lauantai 31. lokakuuta 2015

(Toistaiseksi) viimeinen talvipäivä

Postikorttimaisemissa 30.10.2015

Eilen vielä oli pakkasta, puut kuurassa ja jalkojen alla nariseva pakkaslumi maassa. Parhaimmillaan yöpakkanen kiri kahteentoista asteeseen, ennen kuin sää teki taas täyskäännöksen. Nyt on hyvinkin lokakuinen sää, vettä satanut, synkkää, liukasta ja harvinaisen pimeää. Onneksi eilen tuli otettua kamera mukaan metsäretkellä ja napattua muuan kuva Villitin touhuista!

Punainen, punaisempi, Violan tukka. Tällä hetkellä väritys on kopioitu isältään.

Ainoa kohtalaisen onnistunut juoksukuva metsästä, Violan mielestä yksin kirmailua hauskempaa oli hyppiä päin mutsia.

Jep, eikä poseeraaminenkaan kiinnostanut.

Mutsilla oli kierroksia, totuttua enemmän. Piti väistellä sinkoilevaa ipanaa sinkoillen. Hauskaa!

Mökötti.
"Kulmakarvat" tuo mökötykseen ihan oman sävynsä!

























Juomatauko, ja mutsilla tauko tohottamisesta. Lopetettiin, kun emä rauhoittui hetkeksi, muksu ei rauhoittunut. :-D

Nyt jo vähän ikävä tätä lumista maisemaa...

Ihan vähän isin tyttö!
Vaikka on siinä kyllä äitinkin näköä!

























Edellisten pakkasten aikaan Viola keksi alkaa karvanvaihtoon, nyt turkki alkaa olla niissä mitoissa, ettei palella!

Vienan turkki ei sekään ole ihan talvimitoissaan vielä, karvanvaihto on kovaa vauhtia käynnissä.

Kuten jo useamman kerran on tullut mainittua, on siitä nyt neljä vuotta, kun edellisen kerran on touhuttu Violan ikäisen varsan kanssa. Vilma oli meille muuttaessaan saman ikäinen kuin Viola nyt. Tahtomattaankin näitä kahta tulee vertailtua, ja luonteista ja uusiin asioihin suhtautumisesta tulee etsittyä eroja, vaikka olihan näillä aivan erilaiset lähtökohdat. Ja onhan se hauskaakin! Alla olevissa kuvissa Vilma ja Viola ovat lähes päivälleen saman ikäiset. Vilmakin oli tämän ikäisenä isänsä värinen, ennen kuin ensimmäisenä keväänään pudotti ruskean turkin pois ja kasvatti punaisen tilalle. Jännä seurata, jääkö Viola tulipunaiseksi, vai vaihtuuko väri tästä vielä!

Viola 30.10.2015
Vilma 31.10.2011

torstai 29. lokakuuta 2015

Kuvahaaste: Mitä hevosen omistaminen on?

Ruusunpunaisia haaveita, pehmoisia pilvilinnoja ja se järisyttävä rytinä, millä haavemaailman on tapana sortua. Milla heitti haasteen, jossa kuvaillaan hevosenomistajuutta kuvilla, tarkemmin viidellä parhaiten kuvaavalla kuvalla. Harmi, ettei ole kuvaa siitä tilanteesta, kun kumisaapas jää kiinni mutaan ja seuraavalla askeleella mutaan uppoaa jalka, jota ylös kiskoessa mutaan jää kiinni vielä villasukkakin... Tuttua?

 KUVAHAASTEEN SÄÄNNÖT
→ Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen sekä todellisuus.
→ Neljän kuvan jälkeen valitse yksi vapaavalintainen kuva sekä valitse siihen kuvaa parhaiten kuvaava sana.
→ Haasta kuvahaasteeseen viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Yksinkertaista ja helppoa!
...

Uskallan olla vähän eri mieltä Millan kanssa, ainakaan näiden sopivien kuvien valitseminen ei nimittäin ollut yksinkertaista, eikä helppoa! Violan kanssa ollaan vasta ihan yhteisen matkan alussa, joten suurimmaksi osaksi näissä kuvaavimmissa kuvissa seikkailee Violan tallikaverit. Oli pakko myös aukaista kuvien taustoja, vaikka kuva muka kertookin enemmän kuin tuhat sanaa...

Luottamus.

Nestori, maailman paras puskaratsu, maastomopo ja peltoformula. Kuski, joka selvästi luottaa siihen, että ruuna tälläkin kertaa hidastaa vauhtia, jos akka meinaa kellahtaa kyydistä kikattamisen takia. Kuva kesältä 2013.

Onnistuminen.

Sen jälkeen, kun kasa pakkokeinoja oli kokeiltu ja toimimattomiksi todettu, kuoriutui Vienasta ihan kiva kaveri, kaulanarun kanssa. Onnistuminen taisi olla sekin, että päästiin ehjinä ja yhtä matkaa takaisin kotipihaankin, se huikea parin sadan metrin matka. Kuva tammikuulta 2014.

Epäonnistuminen.

