torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Perinteinen katsaus vuoteen 2015 -postaus ei ottanut onnistuakseen, joten kokeillaan vähän erilaista lähestymistapaa. Kokonainen vuosi kourallisessa kuvia, eli 15 kuvaa (ja kolme videota) vuodelta 2015!


Jokainen alkava vuosi on vähän niin kuin uusi alku, asetetaan uusia tavoitteita, tehdään lupauksia, joita ei ehkä onneksi muistakaan enää vuoden lopulla. Omat hevosaiheiset toiveet vuodelle 2015 olivat lähinnä ne, että kaikki pysyisivät terveinä, Vienan tiineys ja varsominen sujuisivat hyvin ja saataisiin kesällä kaunis ja terve varsa. Kaikki se saatiin, mitä toivottiin, ja vähän enemmänkin!

Näistä asioista koostui meidän vuosi 2015:


Vuosi alkoi Vienan tiineysmahaa halaillen, samaan tapaan kuin vanha vuosi loppui. Ennen ensimmäisiä mahan läpi tunnettuja varsan potkuja mahassa oli hiirenhiljaista, ja ensimmäisten potkujen jälkeen siitä ilosta päästiin nauttimaan oikeastaan aina, kun kädet Vienan mahan ympärille laittoi! Varsinkin iltapalan jälkeen, kun Viena vielä nuoleskeli väkirehujen jämiä kupistaan, alkoi maha-asukkaan jokailtainen jumppahetki.

Vienan mieliala vaihtelee edelleen ja tamma onkin melkoinen tuuliviiri, yhdessä hetkessä kaikki on ihanaa ja toisessa lohikäärmehevoseksi muuttuva Viena syöksee tulta. Takajalkojen välistä rapsuttelemalla leppyy lohikäärmekin ja sitten kaikki on taas yhtä ihanaa kuin aikaisemminkin. Ihan yhtä kärttyiseltä Viena ei enää vaikuta kuin vielä pari viikkoa sitten, ehkä kevättä kohti Vienan tuuliviiri kääntyy taas sinne leppoisan luppakorvan suuntaan! 1.1.2015

Nyt on varmaan kuukauden päivät joka ikinen ilta kuunneltu ja tunnusteltu Vienan mahaa, eikä siellä ole tuntunut olevan ketään kotona. Siitäkään huolimatta, että Viena ajoittain komenteli mahamatkaajaa olemaan sievemmin. Vaan eilen ihan ensimmäistä kertaa pikkutyyppi oikoi koipiaan juuri silloin, kun mahaa tunnusteltiin, ja voi sitä rummutuksen määrää! Olisi siinä ollut taas sivusta seuraajalla ihmettelemistä, tamma seisoi tarhassa ja omistaja halasi tamman pyöreää mahaa, aina välillä hihittäen. Vienakin välillä kääntyi katsomaan, että eikö olisi aika jo antaa se ruokarauha ja ulkopuolisten painua pois. Oikeasti tamman ilme oli niin herttaisen hörökorvainen, että ilmeisesti pikkutyypin potkut eivät enää Vienaa juurikaan häiritse.  16.1.2015


No se odotus. Pitkä, ihana odotus. Mahan kasvun seuraamista ja varsan potkujen tunnustelua, satoja mahakuvia, kävelylenkkejä höyrähtäneen tammahevosen kanssa. Kirjaimellisesti päiviä laskien! Hitusen hulluuden partaalla. Varsominen tuli uniinkin, yhtenä sateisena kesäyönä keskellä talvea Viena varsoi pihanurmelle lätäköiden keskelle ruunikon varsan. Muissa unissa Vienan varsa oli useimmiten vaaleanrautias tähtipäinen orivarsa.

Vienan mielestä odotus ei aina ollut aivan niin ihanaa... Jos Villis on vauhdikas tyyppi nyt, oli se sitä myös Vienan mahassa asustellessaan! Alla videon verran selitystä siihen, miksi Viena ei varsinaisesti ollut revetä riemusta tiineysaikana.


"Mahassa käy edelleen pitkin päivää mahdoton möyrinä, yhtenä iltana tamman nautiskellessa väkirehuistaan - joita on tarjolla suurempi annos kuin vuosikausiin - satuin tunnustelemaan mahaa juuri silloin, kun maha-asukki alkoi sen älyttömän rummuttamisen. Uskomatonta, miten tamma ei tuntunut välittävän alkuunkaan, vaikka varsan liikkeet tuntuivat jopa mahan läpi ihan oikeina potkuina. Sähäkkä kaveri siellä kasvaa, äitiinsä tullut..."  30.4.2015

"Tämän kesän ensimmäisiä 'laidunkuvia' oli kuitenkin lysti ottaa, vaikka suurin osa ajasta meinasikin mennä tamman mahan ihasteluun. Mahamatkaaja on antanut tuttuun tapaan kuulua itsestään edelleen, ja välillä myllerrys mahassa yltyy selvästi jo liiankin vilkkaaksi, Vienan mielestä. Vaikka nythän se on tammalla sen puolesta helppoa, ettei tarvitse vielä yrittääkään pysyä vilkkaan viikarin perässä!"  5.6.2015

"Vienan päivät koostuukin nyt lähinnä kahdesta asiasta, joista toinen vie voiton, syöminen ja nukkuminen. Korvat sivuilla roikkuen tamma torkkuu seisaaltaan suurimman osan vuorokaudesta ja välillä rojahtaa kuorsaamaan kyljelleenkin. Väkirehut on edelleen kaikkien herkkujen lisäksi parasta, mitä tarjota voi, eikä Viena ole rehukuppiin syljeskellyt."  12.6.2015


Pakollinen tissikuva. Näitä sullottiin kesän korvilla blogi ja Facebook täyteen, mutta totta kai tämä kyseinen aamu jäi aivan erityisen hyvin mieleen. Takana uneton yö, tamma alkoi näyttää siltä, että hetkenä minä hyvänsä, ja tuli alkaneen kesän kuumin päivä. Vienan kanssa molemmat oltiin sitä mieltä, että aivan liian kuuma ja aivan liian pitkä päivä.

