perjantai 13. marraskuuta 2015

Lumileikkejä


Pienen hevosenalun käsitys lumileikeistä on vähän erilainen kuin ihmislapsen, ei kasata lumiukkoja, ei heitellä lumipalloja, mutta tongitaan lunta iloisesti turvalla, kaivetaan jalalla, ponkaistaan ilmaan kaikki koivet suorina ja ampaistaan vauhtiin. Sitten tuttuun tapaan painetaan häntä suorana ja tukka putkella pitkin metsikköä, nakellen iloisesti pukkeja ja törmäillen vähän vähemmän iloisen mutsin kylkeen.




Ensin satoi taivaan täydeltä räntää, joka suli selän päällä vedeksi ja valui pitkin punaisia kylkiä. Pörröinen turkki piti kyllä huolen, ettei varsa kastunut kokonaan, vesi valui kuin hanhen selästä, niin kuin sanonta kuuluu. Silti, kun sääennuste lupaili tulevaksi yöksi pakkasta, kiikutti akka patalapun kokoisen loimen tarhaan ja nakkasi varsan selkään. Aikaisemmin syksyllä Viola lainaili Maisan pienempää sadeloimea, silloin kankut jäivät paljaiksi, nyt lainassa oli kokoa suurempi, 105 sadeloimi, joka niin ikään jäi takaa liian lyhyeksi. Suojasipa kuitenkin hyvin räntäsateelta ja samalla kuivatti turkin, eikä ollut ainakaan liian suuri tai roikkuva. Remmien kiinnittäminen ei varsaa häirinnyt, mutta helmaa piti vähän nykiä hampailla loimen etuosasta, kaiken maailman kutittavia mekkoja sitä puetaankin, säänkestävälle suomenhevoselle. Seuraavalla ruokinnalla loimen alta löytyi täysin kuiva ja himputisti kutiseva varsa. Myönnetään, että ruokintojen välillä oli pakko käydä kurkkimassa, ettei Viola vaan ollut sotkeutunut takkiinsa, mutta mitään sellaisia ongelmia ei onneksi ollut.

Eikä tullut pakkasia, tuli vain lisää ja lisää räntä- ja lumisateita, jonkin sortin talvi, jos ei kiinnitä huomiota siihen, miten maa lumen alla on edelleen ihan sula ja märkä. Kuvat  eivät siis kerro ihan koko totuutta, olkoonkin vähän valoisampaa, kiitos lumen, on silti aivan yhtä märkää ja paikoin mukavan kuraistakin, lumipeitteestä huolimatta.

Kaikkea pitää maistaa. Parhaimmat palat löytyvät kuusien alta, sinne kun märkä lumi ei ole päässyt herkkuja peittämään.


Violan ilme on ihan emältään peritty, syntymäsäikähtänyt, aina vähän huolestuneen näköinen. Ja ehkä se pitää ollakin?

Niin, kaikkea ihan oikeasti pitää maistaa.

Ihan tuttu juttu jo se, että metsäretken jälkeen Viola ei todellakaan seuraa emäänsä tarhaan, eikä halua todellakaan tulla lähellekään tarhaa. Tänään Viola huiteli menemään toisella puolella pihaa, kun Viena palasi tarhaan, joten päädyin ottamaan Maisan naruun Violalle kaveriksi. Varsa olikin salamana paikalla, kun huomasi Maisan aitojen tällä puolen, nakutteli leukojaan ja änkesi ponin mielestä aivan liian lähelle. Postilaatikolla pyörähtänyttä postiautoa Viola ei säikkynyt, mutta pihaan kurvannut auto sen sijaan oli vähän jännä yksin sillä puolella pihaa olleelle varsalle, ja Viola juoksenteli Maisan ja turvaihmisen luokse. Uteliaisuus kuitenkin voitti, ja hetken päästä Viola oli reippaana tyttönä toivottamassa autosta nousseet ihmiset tervetulleiksi. Ja kyselemässä herkkuja.




