keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hirvittävä hirvi ja muita elämän ihmeitä

Ei hirvi, mutta eräänlainen metsäneläin tämäkin!

Eilen iltaruoka-aikaan ihasteltiin upeaa auringonlaskua, joka maalasi pilviverhon vaaleanpunaisen ja violetin sävyillä. Siinä hevosten aitausta kohti kävellessä katse kiinnittyi ruskeaan hahmoon poroaidassa, pellon päässä, ja ensimmäinen ajatus oli se, että Vilma on taas vaihteen vuoksi karannut. Kiva. Ulko-oven ääneen havahtunut Vilma kuitenkin käveli tarhan portille ja tervehti tutulla hörinällä, ei siis Vilma, eli... Viena? Ja ihan kuin siellä olisi toinenkin, ei kai Viena ja Villitti...? Viola oli aikaisemmin päivällä napostellut ruohoa aidan alta kovin reippain ottein, eli seuraavana tuli mieleen, ettei vaan olisi Viola livahtanut aidan ali ja mutsi mennyt perässä... Ei, ei Viola, sieltä se käveli tarhan toisesta päästä kääpiökokoisen kaverinsa kanssa, samalla kun Viena kömpi pihatosta.

Hevoset suhtautuivat hirvittäviin hirviotuksiin varsin rauhallisesti, siis välittämättä niistä tuon taivaallista. Kääpiöhevonen, joka ilmeisesti oli ollut niin keskittynyt syömispuoleen Villitin kanssa, nosti päänsä heinäkasasta ja katseli hirviä, ehkä lähinnä kateellisena, siellä ne söivät ruohoa, kun hevosille oli tarjoiltu turpien alle kuivaheinää. Viola hiippaili heinien perässä aina viimeiselle kasalle asti, ennen kuin huomasikaan hirvet, sitten alkoi tiivis tuijotuskilpailu, hirviemä tuijotti meitä ja me Villitin kanssa tuijotettiin takaisin. Siinä harvinaisen ryhdikkäästi seisonutta varsaa katsellessa meinasi jo harmittaa, ettei kamera sattunut mukaan, vaikka olisi ollutkin turhan hämärää kuvaamiselle... Naapuriaitauksen väkeä, eli onkohan nuo sitten niitä poroja, joista on ollut puhe, tuumaili Villitti, ja rouskutteli heinäannostaan. Suhtautuminen hirvittäviin hirviin tuli suoraan lauman vanhemmilta ja viisaammilta, siellä olkoon hirvet, nyt syödään!

7.9.2015

Maitobaari auki, vaativa asiakas tulossa!


Ensimmäisen ratsastusretken jälkeen on samaa kaavaa jatkettu kahtena seuraavanakin päivänä. Villitti viilettää tuhatta ja sataa ympäriinsä ja mutsi hermoilee, mutta ei siksi, että ipana katoaa välillä näkyvistä, vaan siksi, että ollaan ratsastamassa ja poissa kotoa. Eilen haaveena oli saada muutama parempikin kuva satumaisessa metsässä, mutta haaveeksihan se sitten jäi. Vienasta kuitenkin huomasi taas hurjan eron, kun kuski jalkautui sieltä puolentoista metrin korkeudesta viereen kävelemään, tamma rentoutui silmissä ja kaikki hermoilu loppui siihen paikkaan. Sama se sille, missä ipana viilettää, mutta onhan se turvallisempaa olla Suuressa Metsässä kaukana kotoa - siis pihapiirissä pyörimässä niin, että talo näkyy puiden välistä melkein koko ajan - kun ihminen on mörönsyöttinä siinä vieressä.

Violakin on jo huomannut, että ihminen on tehokas mörönsyötti, ja jännässä paikassa hivuttautuu viereen tilannetta tutkimaan. Eilen oli tuulinen päivä ja tuuli tarttui aumamuoveihin, alkuun niitä kyttäiltiin kauhuissaan, mutta turvaihmisen kanssa muovit käytiin nuuhkimassa ja toteamassa vaarattomiksi, eikä muovin lepatus sen jälkeen jaksanut kummastuttaa. 