"Tipat tulivat ja menivät, Viena lähinnä seisoskeli paikoillaan ja välillä maisteli vähän heiniään. Heti, kun palvelusväen edustaja ilmaantui näköpiiriin, tamma hörisi tai jopa hirnahti tervehdyksen, joka taisi tarkoittaa kutakuinkin "Ihminen! Rapsutuksia tai väkirehuja!". Vielä ainakaan Viena ei ole halunnut olla omassa rauhassaan, vaan heti ihmisiä nähdessään olisi vailla rapsutuksia. Nyt huonoja rapsutuspaikkoja ei enää olekaan, on vain hyviä, tosihyviä ja superhyviä. Ihan sama mistä raavit, ylähuuli venyy ja paukkuu.

Välillä Viena kipristeli takajalkoja ylös mahan alle, huiski hännällään ja kuopsutteli etujalalla, pari kertaa oli kokeiltu helpottaa oloa piehtaroimallakin."
15.6.2015
Anonyymi kirjoitti...
Mitä mieltä olet Jessi syntyykö jo tänä yönä pikkuinen suokki maailmaan?
Jessi kirjoitti...
Äkkiseltään näyttää kovin selkeitä merkkejä, nisissä isot valkoiset vahatipat ja maitoa tippuu kävellessä muutamia pisaroita, jaloille roiskunut. Takapää ihan vetelä. Jännät paikat! :) Tilannetta seuraillaan taas aitiopaikalta, nyt Viena syö vasta niitettyä ruohoa, häntä on koholla ja pissailee pieniä liruja vähän väliä. Saapa nähdä, vieläkö tässä aamulla jännitetään!

Parin yön valvominen ei tietenkään tuntunut missään siinä vaiheessa, kun alkoi oikeasti tapahtua! Valoisan kesäyön pimeimmille tunneille syntyi Viola, juuri kun kesän yksi harvoista lämpimistä päivistä vaihtui parin päivän rankkasateisiin.

"Niin siinä sitten kävi, että "ei tapahdu mitään" kommentin jälkeen alkoi tapahtua toden teolla! Paria minuuttia vaille neljää syntyi kuvankaunis läsipäinen tammavarsa, pikaisena toimituksena, ja tähän asti kaikki on sujunut varsin mainiosti. Kymmenen minuutin ikäisenä varsa alkoi olla jaloillaan, puolessa tunnissa löytyi maitobaarikin, emä puolestaan pomppasi pystyyn heti pikaisen varsomisen jälkeen ja alkoi varsanhoitopuuhiin. Jo mahassa varsin vauhdikkaalta vaikuttanut kaveri olikin sitä myös jaloilleen päästyään, aiheuttaen emälle harmaita jouhia kirmaillen ympäri karsinaa. Jälkeisetkin tulivat nopeasti ja varsan lopulta vähän levähtäessä sai Vienakin vielä makoilla, heiniä syöden. "
Tyttö tuli! 15.6.2015

"Kurkistus hännän alle kertoi, että Viena todellakin teki juuri sellaisen, mistä haaveilin, kauniin ja terhakan tammavarsan!"

Harmi, että ne kaikki ihanat onnittelukommentit, tsempit ja fiilistelyt ovat vanhassa blogissa, mutta onneksi tallessa sentään siellä! Kopioin muutaman kommentin tähän alle, näitä lukiessa muistaa niin hyvin sen fiiliksen, mikä Vienan varsomisen jälkeen oli:
Anonyymi kirjoitti...
Voi että oon niin onnellinen puolestasi, vielä kun tuli juuri se toivotunlainen tammavarsa! <3 Paljon onnea!! :)
Anonyymi kirjoitti...
Kukaan ei sitten kuullut sitä, kun ihan innoissani täällä karjasin, kun huomasin otsikon "tyttö tuli!" :'D

Valtavasti onnee teille! Todella kaunis tammavarsa! :)
Anonyymi kirjoitti...
Voi että ihanaa! Onnea <3 Heti aamulla ekana ku sai silmät auki ni piti tulla tarkistamaan onko varsa syntynyt, ja hymy levisi korvasta korvaan!

Onnellisuus, siinäpä sana, joka sopisi kuvatekstiksi useampaankin vuoden 2015 kuvaan. Vienan varsomisen jälkeen meni tovi jos toinenkin, ennen kuin sitä oikein ehti käsittääkään. Ihan oikeasti se haaveiltu ja odotettu varsa oli nyt jo täällä. Oli aika, jolloin tuntui, että paras osuus varsaprojektia oli se odottaminen, ja kun odotus viimein oli ohi, oli olo vähän haikea. Osasihan sitä huokailla ja ihailla kaunista hevosenalkua, kantaa kameraa mukana lähes jokaisena päivänä ja tallentaa lähes jokainen hetki kameran kautta omaa muistia varmempaan talteen.

"Olikin hiukan tohinaa pihassa sen jälkeen, kun Viena ja Viola pääsivät ulkoilemaan. Nestori varsinkin oli kovin järkyttynyt ja tohkeissaan pienestä tulokkaasta, ja juoksi pihattoaidan portilta toiselle varsaa katselemaan. Maisa myös kovasti hörisikin pikkuiselle, ja katseli paksun otsatukkansa alta huuli pyöreänä, että onpa pieni hevonen! Muut hevoset rauhoittuivat lopulta heinille ja Vienakin sai vähän huokaista, Viola sai vähän lisää liikkumavaraa. Ensimmäinen sadekuurokin pyyhkäisi yli siinä vaiheessa, kun Viola oli juuri päässyt ulos. Varsa räpsytteli silmiään ja ravisteli päätään, yök, mitä se tämä sitten on?"