Saman ikäisenä Maisa suorastaan kammoksui kaikkia vähänkään vieraampia ihmisiä, kun Viola meni ihan yksin tulijoita tervehtimään. Poni pääsi talutusratsuksi ja kierrettiin talon ympäri, Viola seurasi hyvinkin tiiviisti perässä. Sama se mutsille, täällä on niin paljon mielenkiintoisempaa! Kierreltiin vielä vähän pihassa katselemassa, mutta kun Violalla alkoi olla turhan paljon vauhtia, vaihdettiin osia, Maisa pääsi vapaaksi ja Villis sai riimun päähänsä. Narussa kävely oli ihan jees, niin kauan kuin suunta oli mikä tahansa muu kuin tarha. Ajatuskin tarhan portille menemisestä sai Violan jarrut jämähtämään jumiin. Ei puhettakaan, että olisi kiire emän perään. Askel kerrallaan siirryttiin kuitenkin kohti tarhaa ja lopulta Viola kulki portillekin päin kohtalaisen sopuisasti. Taisi se ensin käydä etsimässä emän tarhan puolelta, ennen kuin parkkeerasi portille huutamaan Maisan perään.

Ehkä kohta metsäkirmailuilta voidaan siis jättää mutsi jo pois, se kun ilmaisi tänään hyvin selkeästi halukkuutensa jäädä tarhaan, vaikka ipana sillä välin oli jo pihan puolella. Vilma puolestaan oli ängetä väkisin Violan matkaan, mutta ehkä Vilmasta tai Maisasta ei vielä olisi turvahevoseksi, jos joku suuri mörkö, kuten esimerkiksi poro, tuleekin lenkillä vastaan. 


Viena odotti kiltisti "kiinni", että saatiin yksi kuva siitäkin! Naru on nakattu roikkumaan katkenneeseen oksaan.

Juomatauko. Näitä on yhä vähemmän ja vähemmän.

Pörröinen, pehmoinen ja parrakas, pienen puten pakkasvarustus. Ei puutu kuin pakkanen!

Huomiseksi saadaan lisää räntäsadetta, mutta josko se sen jälkeen alkaisi jo olla enemmän talvista, pitää pakkasta ja jospa nämä lumetkin pysyisivät jo vähän pidempään! Sunnuntaina Violalle tuleekin taas täysiä kuukausia, nyt jo komeat viisi kuukautta!


Tätä tyyppiä ei niskaan puiden oksilta putoileva lumi häiritse pätkääkään.


P.S. Huomio Ponifani! Kurkistahan sähköpostiisi, että saadaan kalenterilähetys postiin!

15 kommenttia:

  1. Pakko se vaan ainakin mun on myöntää, ettei tuo otus enään joissain kuvissa näytä varsalta, vaan ihan kelpo aikuiselta... Kuten nyt vaikka mainittakoon toinen ja kolmanneksi vika kuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viola myös luulee olevansa niin iso ja aikuinen jo. :D Oli kyllä aavistuksen huvittavaa, kun varsa hiipparoi tyynenä pitkin pihoja, ei mikään kiire äitin perään, mutta nakkaapa varsa tarhaan ja jää Maisan kanssa pihaan, niin jo sieltä parku kuuluu tarhasta. Viola on kyllä kauhean reipas ja rohkea, se haluaisi koko ajan jotain toimintaa ja tarhassa on ihan tylsää. Tänään ruokinnalla naureskelin, kun Viena söi heiniä omalla kasallaan yksin, ja Vilma, Maisa ja Viola olivat kaikki kolmistaan heinillä. Mahtavaa, kun lauma on niin paljon toimivampi näin. :)

      Kaikkien eläinlasten kansa taitaa käydä niin, että ensin odotetaan innolla, että kasvaisi jo, iloitaan joka sentistä korkeudessa ja sitten huomataan, että pahus, siitä tuli jo iso, ja kaivataan niitä vauva-aikoja. :D