Violaa sen sijaan ei jännitä uudemmissakaan maisemissa, sitä mennään edellä rohkeasti tutkimaan, kun mutsi puhisee.

Muutaman vuoden päästä maisemia katsellaankin sitten näiden korvien välistä!


Näissä maisemissa kelpaisi kuvata vaikkapa Villittiä, vielä kun ipana ei hiippailisi ihan kintereillä koko aikaa!

Tänään metsäratsastusretkellä Viena oli ehkä vähän tyynemmässä mielentilassa kuin eilen, mutta vauhdikkaasti käveltiin. Aina kotiin päin siis, pois päin kotoa vauhtia oli vähän vähemmän. Violalla sen sijaan vauhtia oli senkin edestä, riemuissaan valtavia pukkeja nakellen varsa kiiti pitkin metsää. Parhaita paikkoja on livahtaa täydessä vauhdissa kuusien matalimpien alaoksien alta, painaa vaan pää matalalle, korvat luimuun ja sukeltaa oksien ali. Vienan mielestä olisi ihan okei mennä samaa vauhtia ipanan perässä, varsinkin siis silloin, kun suunta on oikea.

Rohkean metsäkävelyn jälkeen Viena on palkkioksi päässyt laiduntamaan hetkeksi. Hyvinkin hetkeksi, kiitos miljoonien ympärillä pörräävien, ja suuhun, silmiin ja sieraimiin änkeävien mäkäräisten... Lämpimän syksyn varjopuoli, jos joku pitää mainita.




Viola on kotiutunut pihattolaumaan jo varsin hyvin, ja viihtyy tarhan puolella kavereiden kanssa silloinkin, kun emätamma on pihatossa. Tänään heinillä oltiin vaihteeksi Vilman kanssa samalla kasalla, yleensä kaveriksi valikoituu Maisa, joka tosin ruoka-aikaan saattaa olla turhan tarkka omasta heinäkasastaan. Ehkä Maisakin on vähän neljässä vuodessa aikuistunut, ja suhtautuminen Violaan on jo paljon leppoisampi kuin Vilmaan aikanaan. Omituiselta tuntuu se ajatus, että vain muutaman kuukauden päästä Maisa tulee jo kahdeksanvuotiaaksi!


Äitin tyttö, korvankärjestä hännänpäähän!


Vienalla oli suitset päässä, jos vaikka kiire kotiin olisi yllättänyt kesken syömisen.

Tänään tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun edellisen kerran ihasteltiin kolmikuista suomenhevostammavarsaa sillä silmällä. Harmi, että Vilmasta on vain muutama kuva niiltä ajoilta, eikä yhtäkään ennen näitä kolmekuukautiskuvia. Aika menee kyllä ihan hirvittävän nopeasti, neljä vuotta on kulunut ihan yhdessä hujauksessa!

Tasan neljä vuotta sitten ihastuttiin syvästi tähän tyyppiin... Vilma kolmen kuukauden ikäisenä, 9.9.2011!

Tänään taiteiltiin myös sivupalkin esittelykuvat paikoilleen, vihdoin ja viimein. Kuvia muokatessa en voinut olla asettelematta vieretysten Vienan ja Trispatin kuvia, Viola - ainakin nyt kolmen kuukauden ikäisenä - on kyllä tasan sen näköinen, minkälaisen olisi voinut noiden kahden jälkeläiseksi kuvitellakin. Toivotaan, että aikuisena Viola tukkatyyliltään muistuttaa kuitenkin enemmän isäänsä!
Joitakin postausehdotuksia on laitettu muistiin syksyn synkkien sadepäivien varalle, luvassa on vähän tulevaisuuden suunnitelmia, kuvat Violan toiselta ja kohta kolmanneltakin kuukaudelta, ehkä kysymyspostaustakin. Nyt otetaan ilo irti, vielä kun lämpimiä ja aurinkoisia päiviä riittää - vielä jäi muuan loimi elokuun hellepäiviltä pesemättä!