Ja heräsihän sitä jossain vaiheessa huomaamaan, että varsan syntymä ei ollutkaan vatsanpohjaa kutkuttaneen odotuksen loppu, vaan aivan uudenlaisen matkan ihana alku!


Kesä 2015, olikokaan sellaista? Kuvista päätellen kyllä, pehmoisen varsan tuoksuinen ja kukkaloiston täyteinen kesä, joka vilahti ohi yhtä vauhdikkaasti kuin pikkuinen Villitti niityllä. Edellisenä kesänä tuli käytyä uimassa useammankin kerran, kun viime kesänä ei tarjennut ajatellakaan uimista! Ihan kesän lopulla taisi olla joitakin päiviä, jolloin tarkeni vaihtaa pitkät housut shortseihin ja jättää villasukat kaappiin. Kesäjalkineet olivat kumpparit, kaulassa roikkui kamera ja taskussa piti olla vähintään yksi pullo ötökkäkarkotetta.

Postauksen otsikko on lähinnä pahoittelut kaikille niille, jotka jo innolla odottivat jotain ihan muuta kuin varsakuvapostauksia. "No kun Villitti", riittääkö selitykseksi siihen, miksi muista hevosista ei ole kuvia alkuunkaan? Monta vuotta kun kuvaa aina niitä samoja hevosotuksia tekemässä aina niitä samoja juttuja - syömässä ja möllöttämässä - on vaan niin mahdottoman kivaa kuvata sellaista kaveria, joka keksii hauskoja touhuamisjuttuja ihan koko ajan! Tänään oli oikeasti tarkoitus tuottaa blogiin muutakin sisältöä pitkästä aikaa, mutta jostain syystä koneelle istahtamisen jälkeen tulee lykättyä se muistikortti kortinlukijaan ja sitten alkaakin varsakuvien läpi käyminen, ja sille hommalle kun ei meinaa loppua näkyä...

Lainaus Kavioilla koparoilla -blogiin kirjoitetusta postauksesta - tai siis pätkä selittelyä siitä, miksi blogiin kirjoitetun tekstin sijaan tuli taas lisää ja lisää varsakuvia. Se oli sitä aikaa, kun Violalla ei ollut omaa blogia, ja toisen blogin lukijat alkoivat yksi kerrallaan kyllästyä loputtomiin varsakuviin. En vieläkään käsitä, miten joku edes voi kyllästyä varsakuviin...

Joitakin pätkiä tuli kuvattua videollekin Villiksen touhuja kesällä, alla video heinäkuun alulta.


Parasta kesässä oli tietenkin Villiksen touhujen seuraileminen, aivan ihana pieni hevonen täynnä elämää! Pelasti pahankin päivän, eikä Violan viipotusta katsellessa voinut olla hymyilemättä. Olkoon miljoona sääskeä, satakoon kaatamalla. Kesä 2015 oli ikimuistoinen, ensimmäinen kesä Violan kanssa ja samalla ainakin toistaiseksi viimeinen Nestorin kanssa...


Aamulla kaikkein parasta on se, kun kääntää kylkeä, vetää peiton korviin ja jatkaa nukkumista. Aamuissa ei ole oikein mitään hyvää, ainakaan keskitalven pimeydessä. Kesällä sen sijaan oli ajoittain ihan parasta, kun viileähköön kesäaamuun suunnattiin Vienan ja Violan kanssa laitumelle, ötököitäkin oli usein vähemmän, huikea valo, usva leijaili ympärillä ja kostea heinikko liimasi kylmät housunlahkeet ihoon kiinni.

Heinäkuun kolmas viikko jäi mieleen muustakin syystä, kuin ihanista sumuisista aamuista. Sen viikon ajan meillä oli harvinaisia vieraita mökkeilemässä muutaman kilometrin päässä joenrantamökillä. Nestorin kanssa seikkailtiin kyläilemäänkin mökin pihaan.

"Ratsastusretki olikin hauska, lähtiessä satulan alla löntysteli vanha muuli, joka oli kompastua omaan alahuuleensa eteenpäin laahustaessaan. Suunnitelmana oli jättää Nestori laiduntamaan rantamökin pihaan hetkeksi, vaan kun satula ja suitset vaihtuivat riimuun, totesi Nesta, että ei voi syödäkään. Paitsi ehkä juuri ja juuri niitä tarjottuja leipiä. Hetki pörrättiin mökin pihassa ja vanhan muulin sijaan kotimatkaa varten satuloida saikin Uljaan Mustan."

"Viola on siis loistava kotihevosen alku, ensimmäisenä aidalla kerjäämässä herkkuja vierailtakin, hirnahtamassa ulko-ovella ja ruokkijan viimein ilmaannuttua näköpiiriin, ja sittemmin johonkin kadottua, huudellaan hirnahdellen perään, että he-eei, täällä olisi nälkäisiä hevosia. Tai ainakin yksi pieni ja sitäkin nälkäisempi Villitti!" 
Ihana aamu 18.7.2015


Nestori on ollut ainoa meidän hevoslaumassa, jolla on ollut valtaa Vienan yli. Ruuna on ollut lempeä, mutta päättäväinen johtohahmo, joka on sanellut ruoka-ajat ja torkkutauot. Tiineyden lopulla Viena sai huokaista ja tarhailla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään varsomiseen asti, ja joitakin viikkoja myöhemmin tuli aika, jolloin päätettiin kokeilla laumaa laitumella yhteen. Kokeilu päättyi yhteenottoon ja jäi viimeiseksi kerraksi, kun Nestori on ollut samojen aitojen sisäpuolella Vienan ja Violan kanssa.

