sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Jos metsään haluat mennä nyt...

20.9.2015

Niin takuulla järkytyt. Se, joka sanoi, että alkusyksy on mukavinta aikaa hevostella, unohti hirvikärpäset. Unohti, koska niitä mokomia ei ole aikaisemmin näillä main ollut, ollenkaan. Kesällä metsään ei tehnyt mieli mennä, kun kimpussa oli miljoona sääskeä, inisemässä hermoja raastavasti. Loppukesästä sääsket vaihtuivat mäkäräisiin ja polttiaisiin - joita muuten tuntuu olevan edelleen ihan mukavasti - ja sitten tuli syksy ja... No ne hirvikärpäset. Hyttysten ininää on vähän ikävä siinä vaiheessa, kun metsäretken alussa kuuluu pientä helikopteria muistuttava ääni, joka loppuu somasti korvan juureen. Hyvä idea on ensimmäisen kaverin litistämisen jälkeen virittää päähän huppu niin tiukasti, ettei hirvikärpäset sovi sinne väliin. Väärin. Pienoinen paniikki iskee, kun hupun sisäpuolelta alkaa kuulua rapinaa. Viisi syksyä vietettiin hevostellen ilman näitä mukavia seuralaisia, ja nyt niistä on tulossa hirvittävä riesa. Tulisi jo talvi...

Sitä on sitten yritetty olla reippaita niistä lentävistä hirvityksistä huolimatta, nielty paniikkia ja samoiltu metsässä. Ilmeisesti hevosia ne eivät vielä juurikaan häiritse, kun Vienakin viihtyisi nyt metsässä. Toisin kuin kesällä, silloin piti olla tarkkana, ettei tamma karannut ja karauttanut kotipihaan, nyt kävellään Villitin kanssa emän perässä ja yritetään saada se vakuuttumaan siitä, että taskussa on porkkanoita.

17.9.2015

19.9.2015

19.9.2015

19.9.2015

Viena on reippaillut metsässä kuin mikäkin maastoratsu, Violan kiitäessä ympäriinsä tuhatta ja sataa. Useimmiten Viena on ollut ihan rauhallinen, välillä varsa villitsee emänsäkin, tai lähinnä hermostuttaa, Vienalla kun tuppaa muutenkin olemaan koko ajan vähän kiire (kotiin). Kävelyhomma sujuu kuitenkin kohtalaisen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Syysmyrskyn lähestyessä Viena sai uuden sadeloimen. Ipana katseli mutsia vähän ihmeissään, oudon värinen. Maitobaarin toimivuus piti heti testata, ja toimihan se, loimesta huolimatta. Sovitusta kauempaa loimi ei Vienan selässä ollut, ehkä sitten lokakuun räntäsateissa. Tuli siitä loimen sovittelusta mieleen, että olisihan Violallekin sopivia takkeja! Ja iltana eräänä Villitti sai sovittaa Maisan vanhaa fleeceloimea, joka osoittautui kankuilta parisenkymmentä senttiä liian pieneksi. Seuraavana sovitusvuorossa oli Maisan vanha 95-kokoinen Rain Buster sadeloimi, joka sekin jäi takaa liian lyhyeksi, mutta oli edestä niin sopiva, eikä helmatkaan roikkuneet polvissa, että kovin pahalla säällä Viola voisi sitä lainatakin. Loimittaminen lisäisi toki tarhan puolella vietettyä aikaa sadesäälläkin, mutta emänsä selän päälle hyppivä Viola ja loimen mahavyöt eivät tunnu kovin hyvältä yhdistelmältä.

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Tammalauman yhteiselo on ollut mukavan sujuvaa, Violasta on tullut hyvä kaveri varsinkin Vilmiksen kanssa. Maisan heinille varsalla ei vieläkään ole asiaa, mutta useimmiten Villitti onkin Vilman kanssa samalla kasalla, ja silloin se onkin Maisa, jolla ei ole asiaa lähelle. Toisaalta muita juttuja, kuten puun runkojen kuorimista ja yleistä hengailua tehdään paljon Maisankin kanssa, ja päikkärikaveriksikin poni jo kelpaa. Viola on paljon vähemmän kiinni emässään jo nyt, ja onkin monesti tarhassa Vilman ja Maisan kanssa, kun emä torkkuu pihatossa, tai samassa seurassa pihatossa torkuilla, kun Viena hengailee ulkona.