      Poista
  2. Ohhoh, miten paljon teillä on jo lunta!! Niin kauniin näköistä :) Ja upeita kuvia, jälleen kerran! Pitäisi minunkin yrittää käydä omaa varsanaperoa käydä katsomassa valoisan aikan, mutta tuntuu, että nyt tämä synkkyys on vallannut ihan totaalisesti joka paikan ja myös keskellä päivää ei meinaa valo riittää kuvien napsimiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! On kyllä melkoista taiteilua tuo valokuvaaminen tähän aikaan vuodesta, vaikka kuinka on valovoimaista objektiivia, paikallaan olevaa kohdetta, lumimaisemaa ja muka päivän valoisin hetki, niin menee helposti metsään ja heittää kiinnostamasta koko touhu. :D Meillä lisämausteena kameran tarkennusongelma, vaan voi sitä riemua, kun joku kuva onnistuukin, vähän niin kuin silloin, kun kuvausharrastuksen aloitti, 300 kuvaa roskakoriin, 30 käyttöön ja kolme niistä saattaa hyvällä tuurilla olla oikeasti kivoja! :D

      Pahuksen naperot vaan kasvavat niin vauhdilla, ole pari viikkoa kuvaamatta, niin seuraavissa ruuduissa on jo ihan eri hevonen! Mutta koska päivän sana on positiivisuus, on kesään enää 7 kuukautta, sitten on valoa, silkkiturkkisia hevosia ja kauniita maisemia taustalle! ;)

      Poista
  3. Ääh, epistä kun siellä on lunta :P olkootkin suojalunta, lunta kuitenkin. Mä aivan rakastan lunta, nää kuvat saa sitä kaipaamaan vieläkin enemmän. Ihania kuvia siis, voikun täälläkin olis pian :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, en osaa vielä päättää, kumpi on kivempaa. Se, että on kuraa, märkää ja mustaa, vai se, että kuran, märän ja mustan päällä on kerros märkää lunta. Suojalumi vielä tarttuu niin hyvin kiinni vaatteisiin ja kastelee kaiken, tunnin metsäreippailun jälkeen omat housuni olivat lahkeista ihan läpimärät suunnilleen puoleen reiteen saakka. :D Joku lasten kurahaalari voisi olla kiva, oli sää sitten kumpi yllä mainituista tahansa!

      Pidetään peukkuja, että sinnekin saataisiin lunta sitten piakkoin! :-D

      Poista
  4. Voi että, sehän on jo iso varsa :D

    http://vellajakumppanit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mahoton pitkä pötkylä! Vielä vähän aikaa sitten Viola näytti kohtalaisen korkeajalkaiselta ja pitkäkaulaiselta, nyt se on lyhytkaulaisen mäyräkoiran näköinen. Voi tosin olla, että vaaleanpunaiset rillit meni huuruun näin kostealla kelillä, ja piti tiirailla varsaa hetken aikaa ilman niitä, jos se onkin koko ajan näyttänyt tuolta... ;)

      Ihana ja paras se on silti, ehkä vähän kauneinkin, vaikka ihan vaan tavallinen puten pötkylä onkin. :D

      Poista
    2. On Viola kyllä mun näkemistä putte varsoista kaunein :)

      Poista
    3. Jännä nähdä, miten Viola sitten kasvaa, Vilma oli vuotiaana aivan järkyttävän näköinen otus. :D Tähän saakka Viola on tuntunut kasvavan aika sopusuhtaisena, mutta tilanne ehtinee muuttua vielä monen monta kertaa kasvun aikana. Kunhan syksyn varsanäyttelyyn olisi sitten hyvässä kasvuvaiheessa! (Kyllä, olen uskaltanut tehdä puolitosissaan muka jotain suunnitelmaa melkein vuoden päähän, uskomaton tilanne!) :-D