Luopuminen ei varmasti koskaan ole helppoa, vaikka päätös siitä ainoa oikea olisikin. Nestori on hevonen, joka rakastaa huomiota, kaipaa tekemistä ja hellyydenosoituksia. Ajatuskin siitä, ettei minulla ollut enää mahdollisuutta tarjota Nestorille parasta mahdollista kotia, oli tietenkin hankala, ja päätös ruunalle uuden kodin etsimisestä pitkän harkinnan tulos ja silti äärimmäisen vaikea. Kiinnostuneita ei juurikaan ollut, mutta ei tarvittukaan kuin se yksi Nestorin kuuloinen yhteydenotto, ja elokuun lopulla ruuna matkusti uuteen kotiinsa. Raskaat oli askeleet ruunaa kuljetuskoppiin taluttaessa, mutta jo ensimmäisinä hetkinä uudessa kodissaan Nestori oli niin kotonaan, että surun ja haikeuden lisäksi uskalsi tuntea jo vähän huojennustakin. Oikea päätös.


Violan kasvaessa myös varsan seikkailunhalu ja rohkeus kasvoivat, tutuksi tulleen niityn lisäksi seikkailtiin pitkin metsikköä, maistelemassa mustikoita, pehmeitä pajunlehtiä, pujottelemassa puiden väleissä ja puikkelehtimassa kantojen ja kaatuneiden puiden yli. Loppukesän kypsyttämät hillat olivat suurinta herkkua, ja Viola huomasi käydä keräämässä maasta noukitut hillat parempiin suihin hetimmiten. Emätamma Viena ei metsässä pyörähtämistä pidempään viihtynyt, mutta Violan kanssa vietettiin aikaa metsikössä kesän aikana paljon!

"Myönnetään, että välillä hirvittää, kun Viola kiitää hirmuista kyytiä pitkin pusikoita, yli kannoista, ali oksista ja puiden välistä! Vauhtipätkien jälkeen, kun koivista löytyy isoja punertavia laikkuja, ehtii olla varma, että ipana loukkasi itsensä, ennen kuin laikut huomataan mustikaksi. Varsinkin valkosukkainen emänsä on aikaisempina kesinä saanut välillä sydämen pamppailemaan, kun on nuohonnut metsikön mustikkapaikoilla! Olkoonkin sävy vähän sininen, vähänkin kauempaa katsottuna täydestä menee..."


Elokuun lopulla Viola sai ympärilleen pienen tammalauman, emän lisäksi Vilman ja Maisan antamaan ohjeita elämän polulle.

"Violan laumaelämään tutustuminen aloitettiin tietenkin jakamalla heinäkasoja ympäri tarhaa. Maisa oli ensikohtaamisella vähän pelottava ja aika ilkeä, katsoikin pahasti. Nytkin Maisalla oli melko tuima ilme, vaikka lähestyminen olikin rauhallista ja enemmän uteliasta. Uteliaisuus olikin molemminpuolista, Violan mielestä oli hurjan jännää ja hauskaa käydä vaivihkaa nuuhkimassa kääpiöhevosta ja sitten karauttaa karkuun tuhatta ja sataa! Ihan purematta ei nielty komenteluja kummankaan vanhemman tamman puolelta, vaan Villitti antoi vastalauseitaan samaan tyyliin kuin emätammalle, väisti kuitenkin hyvin ja tiukassa paikassa löysi emänkin turvakseen."
Laumaelämää 30.8.2015


Laidunkausi, lyhyt ja vähäluminen sellainen, loppui ennen kuin ehti oikein alkaakaan, ja Viola jäi kaipaamaan pitkin laitumia kirmailemista, tylsässä talvitarhassa juoksentelusta kun puuttuu haasteet. Viena, joka oli ollut lomalla - hermolomalla ja/tai eläkkeellä - näistä hommista palasi takaisin sorvin ääreen. Siis kävelylenkeille metsään, että ipana pääsi oikomaan koipiaan ja kuluttamaan ylimääräiset energiat, kehittämään tasapainoaan ja opettelemaan varmajalkaiseksi maastokiituriksi, tulevaisuuden puskaratsun rooliakin silmällä pitäen. Välillä oli kuppi mennä nurin, joskus tuusan nuuskaksikin, mutta pääosin Viena maastoili aika hyvillä mielin, malttoi jopa kävellä paremmin kuin aikaisemmin. Ainakin joskus.

"Ja entäs sitten Villitti? Rohkeana maastoratsun alkuna Viola kulki lähes koko matkan edellä, rohkeasti hölkkäillen. Meno matkalla Viola kulki pellon poikki emän vierellä ja pysytteli alkuun hyvinkin lähellä, mutta varsinkin kotiin kääntymisen jälkeen varsa viiletti edellä muistaen tasan oikean reitin tuttuun koivikkoon asti. Ja Viena käveli perässä tyytyväisenä, mikä oli pieni ihme jo sinänsä."


Eräänlaisia onnenpotkuja jakoi Villis vielä näillä metsäretkilläkin, ei hellyttäviä mahan läpi tunnusteltuja nytkähdyksiä, vaan reippaita pukkisarjoja emää kohti tähdättyinä. Joskus kyydissä keikkunut kuskikin sai oman osansa näistä onnenpotkuista!