Metsässä Viola ei emäänsä juurikaan seuraile, mutta ihmisen perässä kuljetaan hyvinkin tiiviisti tutkailemaan syvemmällekin metsään, kun emä jää niitylle ruohoa jyrsimään. Ujosta pikkuvarsasta suureksi seikkailijaksi, ensi viikolla tuleekin täydet 100 päivää Violan syntymästä, tänään kasassa on 97 päivää. Vuosi sitten syyskuussa eläinlääkäri kävi kotitallilla ultraamassa Vienan. Silloin kovasti tuntui siltä, että Viena olisi ollut tiineenä edelleen, mutta sikiö pysytteli piilossa niin tehokkaasti, että eläinlääkäri totesi Vienan tyhjäksi. Kuukauden päästä saatiinkin toisenlaisia uutisia, kun Viola heilutteli koipiaan ja tunne varmistui todeksi, tukevasti tiinehän se sitten olinkin. Hurjan nopeasti on kyllä vuosi kulunut, silloin suurin osa jännityksestä oli vasta edessä ja nyt Villitti on jo kolmikuinen!

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Seikkailu ruskealla hevosfoorumilla kannattaa aina. Viimeisimmästä blogiaiheisesta keskustelusta jäi mieleen se, miten joku ihmetteli, miten kukaan jaksaa varsablogeja seurata, kun blogissa ensimmäiset kolme vuotta kirjoitetaan riimun pukemisesta ja kavioiden nostelemisesta. Olkoonkin, että tässä blogissa niitä aiheita käsiteltiin lähinnä ensimmäiset kolme kuukautta, ja luvassa on tietenkin vähän muutakin uuden opettelua ennen sitä joskus tapahtuvaa satulaan totutusta, tuntuu, että tosiaan ei ole oikein mistä kirjoittaa. Toisaalta itse olen kovin kiinnostunut muiden samaa ikäluokkaa olevien varsojen kuulumisista, ja varsinkin kuvista, joten jaetaan ilolla eteenpäin myös Villitin ei kuulu mitään, ei tehdä mitään -tyyppisetkin kuulumiset! Ja ihan niin kuin Vilmankin kanssa, on jälkeen päin hauska palata muistelemaan, mitä juttuja opeteltiin ja miten hommat sujuivat.

Nestori sai porkkanoiden lisäksi tuliaisiksi päiväkirjan ylläpitopaikkaansa, ja mietin siinä söpöjä vihkoja katsellessani, että pitäisikö Violallekin ostaa oma vihko. Pienenä hevostyttönä oli maailman tärkein asia päästä kirjoittamaan hoitohevosten vihkoihin, omiin tallivihkoihin ja ratsastuspäiväkirjaan, mutta nyt saman asian ajaa Violan oma blogi!

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Sadepäivien varalle suunnitellut postaukset odottavat yhä vuoroaan luonnoksissa, eiköhän sieltäkin löydy yhä pimeämmäksi ja märemmäksi käyvän syksyn mittaan luettavaa julkaistavaksi asti!

10 kommenttia:

  1. Mä olen tainnut lukea saman keskustelun ruskealla foorumilla :) En tajua, mun mielestä kavioitten nostelu ja riimujen pukemiset on juuri kuuminta hottia. Tosin kolmessa vuodessa olisi hyvä opetella paljon muutakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, juuri sitä, mikä minua blogimaailmassa kiinnostaa tällä hetkellä eniten! :D Sitä paitsi kaikki laittaa aina hyvän blogin kriteereiksi sen, että tekstit eivät ole mallia "kävin tänään ratsastamassa, oli kivaa", niin eikö yksityiskohtaiset kuvailut siitä, miten ne koivet nousivat tänään, ole vähän niin kuin tuon vastakohta? Tosipuheessa kiinnostavinta blogeissa on se, kun löytyy niitä, missä ollaan samassa elämänvaiheessa kuin itse - tai siis missä blogin pääosassa olevat hevoset ovat! Ensin suosikkejani olivat tavalliset puskaratsastelublogit, sitten varsablogit, tiineiden tammojen blogit ja nyt taas varsablogit. Ehkä viiden vuoden päästä kuuminta hottia on ravihevosten blogit? Pidetään peukkuja! :D