      Poista
  5. Onko teillä tontti jotenkin aidattuna vai miten uskallat pitää Violaa vapaana? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin miettiä asiaa enemmän vasta, kun luin tämän kommentin! Asutaan pienen hiekkatien päässä, ympärillä metsää ja lisää metsää, pihaa ei kylläkään ole tällä hetkellä aidattu. Kesäisin meillä on ollut yleensä yhdellä sivulla pihaa aita, ettei hevoset kävele pihasta naapurin puolelle, muuten alue rajautuu hyvin porojen ja hevosten aitauksilla. Ja mihinkä se maitovarsa emänsä viereltä lähtisi huitelemaan, vielä kun muu lauma on yhdessä paikassa. Koputan puuta lisätessäni, ettei meiltä ole *kop kop* tähän asti koskaan karkulaishevoset lähteneet huitelemaan mihinkään. Jos ei lasketa Nestorin heinäpellosta hakemista. :D Varmaan vaikuttaa paljon se, että ovat tosiaan olleet kesäisin piha-alueella ruohoa leikkaamassa, eivätkä juokse sitten pää viidentenä jalkana teille tietämättömille, jos aidat ympäriltä katoavat tai kaatuvat. Vaan eihän sitä koskaan tiedä noiden kanssa, minne juoksevat, jos vaikka taivas putoaakin niskaan. Koputinko jo puuta? Otetaan uusiksi, *kop kop*. :-D

      Vilma oppi hyvin siihen, että se tulee luokse kun huudetaan nimellä. Olen Violankin kanssa harjoitellut jo siihen, metsässä se on kätevää, kun varsa jää johonkin kauemmas syöpöttelemään, ja sitten huudettaessa kirmailee paikalle, saa palan leipää ja jatkaa touhujaan. Tykkään myös, että nuo osaavat ihmeen hyvin "ajatella omilla aivoillaan", eivätkä vapaina ollessaankaan vedä mitään hirveän aivottomia spurttijuttuja ja ole päällään ensimmäiseen epätasaisuuteen. Paitsi ehkä Vilma, mutta se nyt on vähän... Blondi, enkä ole aivan vakuuttunut, onko sillä riittävästi aivokapasiteettia käyttääkään... Okei, vitsit vitsinä. :-D Sellaista hevosta, mikä asiakseen lähtisi uusiin paikkoihin seikkailemaan, en vapaana pitäisikään. Ehkä Violasta tulee isona sellainen? Nämä kotihiiret eivät näe kannattavaksi poistua pihasta, varsinkaan jos saatavilla on jotain ruokaa. Paljon helpompi toimia sellaisen pölön aidanrikkojan kanssa, joka on tottunut kulkemaan pihassa myös vapaana, verrattuna sellaiseen, joka räjähtää, jos pääsee revittelemään ilman ihmistä Vapauteen.

      Jos Viena saisi päättää, asuisi se vapaana pihapiirissä, niin kuin julkkisheppa Rusko, joka kävelee pirttiin ja juo kaljaa suoraan pullosta. Viimeisillään tiineenä Viena olikin pihassa, toivottamassa vierailijat tervetulleiksi ja kyselemässä porkkanaa kauppakasseista. Kaupunkitallilla ei ihan onnistuisi, mutta keskellä ei mitään toimii kyllä. :-)

      Poista
    2. P.S. Jos Rusko ei ole tuttu, niin tässä erikoinen tarina hevosesta. Videokin Ruskosta oli joskus jossain, mutta sitä en harmiksi löytänyt. Muistaakseni jonkun uutisjutun jälkeen olisiko ollut Lapin Kansa tai joku muu taho maksoi Ruskon kavioidenhuollon. Kuulemma erikoinen hevoskaveri on vieläkin elossa. Rusko, toisin kuin meidän hevoset, säikyttelee ajoittain myös ohi kulkevan tien käyttäjiä. Ihan näin äärimmäisyyksiin ei meillä sentään hevosenpito mene, tai älyttömyyksiin. :D

      Poista