Vuosi on ollut ihan alusta asti täynnä kasvamista, ensin kasvatettiin mahaa, sitten varsaa, mutta samalla on saanut kasvaa vähän itse kukin. Hevosenomistajana, hevosihmisenä, hevosenkäsittelijänä. Kaikki se, mitä Violan kanssa on tehty tai tekemättä jätetty, tulee mahdollisesti vaikuttamaan varsan elämään vielä vuosienkin päästä. Toisaalta koko homma on ollut myös henkisesti kasvun paikka, se, että omilla päätöksilläni jouduin tilanteeseen, jossa oli luovuttava pitkäaikaisesta ja tärkeästä hevosystävästä, oli hankalan tuntuista. Vuosi sitten suunnitelma oli selvillä, ja edessä ollut vuosi tuntui maailman pisimmältä ajalta, mitä vain ehtii tapahtua, eikä tulevaa tarvinnut sen kummemmin miettiä. Sitten, kun käsissä oli se haaveesta todeksi tullut varsa, ja laumassa hevonen, joka ei varsan kanssa samaan kuvioon sopinut, piti miettiä uudestaan.

Viola tietenkin on kasvanut turhankin vauhdikkaasti, pienestä pitkäkoivesta pieneksi pötkyläksi, joka on päivä päivältä aina vaan vauhdikkaampi, ja no, Villitimpi.


Ensimmäisillä talutuskerroilla mentiin mukkelismakkelis, vauhtia oli liikaa ja joku akka roikkui narussa varsan tasapainoa horjuttamassa, mokomakin. Riimun pukemista varten Villitti piti metsästää emän kanssa karsinaan ja napata vaivihkaa ennen kuin Viola ehti haistaa palaneen käryä. Rapsutella sai kyllä tarhassakin niin paljon kuin sielu sieti, mutta heti, jos Violaa yritti vaivihkaa ottaa kiinni, liukeni varsa pois paikalta. Ehkä ensiriimun väri oli väärä, kun pinkkiin rinsessojen timanttiriimuun vaihdettaessa Viola alkoi olla jo pätevä kaveri riimun pukemisessa. Laitumen ja piha-aitauksen väliä Viola viipotti useimmiten vapaana, ja vauhdilla, ennen kuin ymmärsi narussa kulkemisen niin hyvin, että saman ihmisen kädet riittivät niin yli-innokkaan emätamman, kuin jumittavan varsan taluttamiseen.

Kavioiden nostelua, ensimmäinen, toinen ja kolmaskin vuolu, tunnistus. Varsan elämään kuuluu paljon kaikkea mukavaakin oppimista, porkkanahirmu Viena opetti jälkikasvulleen, että herkut on parasta. Ensin Violan suurinta herkkua oli porkkanat, makeat omenan palatkin kelpasivat, joku leipäkin ehkä, mutta jos tarjosi liian hapanta omenaa, ei sen jälkeen kelvannut enää porkkanakaan. Jo muutaman viikon ikäisenä Viola oppi väkirehuillekin, ja kun emä oli äärimmäisen tarkka omista eväistään, on Viola siitä asti saanut aina omat rehumaistiaisensa omasta kupistaan.


Villiksen viilettäessä tuhatta ja sataa ympäriinsä pukkeja nakellen, ei voi itsekään olla nauramatta! Kaiken sen oppimisen ja kasvamisen lisäksi vuonna 2015 on osattu pitää myös hauskaa, ottaa ilo irti, heittäytyä hetkeen ja nauttia elämästä! Varsinkin pienen varsan on helppo heittäytyä villityksen vietäväksi, siinä ei huolet paina, tuulen tuivertaessa punaisissa jouhissa.

Vuosi 2015 on ollut huikean hauska matka, täynnä pieniä ja suuria hetkiä, surujakin, mutta enimmäkseen iloa. Ylläpitokotiin muuttaneen Nestorin elämä on mallillaan, ympärillä omia ihmisiä useampiakin, ja välillä on päästy nautiskelemaan niin tutun hevoskaverin turvallisesta kyydistä uusissa maisemissa, pitkästä aikaa kaverinkin kanssa! Vienan tiineysaika, varsominen ja varsomisesta palautuminen sujuivat äärimmäisen hienosti, tamma on enemmän kuin oma ihana itsensä ja parhaimmillaan emätamman roolissa. Maisa on nautiskellut lähinnä joutilaista poninpäivistä ja kerännyt Vilman kanssa hiukan turhankin paljon rasvakerrosta kylmän talven varalle, välillä villiintyen riehumaan villivarsa Violan kanssa. Vilman kanssa päästiin ratsastajaan totuttelun kanssa aivan hyvään malliin syksyn aikana, vaikka matkaa järkähtämättömäksi maastoratsuksi on vielä, rutkasti.

Ja Viola, ensimmäiset puoli vuotta Violan kanssa on ollut samalla äärimmäisen nopeasti kuluneita kuukausia, vilahtaneita vuorokausia, ja toisaalta todella pitkän tuntuinen aika, tuntuu kuin Villis olisi ollut täällä jo paljon pidempään! Tulevina kesinä metsälaitumella ei enää viiletä vaaleaturkkinen pikkuvarsa, vaan vauhdilla kasvava Villitti, mutta eiköhän yhtä ikimuistoisia hetkiä vietetä ensi vuonnakin, ja toivottavasti vielä monina tulevina vuosina yhdessä kaikkien näiden mahtavien hevospersoonien kanssa!

Suuret kiitokset kaikille blogia tämän vuoden puolella seuranneille ja kommentoineille, hiukan haikein mielin laitetaan vuosi 2015 pakettiin ja käännetään katse kohti vuotta 2016.

