa varsin lupaavalta, mutta tätä kirjoittaessa pitää koputella puupäätä. :D Jos ei tietäisi, että tuo vielä pari päivää sitten oli ihan jalaton, ei taitaisi uskoakaan. Koipi on jo ihan normaalissa käytössä, joskin kipulääkettä riittää vielä parin päivän ajan. Oikeastaan vasta nyt, kun katseli ensimmäistä ontumaa sen Vilman jalkaepisodin jälkeen on tajunnut, että Vilman koipi on kuntoutunut ilmeisen hyvin! Jotakin hyvää siis tästäkin... ;)

      Se on kyllä melkoinen tunne, kun tajuaa, että nyt on joku vähän enemmän pielessä. Vilman sairastaessa minä osoittauduin paniikkilamaantujaksi, joka vaan hysteerisenä itkee ja ei pysty toimimaan, ennen kuin joku potkasee persuksille että kokoahan akka ittesi. :D Onneksi oli isäntä kaverina monta kertaa. Muuten olisin varmaan märissyt myttynä keskellä pihaa pystymättä katsomaankaan kipeään hevoseen. :D Vienalla ei sentään ollut hengenlähtö lähellä, eli pystyin jotain sen eteen jopa tekemään. Aikoinaan muiden hevosia hoitaessa ei käynyt niin, että olisi mennyt sormi suuhun ja jalat spagetiksi, varmaan nuo omat on sen verran enemmän kuin vain hevosia. :D

      Viimeisen kappaleen allekirjoitan ihan täysin! Isäntä ei aina ihan meinaa älytä, että mikähän hitto nyt, kun hevosella on kolme karvaa väärässä asennossa ja akka parkuu, että nyt se kuolee, vähintään. ;) Ehkä eläinlääkärin pitäisi alkaa yhteistyöhön ihmislääkärinkin kanssa, aina kun omistaja hysteerisenä soittaa, että kultimurulla on nyt jalka vähintään poikki, saisi hevosen lääkkeiden lisäksi satsin rauhoittavia omistajallekin...

      Hevoshullu, aivan oma hulluuden lajinsa... :D

      Poista