8 kommenttia:

  1. olis kiva jos kuvaisit jonkun videopostauksen vaikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi tosiaan joku päivä yrittää kuvata Violaa vähän videollekin, varsinaista videopostausta ei taida olla tulossa, mutta jos jotain klippiä edes! :)

      Poista
  2. Itselläkin oli vakaa aikomus kesällä pestä kaikki loimet tuolla matonpesupaikalla. No, se sitten jäi, suurimmaksi osaksi sateisen kelin takia. Yhden kaikkein likaisimman sain tossa viime viikonloppuna pestyä :)

    Onneksi nykyään tulee kuvattua niin paljon, että jää paljon kuvamuistoja kallisarvoisesta varsa-ajasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli mullakin pestä likimain kaikki kaapista löytyvät loimet tänä kesänä... Ja sitten havahduin, että nyt se kesä taisi jo mennäkin. :D Elokuussa olleella lämpimällä jaksolla hoksasin sitten kaivaa peräti yhden loimen, viimeisenä aurinkoisena pestäväksi! Sekin piti kuivattaa sisätiloissa, mutta sen jälkeen sain pestyä peräti kolmekin sadeloimea, jännä tämä kesä. :D Violaa varten pesin Vilman ensimmäisen sadeloimen, mitä se piti 1-vuotiskeväällä, ja hassua miten suuri se oli!

      Todellakin, totta tuo kuvaamisjuttu, kesä ja vauva-aika meni niin vauhdilla kuitenkin, että onneksi tuli otettua paljon kuvia... Minä onnistuin kehittelemään jo uuden varsakuumeenkin, kun kuulin, että Violan isäori on vielä ensi kesän täällä pohjoisessa... Haluaisikohan joku Villitti II:n, kun omaan pihaan ei sellaista valitettavasti enää kerta kaikkiaan mahdu. :D

      Poista
  3. Ihania kuvia jälleen kerran! En voi kuin ihailla myös maisemia, joista te saatte siellä nauttia: ehkä vähän ruskehtavaa ja jo syksyn väreihin vivahtavaa, mutta taustana harmoninen ja kaunis ja sointuu kivasti Villitin väriin. Lisäksi ihastelin viimeistä kuvaa, jossa Villitti on vanhempineen. Jos minulla olisi lemmikki, haluaisin tehdä siitä juuri tuollaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - taas kerran - ihanasta kommentista! Tällä hetkellä luonto on kyllä kuin tehty noiden punaraudikkojen taustaksi, ja harmittaa kohtalaisesti, ettei tarjolla ole innokasta kaveria kuvaushommiin, kun olosuhteet olisivat kerrankin kohdallaan! Kyllä sitä sitten, kun vettä vihmoo ja on niin harmaata ja hevoset kuraisia ja... :D

      Kaivelin tietokoneen kätköistä kuvat Vilmankin vanhemmista, se on väriää lukuun ottamatta kyllä kanssa juuri sen näköinen, että tunnistaa juuri niiden kahden jälkeläiseksi. Joskus aikoinaan löysin netistä pääkuvan Vienan emästä, ja se oli kyllä hassu hetki, ei tarvitse sen jälkeen miettiä, mistä moinen otsatukka on Vienalle tullut. :D Isältään Viena oli tainnut periä vähän ponimaisempaa ilmettä. Jonkun aikaa Vienan emä asui naapurikunnassa, ja nyt harmittaa, kun ei tullut kysyttyä, että olisiko sitä saanut käydä katsomassa... :)

      Poista
  4. En nyt ihan saanut selvää, kävivätkö hirvet vai hirviotukset (porot) visiitillä? :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne olivat ihan oikeita ja harvinaisen hirvittäviä hirviä! Ensimmäinen porojen kohtaaminen on siis vielä edessä, mutta ei kai ne pienempinä ja noille muille hevosille tutumpina voi saada ainakaan tuon suurempaa reaktiota aikaan. Siis suurempaa kuin katselu. :D

      Poista