 Roppakaupalla ihania ja ikimuistoisia hetkiä hevosystävien kanssa, ja
Onnellista Uutta Vuotta 2016!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Vielä kerran - kuvakuulumispostaus


Vuoden 2015 viimeisten kuvakuulumisten aika! Kuvia onkin nyt ihan jokunen, joten osa on laitettu esille pienemmässä koossa, klikkailemalla aukeavat hitusen suurempaan kokoon nämäkin. Ihanasta pakkassäästä on nautittu ulkoillen, lähinnä kameraa ulkoiluttaen. Eilen meillä kävikin vieraita, tai siis yksi vieras, joka ei kylläkään ole vieras, edes porukan nuorimmaiselle. Voisi ehkä siis enemmänkin puhua Violan kummitädistä, kun kyseessä oli tietenkin pienistä punaisista puttehevosista kovasti tykkäävä Reetta!

Reetta ja pikku-Viola 4.8.2015
Reetta ja vähän isompi Viola 28.12.2015












Edellisestä vierailusta ehtikin vierähtää jo melkein kolme kuukautta, ja lokakuun alun silkkiturkkisesta Violasta on ehtinyt tässä ajassa kasvaa kahta suurempi, kolme kertaa pörröisempi ja edelleen aivan yhtä ihana - ellei ihanampikin - pieni putenalku! Yllä olevan kuvaparin kesäisempi kuva on vähän vanhempi otos elokuulta, jolloin Viola ja Reetta kohtasivat toista kertaa. Tuttavallisissa pusuväleissä jo siitä asti!

Viola, joka ei ole pahojen säiden ja huonojen pohjien takia päässyt purkamaan kertyneitä ylienergioita metsäkirmailuun, oli aavistuksen virkeässä mielentilassa, mutta kyllä se taisi silti olla emätamma Viena, joka käyttäytyi huonommin, hiukan korkeammasta iästään huolimatta. Kertyy se virta mutsiinkin, varsinkin pirteänä pakkaspäivänä, ja kukapa kestäisi nahoissaan, kun Villitti nakkelee vinkupukkisarjoja ympärillä...

Villis oli ihan liian vauhdikas ja ihan liian lähellä, kirmailukuvien saldo jäi tasan tähän yhteen onnistuneeseen.

Mörkö. Siellä oli Mörkö. Sellainen pieniä punaisia putteja syövä yksilö. Oikeasti!

Villiksen tuumaustauko, Vienan evästauko ja hiukan palelevan näköinen hevosenhoitaja. :-D


Äärimmäisen vauhdikkaan ja lyhytkestoisen kirmailuloikkapätkän jälkeen Villis päätti palautua omatoimisesti kotipihaan. Tuli aika elävästi mieleen se kesäinen päivä, kun Viena karkasi ihan ensimmäistä kertaa laitumelta ja jätti reilun viikon ikäisen Violan yksin laitumelle huutamaan. Kummatkin tapaukset sarjassamme "ei se koskaan ennen ole näin tehnyt", ja toivottavasti sellaisia tapauksia, jotka eivät tule toistumaankaan enää kertaakaan? Kotipihaan metsästä kirmannut Villis huuteli äitille, että pidähän kiirettä, ja tarhassa Vilma huuteli puolestaan Villitille. Viena ei huudellut mitään kenellekään, sillä oli tasan normaalin verran kiire kotiin - eli kohtalaisen kova kiire.

Pihassa Reetta nappasi Violan naruun ja Viena jatkoi hommia huonokäytöksisenä kuvausapulaisena, Vilman - ja jopa Maisan - juoksennellessa tarhan puolella vieressä. Kuuraista taustaa vasten kelpaa poseerata laskevan auringon valossa!

Muhkea ja muikea pieni suomenhevonen!

Tukevassa haara-asennossa katselemassa, mitä ihmettä se Vilma hötkyilee tarhassa. Vienan mahan alta kuvattuna.


Ei se pinkki ihan ole Violan väri, mutta aivan söpönen näinkin!


Vienan vastahakoisesti palauduttua tarhaan jatkoi Villis poseeraushommissa. Ylimmät energiansa purettuaan Viola onkin melkoinen halinalle, se jaksaisi seurustella, pusutella, katsella ja kuunnella vaikka ja kuinka pitkään, mutta onhan se paikoillaan korvat tönössä pönöttäminen hiukan tylsää kuitenkin. Kaikki ilo apukäsistä piti kuitenkin saada irti, kun tiedä miten monta kuukautta pitääkään seuraavaa kertaa taas odotella, joten hyvin pörröisestä ja kuuralla kuorrutetusta puolivuotiaasta - ja jo kolmen päivän päästä 1-vuotiaasta - varsasta otettiin kasa sivukuvia. 

Ja pusukuvia, tietenkin!












Villitti 28.12.2015




Ja liikeni se joku pusu omalle ihmisellekin! Reetalle kiitokset näistä pusukuvista, sekä yllä olevista komeista rakennekuvista!

Tämä poseeraushomma onnistuu aina niin... Iloisesti! P.S. Oli kylmä!

Vienan ilme, kun Villis palautui tarhaan tälläkin kerta. Kiva kiitti.

Kolmituntinen päivä alkoi lähennellä loppuaan, aurinko laski ja Reetta sai pusut molemmilta pörrötukkaisilta punaturkeilta, tule taas pian käymään!






Tänään aurinko paisteli taas matalalta luoden vaaleanpunaista valoaan talvimaisemaan. Eiliset kuvat on otettu eniten uuden rungon kanssa käytössä olleella Canon EF 85mm f/1.8 USM -objektiivilla, jonka kanssa homma toimii kohtalaisen kivuttomasti. Tänään kameran nokalle nostettiin Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM -tuubi, kiikarissa kivoja pakkaskuvia kuuraisista hevosista.

Auringonlaskua on ihailtu nissä raameissa ennenkin, mutta malli on ollut eri. Ensimmäisiä silmäkuvia Violasta.

