sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun alla

17.12.2015

Maisema on edelleen talvinen, mutta lumi ei enää ole pehmoisen pöllyävää pakkaslunta, vaan kaikki vaatteet - ja hevoset - kastelevaa märkää suojalunta. Uusia kuvia ei siis ole, mutta onneksi näitä torstaisia talvikuvia jäi vielä aika läjä julkaisematta, kun edelliseen postaukseen valittiin satsi vauhdikkaimpia otoksia. Vesisateisessa säässä ei joulumieli ole kovin korkealla, mutta onpahan sentään lunta!

Perjantai oli se odotettu vuolupäivä. Aina edellisen vuolun jälkeen tulee itselleen luvattua, että seuraavaa kertaa varten harjoitellaan paljon, kengityspaikalla seisomista, kahta puolta kiinni olemista, kavioiden nostelua, niiden ylhäällä pitämistä ja mieluiten niin, että koipia käsittelisi joku muu kuin Villiksen oma ihminen. Siitä huolimatta aina vuolupäivä tulee jotenkin muka arvaamatta - vaikka se edellisellä kerralla valmiiksi jo sovitaankin - ja yhtä paljon, tai vähän, ehditään harjoitella. Siispä perjantainakin talutettiin vähän jännittävä ja hiukan vastahakoinen varsa kengityspaikalle, kokonaista toista kertaa. Viola sai kääntyä vuoltavaksi niin, että seisoivat turvahevosena mukana olleen emän kanssa turvat vastakkain.




Ensimmäiset kaksi kaviota vuoltiin Violan seisoessa kuin tatti, varsa nautiskeli rapsutuksista ja hengaili emänsä kanssa, mikä siinä on ollessa. Kengittäjä totesi, että huomaa kyllä, että jalkojen nostelua on harjoiteltu, ja taisi mainita Violan olevan muhkean näköinen, mutta lisäsi, että niin kuin lihaksikkaan näköinen. Emältään monen muun asian lisäksi Villis on kyllä perinyt äärimmäisen hyvän ruokahalun ja rehunkäyttökyvyn, ja vähän pyöreänlaisessa kunnossahan se on, mutta tarkeneepahan paremmin pihatossa pakkasellakin...

Kolmannen koiven - vasemman takajalan, niin kuin edelliselläkin kerralla - kohdalla varsa otti pari hyppyä sivuun, viimeisen jalan kanssa seisoi taas reippaana tyttönä paikoillaan. Suunniteltu ylimääräisten energioiden purkaminen jäi aamulla tekemättä, mutta siitä huolimatta Viola käyttäytyi varsin fiksusti. Vuolun jälkeen todettiin, että tuskin Viena hermostuu, vaikka jääkin yksin, eikä Violan tarvinnut jäädä enää odottelemaan emän vuolun ajaksi sisälle. Eipä tullut mieleenkään, että olisihan se voinut olla Violakin, joka olisi hermostunut! Joku kyllä hermostui ja oikein olan takaa, ei tosin Viola, ei Viena, vaan tarhaan Maisan kanssa yksin hylätty Vilma...

Käveltiin Violan kanssa ympäri pihaa, samalla kun Vilma huusi kuin syötävä tarhassa ja juoksenteli veräjien välillä, Viola välillä katseli tarhan suuntaan, mutta ei ottanut ylimääräisiä kierroksia hätähousu Vilman touhuista. Lopulta emäkin tuli ulos ja Villis hörisi hiljaisen tervehdyksen. Viena ja Viola on kyllä mainio parivaljakko, ei tule huoli tai hätä, vaikka toinen olisikin poissa näkyviltä. Tosin jos Viola olisi mennyt tarhaan, olisi Vilman huolestuneisuus varmaan tarttunut siihenkin, mutta pihalla riitti niin paljon kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa, että eihän sitä ehtinyt huomatakaan, että emä ei odottanutkaan totutusti tarhassa.




Vienan huippupitkiä hermoja on tullut ihmeteltyä moneen otteeseen viimeisen puolen vuoden aikana. Tänään tuli Vienankin mitta täyteen, kun muksu villiintyi heinäruokinta-aikaan tarhassa ja päättömän kirmailun lomassa nakkasi hillittömän pukkisarjan emän vieressä, onnistuen pamauttamaan kaviolla Vienaa takajalkaan. Viena veti korvat niskaa pitkin, nakkasi pienen pukin ja kävi ajamassa Vilma läheiseltä heinäkasalta kauemmaksi. Vilmakin riehaantui juoksentelemaan, mutta Villis edelleen vähän (syystäkin) kammoksuu pukkilaukkaavaa Vilmaa, sillä otuksella kun ei tasapaino ole aivan samaa luokkaa kuin lauman nuorimmaisella. Pakko myöntää silti, että aika ketterän näköisesti Vilmakin teki riehaantuessaan monenlaista loikkasarjaa, liukupysähdystä ja äkkikäännöstä, kellahtamatta kyljelleen. Tai turvalleen.




