sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kuvapostaus: Syksyinen laidunhetki

25.9.2015

Reippaana syysflunssaa uhmaten fiilisteltiin kolmen pienen ja punaisen puttehevosen laidunnusta syksyisellä niityllä perjantaina. Alkaa olla tasan kuukausi Nestorin muutosta ja samalla siitä, kun Viena ja Villitti siirtyivät omasta aitauksestaan pihattotarhaan ja Vilman ja Maisan kanssa samaan laumaan. On ollut hauska seurailla sitä, miten Violasta tuli äkkiä osa laumaa ja varsinkin Vilma jaksaa touhuilla Violan kanssa ja jakaa heinänsäkin lauman nuorimmaisen kanssa. Vähänhän se oli silti haikeaa purkaa Vienan ja Violan kesäaitaus pois, siinä niitä otettiin ensimmäisiä spurtteja ja tultiin höristen aidalle vastaan, kun ihminen tuli näköpiiriin. Viena, joka rakastaa huomiota (lue: herkkuja) oli niin tyytyväinen, kun sai olla huomion keskipisteenä, keskellä pihaa. Toki suurin osa huomioista taisi kuitenkin mennä väärään osoitteeseen ja jälkikasvun suuntaan.

Vuoden viimeisiä laidunnuksia viedään. Toki nytkin hevoset ovat olleet "laiduntamassa" vain mielenvirkistykseksi, syötäväähän tuolla ei oikeastaan enää ole, sen kannetun heinän lisäksi. Jos ei muuta, niin näistä kuvista näkyy hyvin, miten suurelta kolmikuinen Villitti näyttää, kun kaverina on emän lisäksi juuri ja juuri hevoskokoinen Vilma!

Porukan nuorimmaiset, Villitti 3 kuukautta ja Vilmis 4-vee.

Aivan sievältä se näyttää, liinakkotamma Vilmakin, kun kuvakulma sattuu kohdilleen...

Ja on tärkeä hevosenmalli ja hoitotäti Violalle!

Välillä Vilman kyljessä nyhjäävää Violaa voisi melkein luulla sen varsaksi...

...vaikka tarkemmin katsottuna oikeasta emästä ei ole epäilystäkään, nämä ovat niin saman näköiset!

Vienaa tympii, kun suurella ruokahalulla varustettu muksu ronkkii maitobaaria. Välillä homma meinaa mennä tappeluksi.

Viimeisetkin varsakarvat tekevät lähtöä ja Viola kutisee kovin.

Nykyään hevosten tarharapsutteluissa toinen käsi on varattu Villitille ja toinen...

...emän sijaan Vilmalle! Vilma jopa vähän jo hoiti Violaa rapsuttelutuokion aikana.

Viena puolestaan keskittyy (Maisan kanssa) olennaiseen - syömiseen...

Ja ipana kasvaa kohinalla! Perikö tuo sitten isältään muuta kuin päämerkistä enemmän valkoista päähänsä...

Niin emänsä kuva se on! Mini-Viena vielä menee, mutta mini-Vilman toilailuissa saattaisi loppua huumori kesken.

Vaikka tokihan hoitotädiltä imetään vaikutteita aika paljonkin. No, ehkä sieltä opitaan lupsakka suhtautuminen asioihin!

Ja rakkaus ruokaan, noin niin kuin ainakin.

Vaikka emäkin näyttää mallia siihen suuntaan!

On ne vaan sievän näköisiä, punaturkit, vaikka punarautias ei mikään suosikkini hevosväreistä alunperin ollutkaan. Syyskuukin lähenee loppuaan ja tytöt varautuvat tulevaan talveen, talviturkki alkaa olla hyvällä mallilla ainakin porukan matalajalkaisimmalla yksilöllä. Räntäsateita ja pakkaspäiviä odotellessa...