Viena parkkeerasi poseeraamaan kaunista taustaa vasten. Kuuraturpa <3

Villiksen talvivaatetus läheltä katsottuna, todella tehokas suoja pakkasta vastaan!

Auringon viimeiset säteet ylsivät Violaa punaamaan.
Voiko tätä olla suukottelematta?


Tammahevosellakin voi olla muhkea parta, tietää Maisa, tässä Viola-valkoparta.

Ei mene montaakaan päivää, niin aurinko pääsee paistelemaan enemmän hevosten tarhaankin!

Tämä kuva on otettu samalla objektiivilla, toissa päivänä. Vilma vaan niin söpö, ettei voinut jättää julkaisematta! 27.12.2015

Uusi kamera alkaa (hyvinkin) hiljalleen tulla tutuksi, ja kuvausinnostus on selvästi nousussa, eikä vähiten kivojen säiden takia! Vuoden viimeisille päiville on suunnitelmissa kuitenkin sen verran ohjelmaa, että tämä jäänee vuoden 2015 viimeiseksi tuoreiden kuvien ja kuulumisten postaukseksi. Vielä ennen vuodenvaihdetta on kuitenkin luvassa vähän kuluneen vuoden fiilistelyä vuosipostauksen muodossa, suunnitelmat ja tavoitteet tulevalle vuodella jääköön vuoden alkuun. 

Yhdessä kuvassa kaikki kolme punaista, Viola, Viena ja Vilma!

P.S. Vielä ehtii hyvin osallistua vuoden 2015 parhaimpien kuvien valintaan - ja siihen arvontaan!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulunajan kuulumiset

23.12.2015

Aatonaattona nautiskeltiin pirtsakasta pakkassäästä, eikä aattonakaan huono keli ollut, vähän sumuinen ja vähitellen lauhempi, mutta ihan talvisen oloinen sää kuitenkin. Eilen sitten saatiin annos joulumieltä vesisateen muodossa, sade alkoi aamutuimaan ja jatkui koko päivän, vaihtuen illaksi räntään. Yhden päivän annos kunnon jäätikkökeliä ja vesisadetta tuntui ihan riittävältä, onneksi sentään sateli parin sentin uuden lumen jään päälle, ennen kuin sää vaihtui taas astetta talvisempaan. Harvemmin, tai oikeastaan hyvin harvoin tulee hevosia loimitettua, mutta eilen oli kyllä sellainen sää, että kaikki kolme suomenhevosta saivat takit niskaansa. Maisakin olisi saanut, jos sen pieni poniloimi ei olisi ollut Villitillä lainassa. Hyvinkin pieni, Vilman vanha 125-kokoinen sadeloimi oli sovitettaessa vielä niin suuri, että helmat roikkuivat polvissa, kun taas Maisan 105 patalappu jätti kankut paljaiksi. Vielä on luotettu siihen, että talvi ehtii tulla ennen kuin Maisan sadetakki jää aivan toivottoman pieneksi Violalle, mutta saapa nähdä.

Villiksen mielestä loimiin pukeutuminen on vähän tympeää hommaa, mutta kavereiden ja oman loimen repiminen mukavaa senkin edestä! Molemmat Maisan loimen kaulakappaleen kiinnitystarroista on revitty juurineen irti, eikä tuholaisen hampailta ole välttyneet Vienan ja Vilmankaan loimet. Oli silti mukava kuoria märkien loimien alta kuivia hevosia yöksi, varsinkin kun aamulla oli jo pakkasta! Vaikka pihattolaisten paksu turkki kestääkin vettä pidemmänkin sateen ajan läpi kastumatta, ei se päältä jäätynyt turkki suojaakaan enää pakkaselta, jos sää vaihtuu nopeasti vesisateen jälkeen pakkasen puolelle.

23.12.2015

23.12.2015

Hevosten joulu on samaa sarjaa kuin omistajiensa, päivä muiden joukossa, vaikka joulufiilistä kohotettiinkin mehukkailla punakylkisillä omenoilla, ja taisi vielä iltarehujenkin seasta löytyä tavallista enemmän porkkanoita. Perinteisiin tonttukuviin porukan nuorimman sijaan lähti tänä jouluna porukan pienin. Villis kyllä sovitteli tonttulakkia, mutta oli sen verran kauhusta kankeana valkoisen tupsun roikkuessa silmän vieressä, että kuvaushommat suoritettiin ilman tonttukuteita. Selvästi tulevaksi jouluksi pitää harjoitella lakin pitämistä! Maisa aikoinaan poseerasi jo puolivuotiaana tottunein tontunelkein lakki päässään, eikä Vilmakaan välittänyt tupsusta tuon taivaallista. Villis on kyllä vähän herkempi tapaus, hyvälläkin tavalla, kuin Vilma saman ikäisenä.

23.12.2015

23.12.2015

Aatonaaton kirmailujen jälkeen Villis oli yltä päältä kuurassa, ja poseerasi kiltisti kameralle puolivuotiskuvaansa varten. Joitakin päiviä sitten mittailtiin Violan korkeutta hyvin hatarin menetelmin tarhassa, ja kohtalaisen epäluotettava mittaustulos väitti, että Viola olisi säkäkorkeudeltaan n. 135 cm ja lautasilta 140 cm. Vilma oli saman ikäisenä "himpun alta 130 cm", jolloin mittaustulos voisi jopa kohtalaisen osuva ollakin, onhan Viola suuremman tuntuinen ja näköinen kuin Vilma puolivuotiaana. Ja juuri ja juuri hevoskokoisen Vilman vieressä seisoessaan Viola ei enää näytä hirmuisesti pienemmältä, eli lautaskorkeus voisi aivan hyvin olla jo lähellä sitä mitattua 140 cm:ä!