      Poista
  2. Täällä ainakin yksi joka jaksaa kyllä lukea niitä muiden mielestä "ei kinnostavia-juttuja". Varsan kehitystä ja kasvua aikuiseksi hevoseksi on kiva seurata ja joskus vuosien päästä on kiva selata blogia taaksepäin ja lueskella vanhoja juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Sitten joskus, kun Violakin on jo aikuinen hevonen, ja blogissa (joka toivon mukaan on edelleen silloinkin olemassa) kirjoitellaan tavallisia aikuisten hevosten juttuja, on mukavaa, kun tarina on alkanut ihan alusta. :) Tai oikeamminhan tarina alkoi jo toisen blogin puolella ja ennen sitä, mutta ainakin Violan elämän alusta asti kaikki löytyy myös täältä! Sitä paitsi tavallinen hevosteluarki on parasta, pienine ja suurempine iloineen! :D

      Poista
  3. Mun mielestä juuri tällainen blogi mikä sulla on, on juuri se täydellinen blogi ja mukavin lukea! Pienen varsan kasvaminen suureksi tai vähän pienemmäksi hevoseksi on just se asia mitä ainakin minä haluan seurata :)

    Nyt on kyllä pakko sanoa että Viola on kaunein varsa minkä oon nähny. Tosi sopisuhtainen, ihana luonne ja todella kaunis :)

    Innolla tätä aina lukee, oikeastaan aina kun avaan bloggerin niin selaan ensimmäisenä uusimmat postaukset läpi ja etsin juuri Violan postaukset ensimmäisenä luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ihanasta kommentistasi! :)

      Viola on kyllä niin mainio pakkaus, kaikin puolin. Ehkä tosin olen ihan vähän puolueellinen, ja silmillä saattaa olla (taas seuraavat X vuotta) ne ruusunpunaiset lasit, mutta onhan Villitti nyt aika ihana! :-D Samalla, kun harmittaa se, miten nopeasti aika ja varsakesä kului, odottelen jo innolla kaikki yhteisiä hetkiä, mitä vuosien varrelle tulee mahtumaan!

      Poista
  4. Voi että, itse luen tosi mielelläni tätä blogia! :)
    Ja hirvikärpäsiltä itse suojaudun metsässä niin, että haalari päälle, hyttyshattu päähän ja jesaria takinkauluksen ja hupun väliin. Ollaanhan siinä aikamoisen näköisiä, mutta en ole yhden yhtää hirvikärpästä itsestäni löytänyt vaikka niitä meilläpäin on ihan valtavasti, ja kukapa siellä mehtässä mua tuijottelis. :'D Mulla on myös niin ettei heppa kiinnosta hirvikärpäsiä vissiin yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä eilen hädissäni googletin ohjeita hirvikärpäsiltä suojautumiseen, ja kun näin jollain nettisivulla vinkin siitä, miten takin kaulukseen viritetty jesari kerää "suurimman osan" hirvareista... Ja se oli ihan täynnä niitä ällötyksiä! Tuli sitten mieleen, että ehkä mä selviän, vaikka yhden tai kaksi niitä pirulaisia joudunkin tukasta tappamaan. :D Suihkutin kuitenkin varuiksi hyvän kerroksen Autania, vaikka sen hirvikärpästehosta ei mitään mainintaa ollutkaan, jossain oli mainittu uskomus siitä, että hirvikärpäset karttaa voimakkaita hajusteita, joten... Pitihän se kokeilla. :D Johtuiko sitten siitä vai mistä, niin eilen ei ollut yhden yhtä hirvikärpästä metsässä kaverina!