Epäonnistunut, eikä pelkästään Maisan naurettava piiloutumisyritys - miksi Pollelta se onnistuu niin paljon helpommin - vaan se, missä on niin helppo epäonnistua hevosen- ja vielä helpompi poninomistajana. Painonhallinta, sen kaviollisen osapuolen.

Todellisuus.

Hevosenko tahdot? No, yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, että oletkin köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löysä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo eikä neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy poneilla aivan tuota pikaa.
...

Onnellisuus.

Onnellisuus, tietenkin, se syy, minkä voimalla jaksetaan rämpiä siellä mudassa, nivusia myöten. Vai oliko se sittenkin vähäjärkisyys... Kuukauden päästä tulee täydet seitsemän vuotta siitä, kun ensimmäinen oma hevonen asteli kuvioihin. Oppiminen, se on myös ollut tärkeä osa tätä matkaa hevosenomistajana, hevoset kyllä opettaa, jos vaan luupäinen omistaja malttaa kuunnella. Ehkä joskus.

Kiitos Millalle haasteesta! Laitetaan haaste eteenpäin seuraaville hevosen- ja poninomistajille:

Bonuksena kuvapari havainnollistamaan sitä, miten hyvin blogin perusteella muodostunut kuva pitää paikkansa. Vasemmalla Vienan blogiversio, oikealla todellisuus. Violasta tulee varmasti aikuisena erittäin kaunis, kun emäkin on niin sievä!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Ihmeellinen ensilumi

Punainen turkki pörröllään, pakkassäässä.

Viime yönä oli inhottavaa ja märkää, selän päälle satanut lumi suli vedeksi ja valui pitkin kylkiä - tänä aamuna oli kaunista!

Ja olihan vauhtia, jotain hyötyä siitä valkoisesta kylmästä jutusta, pehmeä ja pitävä pohja kavioiden alla!

Vaan mitä olikaan, peitti se suurimman osan kaikesta syötävästä kylmän kerroksensa alle.

Ensilumi! Siinäpä aihetta riemuun! Meillä ei pyöritelty lumipalloja ja kasattu -ukkoja, vaan kirmailtiin häntä suorana.

Ja maisteltiin talventörröttäjiä.

Perinteinen "Villitti hei, laita korvat höröön, niin saadaan täydellinen kuva!" -kuva, täydellinen. Äitinsä tyttö!

Jos sopi eilisiin syysmaisemiin, niin passaa se punaraudikko tähänkin taustaan!

Vähän epäilyttävää, kun tuttu metsäkin oli ihan kuin eri paikka, valkoisessa kuorrutuksessaan.

Vaikka löytyi ne varvut ja sammaleet, kun vähän kaivoi kavioilla!

Taikaa se on tässäkin maisemassa!

Ja kerrankin ravilla! Villitti ei tänään pysynyt yhtään emän mukana, viipotti vaan omiaan sinne ja tänne ja jäi kaivuulle.

<3

Tausta oli niin kaunis, harmi, ettei Violaa huvittanut poseerata ollenkaan. Syöminen on kivempaa.

Villitti on auringonpaisteessa vielä emäänsäkin punaisempi, ja turhaksi osoittautui huoli siitä, että tukka vaihtaisi väriä!

Niin ison näköinen muksu jo! Pieniä kavionjälkiä hangella ihmeteltiin, kun eiväthän ne enää mitään kovin pieniä olleetkaan.

Ja ensilumiurheilun jälkeen kelpaa käydä tankkaamassa!

Arvonta: Voita ihana hevoskalenteri!

Myönnetään, mielipide kalenterin ihanuudesta saattaa olla hiukan puolueellinen, kun jokaisen kuukauden kuvassa poseeraa tuttuakin tutumpi kauraturpa... Vaan jos tykkäät hevosista ja kivoista kuvista, ja jos päivät tuntuvat menevän lahjakkaasti sekaisin, on tämä juuri sinun juttu!

Kyseessä on siis hevosaiheinen kalenteri vuodelle 2016 - joka muuten kolkutteleekin jo ihan nurkan takana, vaikka vastahan vuosi 2015 alkoi! Kalenteri on kooltaan 14 x 30 cm, ja jokaiselle kuukaudelle on oma hevoskuvansa. Kuvissa seikkailevat kaikki Kavioilla koparoilla -blogista tutut hevoskaverit, Violan lisäksi emänsä Viena ja tallikaverit Maisa ja Vilma, sekä ihastuttava lämminveriruuna Nestori, joka oli monen vuoden ajan tärkeä osa tätä tyttöenergiaa pursuavaa hevoslaumaa. Kunkin kuukauden kuva on juuri siinä kuussa otettu, joten kalenterista löytyy niin ihanan kesäisiä, kuin hyisiä talvikuviakin, ripaus huumoriakin on mahdutettu mukaan.