Puolivuotias Villitti, 23.12.2015.

Puolivuotias Vilma! 21.12.2011

Molemmissa yllä olevissa kuvissa varsat poseeraavat lainariimuissa, Violan kanssa Maisalta lainattu joululahjariimu pitkine köysineen on osoittautunut oikein päteväksi. On vähän pelivaraa, jos Villis heittäytyy kenguruksi ja toisaalta riimu on varsallekin sitä pehmoista teddyriimua selkeämpi. Viola on oppinut hyvin väistämään paineesta, tänään sitä kokeiltiinkin erikoisessa tilanteessa, kun varsa keksi ängetä sähköttömän aitanauhaveräjän läpi juuri sillä samaisella hetkellä, kun olin menossa lankojen välistä heiniä antamaan. Vilma aikoinaan samaa tehdessään meni kyllä läpi asti langat paukkuen, mutta Viola viisaana tyttönä pysähtyi kesken karkausyrityksen, kun lanka ryntäiden kohdalla kiristyi. Siitä sitten kopattiin varsan kainaloon, nosteltiin aitanauhat niskan takaa ja tuupattiin hölmistynyt ipana takaisin tarhan puolelle. Ja laitettiin sähköt päälle.

Vilma on opettanut Violalle, että aitalankoja on ihan okei ottaa suuhun ja nyppiä, kun odottelee ruokia. Siinä ne sitten seisovat vierekkäin veräjällä, läsipäät, ja nykivät vuoron perään aitalankoja. Meillä sähköt kiertää niin, että yhdestä langasta ei sähköiskua saa, vaan pitää osua sekä sähkö-, että maalankaan tällin saadakseen. Kerran Villis repi aitanauhoja veräjällä niin, että portin toisessa päässä se Violan suussa ollut maalanka osui sähkölankaan. Viena tietenkin järkyttyi syvästi siitä napseesta ja kipinöinnistä, Villis jatkoi touhujaan välittämättä siitä, että emä häipyi paikalta puhisten ja töristen.

Villiksellä olleen ihanan pinkin lainariimun ylpeä omistaja, ponineiti Kuurahirmu. 23.12.2015

Hoitotäti Hörökorva. Vilma on ehdollistunut hirmuisen hyvin kameralle hymyilemiseen, siitä saa nameja!

Ikijäässä olevat sormet, pakkaskeli ja kamera eivät ole ollut mikään järin toimiva yhdistelmä ikinä. Ohuet nahkahanskat ovat olleet kohtalaisen hyvät kameran käytön kannalta, sormet silti umpijäässä ja oikeiden näppäinten löytyminen pienoisen taistelun takana. Aatonaaton pakkassäässä kuvaushanskoina oli ohuet merinovillaiset sormikkaat ja taskussa kaiken varalle paksut nahkarukkaset. Jäätyihän ne sormet, ja Vienan narua pitelevään käteen pitikin laittaa kunnon kintas, harmi ettei kuvaaminen rukkasten kanssa oikein onnistu.

Villasormikkaiden kanssa sormet pysyivät kuitenkin ehkä vähän paremmin lämpiminä kuin nahkahanskojen, ja kameran käyttö oli hitusen helpompaa. Viena yllätti ei-toivotulla tavalla ja kiskaisi narusta kriittisellä hetkellä niin, että narun päässä roikkunut omistaja lensi hankeen kameroineen. Epäonneksi siinä kuviossa oli mukana myös Viola, joka säikähti kohti syöksyvää ihmistyyppiä ja ampaisi karkuun pukkeja nakellen. Onneksi pukit eivät osuneet, akka laskeutui hankeen pehmeästi mahalleen ja kamera pysyi riittävän korkealla lumikinosten yläpuolella. Ei naurattanut. Vienakin oli sitä mieltä, ettei kömpelön akan hangessa kierimisestä ole syyttäminen kuin akkaa itseään.

Jos Vienan mielipide kamerahommien tärkeydestä ei jäänyt epäselväksi, oli Violallakin tänään omanlaisensa mielipide, kun ensimmäistä kertaa kokeiltiin telezoomia uuden kameran nokalle. Siinä kaikessa rauhassa tarhassa poseerannutta Vilmaa zoomaillessa Villis hiippaili viereen, nappasi kameran hihnan hampaisiinsa ja nykäisi siitä niin tarmokkaasti, että käsissä ollut kamera kolahti salamakengän terävä reuna edellä ylähuuleen. Melkoisia kuvausapulaisia...

Viena n. 150 cm ja Villis... Ehkä sen 140 cm lautaskorkeudeltaan?

Tämä tyyppi ei ole ihan vielä hoksannut kameralle hymyilyn tärkeyttä...

26.12.2015
Vilmalta poseeraus on sen sijaan sujunut aina! 26.12.2011


Kaunis auringonvalo jäi ikuistamatta, kun aurinko ehti piiloutua puiden taakse. Yhdessä hetkessä aurinkoinen sää vaihtui lumimyräkäksi. Hevosista huomaa kyllä aina hyvin, milloin sää on muuttumassa, kiristyvässä pakkassäässä heinän menekki kasvaa huimasti verrattuna eilisen vesisadepäivän heinämääriin. Nälkähän siinä sitten oli jo kaikilla! Harjoitukset uuden kameran kanssa siis jatkuvat, ja mikäs se on kuvatessa, nyt kun päiväkin vain pitenee pitenemistään! Pirteää pakkassäätä on luvassa
ensi vuoden puolelle asti, ehkä se alkaa viimein talveksi muuttua!

Ylempien kuvien laskevan auringonvalosta lumisateeksi. Pakkaslumi ei tämän(kään) turkin päälle sula.