maanantai 16. marraskuuta 2015

Viisi kuukautta

Älyttömän nopeasti kuluneet viisi kuukautta siitä kesäkuisesta yöstä, jolloin suuri odotus päättyi, ja kaikki toiveet täyttänyt tammavarsa syntyi. Viisi kuukautta ja yhden päivän verran, samalla tuntuu, kuin Viola olisi ollut osana elämää jo paljon pidempäänkin. Ja olihan se, hytkyttäen emänsä mahaa kevättalvesta alkaen.

Viena ja päivän ikäinen Viola 16.6.2015

Maitobaarilla samaisena päivänä, silloin nisälle kurkottelu oli hiukan helpompaa kuin nyt!

Viime päivät on satanut lähes taukoamatta, vuoroin vettä, vuoroin räntää ja välillä luntakin. Vielä edellisen postauksen kuvissa näkynyt lumipeite koki kovia lauantain vesisateissa, ja jäljelle jäi lähinnä jäätikköä, sen märän ja mutaisen maan päälle. Viola on joutunut oleilemaan tarhassa, ja kun pohjat sielläkin ovat vähän mitä ovat, ei ylimääräisiä energioita selvästi ole päästy purkamaan tarhassa. Siispä narun päässä oli kohtalaisen virtaisa varsa, kun lähdettiin ottamaan viisikuukautiskuvaa tänään. Örinää ja vingahtelua ei onneksi narun päässä seurannut sellaiset pukkisarjat, mitä metsässä kirmaillessa, mutta melko räjähdysherkän tuntuinen hevosen alku siinä narun päässä oli. Ja aika turhautunutkin, kun ei päässytkään seikkailemaan sinne, minne olisi halunnut, vaan piti kävellä tylsän hitaasti, tylsän ihmisen osoittamaan suuntaan. Kameramiestä odotellessamme käveltiin muutama lenkki ympäri pihaa ja käytiin tarhan portillakin, eikä jarrut tällä kertaa jumiutuneet, kun turpa käännettiin kohti tarhaa.

Kuvaushetki oli kerrankin hetkessä ohitse, ja ihme kyllä, räjähdysvalmiudessa ollut Viola seisoi kiltisti paikoillaan kuvan oton ajan.

Pörröinen otus viiden kuukauden (ja yhden päivän) ikäisenä, 16.11.2015.

Toinen, vähintään yhtä pörröinen tyyppi viikkoa vanhempana, 22.11.2011. Ilmeisesti räjähdysherkkä oli tämäkin. :-D

Pituuden lisäksi Viola on edellisestä mittauksesta kasvanut hitusen sentään korkeuttakin, nyt suuntaa antava mittaustulos näytti kutakuinkin 125 cm säältä. Takakorkeuttakin hitusen on, mutta ei likimainkaan niin paljon kuin Vilmalla saman ikäisenä. Viiden kuukauden ikäisen Vilman säkäkorkeudesta ei löytynyt sen aikaisista blogipostauksista mainintaa, mutta puolivuotiaana Vilma oli "himpun alle 130 cm".

Violan ikäisenä Vilma opetteli pienissä määrin isojen hevosten juttuja, tutustui siloihin, mutta samalla harjoiteltiin perusjuttuja, kuten kavioiden nostelemista, joka ei sujunut Vilmalta ihan yhtä mallikkaasti kuin Violalta nyt. Violan kanssa pitäisi seuraavaksi alkaa harjoitella valjastuskatoksella kiinni seisomista, tulevaa tunnistusta ja ensimmäistä rokotusta silmällä pitäen. Tämän päiväisen talutus- ja kuvaushetken päätteeksi Viola pääsi kuin pääsikin oikomaan koipiaan vapauteen, ja kyllähän niitä koipia sitten oiottiinkin, vauhdikkaasti sarjoissa, vuoron perään etu- ja takajalkoja. Varsalle kaveriksi lähtenyt Maisa ei ollut järin hyvillään, kun ipana säntäsi ohi ja nakkeli takakoipiaan kohdalla.

Enimpien ylienergioiden purkamisen jälkeen napattiin Violakin naruun, ja käveltiin pari kierrosta pihapiirin ympäri, tutustuttiin peräkärryyn ja autoihin hyvässä seurassa, toisessa kädessä ollut Maisa kun ei niistä välitä tuon taivaallista. Juoksentelujen jälkeen Violakin malttoi kävellä narussa aivan rauhassa, ja tarhan portille palauduttiin hyvässä yhteysymmärryksessä kaikki kolme. Violalla olikin jo vähän kiire maitobaarille, tämä taisikin olla pisin aika, mitä Viola on ollut emästään erossa. Viena katseli tarhan portilla Vilman kanssa, kun Maisa oli hoitovuorossa, eikä tarhasta kuulunut pihaustakaan, vaikka ipana hävisi näkyviltä.