Torstaina tuli täydet kuusi vuotta siitä, kun Vienan ja Maisan kanssa pieneen pihattolaumaan liittyi lämminveriruuna Nestori. Kohta puolestaan tuleekin jo neljä kuukautta siitä, kun ruuna elokuun lopulla matkusti ylläpitokotiinsa. Vaikka päätös silloin äärimmäisen vaikea olikin, oli se aivan oikea kaikkien osapuolien kannalta. Vienan laumassa on rauha maassa ja Violalle sopivat kaverit, Nestori sai oman tammakaverin ja ympärilleen monta ihmistä, joilla riittää aikaa ja huomionosoituksia hellyydenkipeälle ruunalle. Lisäksi Nestori asustaa niin lähellä, että jos (tai kun) tulee niitä hetkiä, jolloin ikävä yltyy sietämättömäksi, voi ajella ruunaa katsomaan ja rapsuttelemaan. Nestori on aivan ihana hevonen, ja on vain kertakaikkisen mahtavaa, että ruunalle löytyi niin omannäköisensä paikka ja ihmiset!

Aina yhtä hassua katsella tätä ison näköistä hevosenalkua, kun vastahan Viola syntyi...


Tuntuu niin kummalliselta, että vuosi 2015 lähenee loppuaan! Jouluun on enää muuan päivä ja jo parin päivän päästä päivä alkaa vihdoin pidentyä kohti aurinkoista kevättalvea. Ei mene enää montaa päivää, kun Maisakin aloittaa karvanvaihdon, ja päivän pidentyessä talvikin alkaa tuntua siedettävämmältä. Puolentoista viikon päästä Violaa voi puhutella 1-vuotiaana! 1-vuotiaan Violan varalle on tehty joitakin suunnitelmia tulevaksi vuodeksi, niistä on tulossa oma postauksensa vielä tämän vuoden aikana. Samoin tehdään katsaus vuoden 2015 parhaisiin kuviin, joista suurin osa on tietenkin söpöjä varsakuvia, mutta sopii mukaan myös joitakin kuvia muistakin hevosista.

Vuosi 2015 on ollut tietenkin aika huikea kaikin puolin! Välillä tulee pysähdyttyä ihmettelemään, että miten kävikin niin, että Viena teki mittatilausvarsan vastaamaan kaikkia toiveita. Villis on aivan mahtava tyyppi kaikin puolin, ja samalla kun tuntuu hiukan haikealta ajatus siitä, miten pikkuvarsa-aika vilahti ohi aivan liian nopeasti, odotellaan jo innolla kaikkia niitä yhteisiä hetkiä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!




P.S. Huomasiko kukaan muu, että Villitti -blogi sai uuden nimen Hevosurheilun perjantaisessa numerossa? Kuvan voi katsoa Playsson.netin Facebook-sivulta. Joku lukijakin joskus myönsi lukeneensa Violan nimen aina Villititti, ja tästä tarttui lempinimikin pikku-Violalle kesällä!

7 kommenttia:

  1. Millon oot aatellu vierottaa villiksen emästään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikeastaan sen tarkemmin vielä ajatellutkaan, mikään kiire ei vieroittamisen kanssa kuitenkaan ole. :) Molemmat pärjäävät hyvin, vaikka toinen ei koko aikaa kyljessä nyhjääkään, Viola on itsenäinen, reipas ja rohkea, ja kun Vienalla ei ole tärkeämpää tehtävää kuin olla emänä, niin nisältä vieroittamista olen ajatellut tulevaksi kesäksi. Lähinnä niin, että Viena lähtee laitumelle ja Viola jää kotiin tuttuun laumaan, mutta myös Violan viemistä varsalaitumeen voisin joissakin tapauksissa harkita. Samassa laumassa tulevat elämään kuitenkin vieroituksen jälkeenkin. :)

      Poista
    2. Eipä sillä vieroituksella mitään kiirettä ole, jos emä pysyy hyvässä lihassa eikä ole uudestaan tiineenä. Varsan kannaltahan on sitä parempi mitä kauemmin saa imeä. Meillä olivat nuo orivarsatkin noin 10 kk ikäisiksi saakka emän kansaa, tammavarsaa voisin huoletta pitää vieläkin pitempään.

      Poista
    3. Juuri näin olen ajatellut, kiitos Anna! Aina mukava kuulla kokemuksia pitkänlinjan hevosihmisiltä, varsinkin muitakin kuin niitä, missä varsa pitää saada mahdollisimman äkkiä emästä erilleen (yleensä siis lähinnä siksi, että varsa on myynnissä tai jo myytykin). Moni ilmeisesti kokee asian vähän niin, että joko varsa vieroitetaan "ajallaan", puolivuotiaana, tai sitten sen annetaan roikkua nisässä nelivuotiaaksi. Sellaista kultaista keskitietä etsiessä... :)

      Poista
    4. Villinä tammat vieroittavat itse varsansa jahka saavat niistä tarpeekseen, olikohan n. vuotiaana tai hiukan vanhempana :)

      Poista
  2. Ompa Viola kasvanut! Tosi söpö "poni", liityin lukijaksi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viveca! Viola on jo ihan iso tyttö, ainakin olevinaan. :D

      Poista