      Se uskomus, miten vaalea vaatetus olisi jotenkin hirvikärpäsiltä suojaava kumottiin aikoinaan kimon hoitohevosen kanssa, kun ajattelin käydä loppukävelyt metsässä. Ei päästy montaakaan metriä metsäpolkua, kun oli pakko kääntyä takaisin ja pelastaa hevosraasu ötököiden kynsistä, niitä oli ihan kauheasti! Hevosten kanssa metsässä liikkuessa on kuitenkin se hyöty, että useimmat hirvikärpäset lentävät siihen hevoseen, ja siitä ne on helpompi listiä kuin omasta tukasta! :D

      Sinun metsävarustus kuulostaa hyvältä! Voi olla, että joku katsoisi vähän vinoon, kun suojautuisin samaan tapaan sitä yhtä kamalaa hirvikärpästä vastaan, mikä kaikella todennäköisyydellä metsässä vastaan tulee. :D

      Poista
  5. Meillä päin on ollut tänä syksynä hirvikärpäsiä enemmän kuin milloinkaan, yök! Mutta kyllä niihin ällötyksiin sitten tavallaan pikkuisen tottuukin. Oikein toimivaa karkotuskeinoa en ole vielä löytänyt, mutta kokeilut jatkukoon...

    Minun täytyy sanoa, että en ehkä jaksa ihan niin innolla lukea juttuja niistä jalkojen nosteluista ja riimun pukemisista ja muista ihan tuikitavallisista jutuista. Mutta johtunee siitä, että olen itse kasvattanut jo useamman varsan ja niissä asioissa ei ehkä enää ole sitä uutuuden viehätystä. Varmaan nämä kolahtaa paremmin niille joilla ei näistä asioista ole vielä kokemusta tai itsekin puuhailevat vasta ekan oman varsansa kanssa.

    Itseäni kiinnostaisivat eniten juurikin ne ravihevosten blogit, mutta niitäpä on harmillisen vähän. No, jospa tämä sitten muutaman vuoden päästä olisi sellainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään koin ahaa-elämyksen, että eihän ne hirvikärpäset ole suurikaan paha, jos vertaa vaikkapa punkkeihin. :D Tiettävästi kun eivät ainakaan kanna mukanaan mitään kivoja pöpöjä! Ällöjähän ne on sitten senkin edestä... Kerro sitten heti, jos toimiva karkotusmetodi löytyy! Tosin tänään oli vähän viileämpi ja sateinen päivä, eikä yhden yhtä kaveria ollut metsälaitumella. Tosin en vielä ehtinyt syynätä hevosten jouhia läpi, mutta yritän luottaa tervan tehoon näidenkin kiusankappaleiden karkotuksessa. :D

      Kahden puolivalmiin varsan jälkeen on ollut ihan oma maailmansa saada "tehdä" varsan ihan alusta asti! Aikaisemmin kun tuntui, että valmiin varsan osto on se kaikkein mieluisin vaihtoehto, vähän vähemmän riskejä, kun se hevosen alku on olemassa kuitenkin jo, mutta lähes puhdas kangas, mihin maalata mitä haluaa. Tai yrittää maalata. :D Noiden valmiiden varsojen kanssa on sitten se ongelma, että siellä elämän alkutaipaleella voi siitä huolimatta olla asioita, mitkä jää harmittamaan, vaikka noinkin nuoresta alkaen saa varsan omiin käsiin. Maisa esimerkiksi oli käsittääkseni lähes täysin käsittelemätön puolivuotias, mutta siinä oli toki se hyvä puoli, että mitään virheitä ei ainakaan oltu ehditty varsan kanssa tehdä. Vilma oli vähän enemmän käsitelty, vaikka koipien nostelusta ja riimun pukemisesta alkaen pitikin asioita kerrata täällä uudessa kotonakin.

      Nyt tuntuu, että jos joskus vielä uusi hevosjäsen meidän laumaan tulee, tulee se samaan tapaan kuin Viola! Tosin myönnetään, että meidän tammakalusto ei ole mitään erityisen laadukasta, ja suomenhevosetkin varsin valtasukuisia. Tutulla olisi kiinnostava erisukuinen tamma, minkä Trispatilla astuttamiseen olen yrittänyt kannustaa... :D Pitää aloittaa ensi keväänä hyvissä ajoin, kun ori vielä täällä pohjoisessa astuu!

      Poista