perjantai 2. lokakuuta 2015

Kootut kuvakuulumiset


Ei aloiteta tätä postausta synkistelyllä siitä, miten värikäs ja aurinkoinen syyskuu vaihtui märäksi ja pimeäksi lokakuuksi, kun kerran vielä eilen juoksenneltiin komeassa syyssäässä pitkin metsiköitä näin lokakuussakin. Tai ketkä juoksenteli ja ketkä ei. Pieniä punaisia putteja ja paksua ponia moikkaamaan saapui Villitin suosikkivierailija, nimittäin Reetta, jonka sydän tunnetusti sykkii punaturkkisille, hiukan huonokäytöksisille suomenhevostammoille, niille suikunsälliläisille nyt ainakin. Villitti emänsä kopiona sopii hyvin tähän sarjaan.

Viena on päässyt helpolla viime päivät, kun omistaja ei ole ollut ratsastuskunnossa ja tamma on saanut keskittyä siihen olennaiseen, syömiseen. Violalle tällainen leppoisa syömisentäyteinen elämäntapa sopii ihan yhtä hyvin, mutta vauhtijalka alkaa vipattaa siinä vaiheessa, kun pitäisi käyttäytyä hevosiksi tutun pihattotarhan ulkopuolella. Puolikuntoisena on mukava taluttaa tammaa, jolla on kiire joka suuntaan, kun toisessa kädessä narun päässä leijailee varsa, jonka jalat eivät vaan meinaa pysyä maan pinnalla! Suunnitelma se oli sekin, viedä Viola ja Viena metsälaitumelle, että ipana saa kirmailla, kun ipanaa itseään kiinnosti pelkästään syöminen. Paitsi talutuksessa, jolloin kiinnosti lähinnä se loikkiminen.

26.9.2015

Viena on kyllä komealla karvalla, jos pörröisiin laumakavereihin vertaa. Vaan tekee se talviturkki jo tuloaan! 26.9.2015

26.9.2015

Hetken aikaa Vauhti-Viola, sitten varmaankin se Syöpötti. 30.9.2015

Ison näköinen muksu! 30.9.2015

30.9.2015

Yllä olevaa kuvaa kun tarkasti tiirailee, näkee melko hyvin Violan päässä oikealla puolella olevan tumman laikun. Alkuun läikkä tulkittiin liaksi, turpeeksi tai tervaksi, mutta ilmeisesti se on kuitenkin vain alue eriväristä karvaa. Pään väritys ei tosin muutenkaan ole aivan tasainen, ja voi olla, että tämä luomi tulevissa karvanvaihdoissa päästä katoaakin vielä, mutta hauska yksityiskohta kuitenkin. Varsavilla alkaakin olla jo kauttaaltaan vaihdettu, muutamia kyljissä olevia haivenia lukuun ottamatta. Vaan haaveeksi jäi ne kuvat komeasta silkkiturkkisesta varsasta karvanvaihdon jälkeen, kun Violasta on ehtinyt tulla jo kauttaaltaan kovin pörröinen!

Karva vaihtuu ja kutittaa... 30.9.2015

Pikkuinen Villitti löysikin rapsuttelukaveriksi...

...tietenkin Vilman, joka on osoittautunut varsin hyväksi hoitotädin roolissaan. 30.9.2015

Laumaelämä on ollut varsin sujuvaa, ja sen jälkeen, kun siirryttiin talviruokintaan ja vapaammalle heinälle, on Viola sopinut samalle kasalle jopa eväistään tarkan Maisankin kanssa. Kolmen punaisen tamman tiimi on kuitenkin aika tiivis, eikä porukan ainoalla mustiaisella ole juurikaan asiaa suomenhevosten heinille. Maisa ehkä miettii, että mahtuisiko Nestorin kahden mustan laumaan vielä kolmas, vähäruokainen pieni poni...



Keskiviikkona lauman nuorimmaiset bongattiin rapsutteluhommissa! Sitä aikaisemmin Vilma on kyllä hoitanut Violaa, kun nämä tytöt ovat olleet ihmisen rapsuteltavana. Vilma itse sai rapsuttelukaverin vasta lähes vuotiaana, Viola on siis onnellisessa asemassa vaihtuvan varsakarvansa kanssa, kun emän lisäksi laumasta löytyy toinenkin rapsuttelukaveri!

Eilen varsa oli kuitenkin ihan onnellisimmillaan, kun sai kirmailla emän kanssa pitkin koivikkoa. Ja syödä!

Kuvausolosuhteet eivät olleet ihan helpoimmasta päästä, kun kerrankin olisi saanut kuvata Villitin metsäkirmailuja.

Violan mielestä Reetan ja Vienan olisi pitänyt alkaa kilpajuoksuun. Viena olisi varmaan ottanut haasteen vastaan...

...jos suuntana olisi ollut kotipiha.

Välillä juoksenneltiin tukka putkella!

Ja välillä pidettiin ruoka- ja rapsuttelutaukoa.





Viena pysyi nahoissaan pääosin aivan hyvin, välillä oli vähän enemmän kierroksia.