Päivät järjestykseen ja hevosaiheinen kalenteri työpaikalle, tallille tai vaikka lahjaksi tutulle hevostytölle? Osallistu arvontaan jättämällä kommentti tähän blogitekstiin, muista liittää mukaan sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on parisen viikkoa, 8.11.2015 asti, ja arvontaan voivat osallistua niin blogin rekisteröityneet lukijat, kuin satunnaiset selaajatkin. Arvonta suoritetaan arvontakoneella ja voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.

Lokakuun kalenteritytöstä ei jää epäselvyyttä, alla pari muutakin kuvaa kalenterista. Jätetään loput kuvat yllätykseksi!

Heinäkuun kalenterikuvassa poseeraa muuan täpläturpa. Kuvassa vasemmalla myös Violan uusi päiväkirja.

Kesäkuun kuvassa kukkaistamma Viena juhannustunnelmissa.

Samalla haluan kiitellä kaikkia lukijoita, niitä, jotka seurasivat mukana toisesta blogista, ja niitä muutamia, jotka ovat löytäneet meidän persoonalliset tammat vasta tämän Villitti-blogin aikana. Vaikka rekisteröityneiden lukijoiden määrä onkin vain pieni osa siitä, mitä parhaimmillaan edellisen blogin aikana oli, on kommentointi lähes yhtä aktiivista ja huimasti positiivisempaa! On ollut mukavaa pitää blogia aiheesta, joka kiinnostaa itseäkin, eikä yrittää tuottaa sisältöä blogiin vain siksi, että tietää lukijoiden odottavan uutta luettavaa ja uusia kuvia katseltaviksi. Viola ja laumakaverinsa seikkailevat blogin lisäksi edelleen tutulla Instagram tilillä, @kavioillakoparoilla.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kuvapostaus: Koipien oikomista koivikossa

Villi, villimpi, Villitti. Tai paksu punainen puttelapsi?

Edellisestä kuvapostauksesta taitaa olla jo parisen viikkoa, joten lienee jo aika latoa blogin täydeltä kuvia! Harmaan sateiset päivät eivät juurikaan kuvaamaan houkuttele, joten viime aikojen kuvaamattomuutta paikattiin tänään oikein olan takaa, kauniissa valossa, ilta-auringonpaisteessa. Tai mistään ilta-auringosta ei taida voida puhua, kun talviaikaan siirtymisen myötä aurinko laskee jo neljän aikoihin. Sääkin vaihtui astetta talvisempaan, ja on mahdollista, että tulevana yönä satelee ensilumen tännekin. Viime vuonna ensilumi saatiinkin jo syyskuussa!

19-viikkoinen Viola oikomassa koipiaan koivikossa, tässä joitakin suosikkejani päivän kuvasadosta:

Tässä kuunneltiin, kun Vilma huuteli pihasta. Tausta enemmän kuin passeli punaraudikolle!

Häntä suorana uusiin seikkailuihin!

Välillä on hyvä pysähtyä tuumailemaan. Viola on välillä vaan niin paljon emänsä näköinen!

Ja sitten päästiin asiaan, kevyet oli takakoivet koivikossa!

Ja vähän voi salaa ravatakin, kunhan varmistaa, että kuvaajalla ei ole saumoja ikuistaa ravipätkää.

Lokakuusta tulee aina mieleen kurakelit ja räntäsade, vaikka hetken aikaa voi olla juuri näinkin kaunista!

Viena toimi kuuliaisesti jalustana, seisten paikoillaan leipäpalkalla, kun kameralla osoiteltiin varsaa.

Varjopaikoissa maa oli vielä jäässä, vaikka auringonpaisteessa lämpötila nousikin useamman asteen plussan puolelle.

Villitti alkaa olla jo niin iso, ettei paljon enää naurata, kun se juoksee sata lasissa suoraan emää päin. Vähän kuitenkin!

Pörröturkki, partaveikko... Taustalla vähitellen laskeva aurinko, 15:09.

Juomatauko. Viena, joka ei ratsain malta rauhoittua oikein ollenkaan, seisoo kuin tatti, kun sen jättää johonkin.

Metsässä ei vaan viitsi jättää sitä sitomatta, saattaa olla, että saa kävellä kotipihaan yksin kahden tamman perässä.

Jos ei paremmin tietäisi, voisi melkein luulla, että tämä kuva on kesällä otettu. Varsa vaan on jo vähän suurempi!

Täydellinen hetki. <3

Mutsi vähän huolestuneena piti vahtia ja odotteli leipäpalkkiotaan.

Metsästä löytyy monenlaista maisteltavaakin.

Vaikka ihan parasta onkin viilettää tukka putkella ympäriinsä, puiden väleissä pujotellen, oksien ali sujahdellen...

...ja kaatuneiden puiden yli hypellen!

Kotipihassa otettiin tuumaustauko, kuka haluaa takaisin tylsään tarhaan...? Ei Viola ainakaan.

Ja ennen heinille suuntaamista tuijoteltiin hetken aikaa uusia tarhanaapureita, poroja.

P.S. Kun kerran Blogger näyttää uudet postaukset kovin laiskasti, niin tämän, kuin monen muunkin blogin kohdalla, taitaa olla kannattavampaa seurata Violan blogia Bloglovinissa!