Viena ja Jope marraskuussa 2008.
Vanhoja kuvia selaillessa vastaan tuli kuva, joka on lähes päivälleen seitsemän vuotta vanha, vaikka äkkiseltään saattaisi katsoakin, että kuva voisi hyvinkin olla tässä kuussa otettu. Viola ei kylläkään ole aivan yhtä suuri kuin isoveljensä, mutta värityksessä näillä kahdella on paljonkin samaa, otsallaan kuonoläsiin yhtyvä piirto ja ainoa tässä kuvassa näkyvä sukka vasemmassa takajalassa. Kuvassa siis Vienan ensimmäinen jälkeläinen, nyt seitsenvuotias ruuna Jope, vain joitakin päiviä ennen kuin Viena muutti uuteen kotiinsa.

Kymmenen päivän päästä vietetäänkin jo seitsenvuotisen kavioliiton vuosipäivää Vienan kanssa. Matka on ollut enemmän kuin täynnä mutkia, kiviä ja kuoppia, joihin kompuroida, mutta yhtä kaikki, tässä ollaan edelleen, molemmat. Viena on varmasti yksi eniten elämääni vaikuttaneista hevosista, opetusmestari, ensimmäinen oma hevonen, ja tärkeässä roolissa ensimmäisen oman kasvatin emänä.

Joku toivoi porokuvia, joten tässä yksi ruutu marraskuisessa vesisateessa kuvattuna. Lauantaina poroaidalta löytyi kolmin kappalein tutun näköisiä naamoja, kuvassa niistä kaksi. Valkoturpainen Belle ja tämänkesäinen tyttövasa, josta taitaa tulla Bianca.

Belle ja tyttövasa 14.11.2015

8 kommenttia:

  1. Kamalaa, kun blogiasi lukiessa tulee aivan hirveä varsakuume! Pahinta tässä on, että haaveilen omasta pienestä suomenhevosesta, vaikka en edes muka pidä niistä...:D oletko muuten tulossa paikanpäälle blogiexpoon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, varo vaan Linnea! Näissä pahuksissa on vaan se huono puoli, että kasvavat vauhdilla, eikä sellainen iso mörssäri enää auta varsakuumeeseen... Voi tosin olla, että jossain vaiheessa järkikin löytää tiensä takaisin päähän, mutta ilmeisesti ne ovat ihan vain harvoja yksittäistapauksia! Vähän taitaa olla turhan pitkä matka ajella Blogiexpoon, vaikka samalla voisikin käydä sukuloimassa... Ihan ehdoton ei tämä ei ole, mutta tuskin tulee lähdettyä. :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Viola on kyllä niin kivan näköinen varsa!:) Mielenkiintoista seurata että minkälainen siitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna-Riikka! Viimeiset neljä vuotta odotettiin, että Vilma alkaisi jossain vaiheessa näyttää hevoselta, mutta sen kanssa on jo vähän luovutettu. ;) Sen lisäksi, että se on varsin matala ja lyhytjalkainen, on se vielä Vienaakin pidempi rungoltaan. Sitä vaille, että juuri ja juuri hevoskokoiselle pikkuhevoselle pitää ostaa 165-kokoisia loimia! Tosin ei se mikään yllätys ollut, kun Vilman emä oli aivan saman mallinen. :D

      Poista
  3. Kirjoitatko vielä blogia kavioidenkopsettakoparoidennaksetta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kirjoita. Aika aikaansa kutakin. :)

      Poista
  4. Aina upea Viola ja Bellen ihana vasa! Vasoilla on näemmä aika pienet sarvet, ajattelin ne isommiksi mutta en olekaan nähnyt poroja kuin vain kuvissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bellen vasa oli melkoinen ujostelija, vaikea saada kuvaan. Belle oli varmaan sanonut sille, että pidä pää alhaalla ja pysy äidin takana. :D Vasoilla on kyllä pienemmät sarvet kuin aikuisilla poroilla, mutta on niissä välillä monihaaraisia ja korkeampiakin sarvia. Tällä kaverilla vaan hyvin yksinkertaiset pienet piikit. :) Tianalla taisi olla näistä edellisen bloginkin puolella esiintyneistä porokavereista komeimmat sarvet vasana, vaan onhan sillä komeat sarvet nyt aikuisenakin!

      Poista