Villitti puolestaan oli aika rauhallinen, ja keskittyi lähinnä syömispuoleen.


Metsäkirmailujen jälkeen Viena sai huokaista ja Viola joutui hetkeksi poseeraamaan kameralle. Apukäsistä on hyvä ottaa kaikki irti, varsinkin jos ne lainatut käsivoimat kuuluvat ihmiselle, joka asustelee kutakuinkin 700 kilometrin päässä. Maisa saattoi vähin äänin tarjoutua matkaseuraksi Reetalle, melkeinhän tuollainen pieni poni huomaamattomasti käsimatkatavaroissa kulkisikin.

Ihastuttava Villitti onneksi pitää huolen, että Reetta vierailee täällä jatkossakin. Kukapa ei haluaisi pusuja tältä tyypiltä!


Valtavan näköinen Villitti. (Joka mitattiin huimat 120 cm korkeaksi, taas. Lautasilta viitisen senttiä enemmän.)

Ja samainen parivaljakko kaksi kuukautta sitten, 4.8.2015.

Seuraavalla kerralla Viola mahtaakin olla jo melkoisen suuri hevonen!



Kirmailujen ja poseeraustuokion jälkeen Violan ja Vienan oli tarkoitus jäädä metsäniitylle, vaan sen verran tomerasti sieltä ihmisten perään hirnuttiin, että ilmeisesti hinku takaisin kotipihaan ja tylsään talvitarhaan oli kova. Villitti pyörähti matkalla katoksella kavioiden puhdistusta varten, jalkojen nostelua on kyllä harjoiteltu tarhassa, mutta "kiinni" seisomista ei ole tullut käytyä katoksella harjoittelemassa pihattoon siirtymisen jälkeen. Kavioiden nostelu sujui jokseenkin hyvin ympärillä olleista häiriötekijöistä huolimatta. Kuun lopulla on seuraavan vuolun aika, ja ennen sitä pitäisi Violakin totuttaa kengityspaikalla seisomiseen ja harjoitella jalkojen nostelua sielläkin. Ylimääräinen käsipari ei olisi haitaksi, mutta näillä mennään.

Loppukuusta tulee täydet neljä vuotta siitä, kun Vilma muutti uuteen kotiinsa tänne meille. Viola on nyt niin saman kokoinen, näköinen ja oloinen kuin Vilma silloin, että niitä aikoja tulee muisteltua ja vanhoja kuvia katseltua. Alla olevasta keskiviikkoisesta naamakuvasta varsinkin tuli ihan pikku-Vilma mieleen. Neljä vuotta, joka toisaalta on tuntunut kovin lyhyeltä ajalta, ja toisaalta pitänyt sisällään monenlaisia iloja ja suruja.

Viola 30.9.2015

Vilma 2.11.2011

Nyt on kaikki viime päivien kuvat ja kuulumiset sovitettu samaan postaukseen! Huomisen ohjelmaksi on suunniteltu pistäytymistä Rovaniemen varsanäyttelyssä, josko vuoden päästä samaisiin pippaloihin lähdettäisiinkin sitten 1-vuotiaan Violan kanssa!

2 kommenttia:

  1. Musta ois kiva jos tekisit erikoispostauksen Vilmasta, eli siitä neljästä vuodesta. Olen vasta uusi lukija ja kiinnostaisi tietää niitä iloja ja suruja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän periaateratkaisun tein, että en muiden hevosten juttuja sen enempää kuin Violaan liittyvät asiat julkaise täällä. Toisaalta ensimmäiset neljä yhteistä vuotta Vilman kanssa on pitänyt sisällään paljon sellaisia asioita, mitä Villitin neljä ensimmäistä vuotta tulee myös pitämään sisällään. Siis niitä iloja ja onnistumisia, uuden opettelua, toivon mukaan Violan kanssa ei tule yhtä suuri vastoinkäymisiä. 2-vuotiaana Vilma sai haavan kintereeseen, alkuun harmittomasti impparista alkoi kahden kuukauden sairaskierre, joka oli lopulta viedä koko hevosen. Kalliita oppirahoja, alun perin klinikalta näytettiin vihreää valoa ja mitään pysyvää haittaa ei pitänyt jäädä lievästä niveleen levinneestä tulehduksesta huolimatta. Valitettavasti klinikkahoidosta huolimatta tulehdus levisi lopulta luuhun asti ja ei annettu juurikaan toivoa, että Vilma siitä selviää. Käyttöarvon alenema on pieni haitta kuitenkin, kun Vilma täällä meillä vielä on.

      Eli jatkossa kääritään pumpuliin ja kiikutetaan klinikalle sitten heti. Oli kallis jalkaremontti hevosella, josta ei enää käyttöhevosta tule, mutta ei ystävän elämälle oikein arvoa voi euroissa mitatakaan.

      Sen jalkaepisodin jälkeen jokainen päivä on ollut lahja, ja niitä on kohta kahden vuoden verran saatu kaikesta huolimatta!

      Poista