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

100 vuorokautta Villittiä

Villitti 23.9.2015

Sata vauhdilla vilahtanutta päivää, jo sata, vasta sata, ja silti tuntuu, kuin Villitti olisi ollut täällä jo paljon pidempääkin. Soma tasaluku päiviä tuli kuluneeksi myös siitä tammikuisesta yöstä, kun paukkupakkasessa vietettiin hetki nojaillen Vienan varsamahaa vasten. Niin kuin monena iltana aikaisemminkin. Tasan 250 vuorokautta on vierähtänyt siitä, kun onnistuin olemaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, ja pääsin tuntemaan ihan ensimmäiset potkut Vienan mahasta. Sen jälkeen niitä potkuja tuntui ja myöhemmin näkyikin monen monituista kertaa, ennen kuin sata päivää sitten Viola lopulta pääsi oikomaan koipiaan suureen maailmaan. Sateiseen ja kylmään, alkoi olla keskikesä, mutta sää oli yhtä sateinen kuin nyt syyskuussa.

Sadan päivän ikäinen Villitti on reipas ja sievä tyttö, punaturkkinen ja pörrötukkainen, niin kuin suuri osa muistakin saman ikäisistä ja rotuisista varsoista. Monella tapaa Viola on kuin kopio emästään, yhtä paljon luonnetta, vähän enemmän vauhtia ja ripaus rohkeutta. Kilttikin Villitti on, pääosin oikein hyväkäytöksinen hevosen alku, jonka touhuja seuraillessa ei aika käy pitkäksi.

Aika nätti muksu, kuraisine kavioineen ja turkki turpeessa. 23.9.2015

Edellinen rakennekuva kavioineen kaikkineen on elokuun alulta, jolloin Violalla oli ikää täydet 50 vuorokautta. Viidessäkymmenessä päivässä kokoa on kasvettu, varsakarvaa vaihdettu ja värikin on muuttunut, varsavillan alta paljastuneesta tummanruskeasta turkista tulikin lopulta melko punainen, punaisempi kuin emälläänkin.

4.8.2015  50 vrk
23.9.2015  100 vrk


Sadepäivien välissä on kerätty talteen ne auringonsäteet, mitä on nähty, pitkän ja pimeän talven varalle. Alla nippu kuvia maanantailta, kun ilta-aurinko paisteli hetken aikaa. Jos Viola-aiheiset laidunkuvat pursuaa jo korvista, kannattaa selata postauksen loppuun, sieltä löytyy pätkä hyvin harvinaista, ja hyvin heiluvaa ja hihityksentäyteistä videomateriaalia Violan ja Vienan eiliseltä metsäretkeltä!















Villitti etunenässä, porukan rohkeimpana näyttämässä mutsille, että metsäänkin on turvallista mennä. 22.9.2015

Poikkeuksellisesti videolla on äänetkin tallessa, vaikka tuulen aiheuttama rätinä ei kovin kauniilta kuulostakaan. Siispä kannattaa ehkä säätää tietokoneen ääniä hiljaisemmalle, ettei korvat halkea. Ja varoitus, videon katseleminen kokonäytöntilassa saattaa aiheuttaa merisairautta. Kypäräkamera olisi kiva, järjestelmäkamera kädessä puskaratsasteleminen on... Hauskaa vaihtelua. No, onpahan vähän liikkuvaakin kuvaa Villitistä!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Jos metsään haluat mennä nyt...

20.9.2015

Niin takuulla järkytyt. Se, joka sanoi, että alkusyksy on mukavinta aikaa hevostella, unohti hirvikärpäset. Unohti, koska niitä mokomia ei ole aikaisemmin näillä main ollut, ollenkaan. Kesällä metsään ei tehnyt mieli mennä, kun kimpussa oli miljoona sääskeä, inisemässä hermoja raastavasti. Loppukesästä sääsket vaihtuivat mäkäräisiin ja polttiaisiin - joita muuten tuntuu olevan edelleen ihan mukavasti - ja sitten tuli syksy ja... No ne hirvikärpäset. Hyttysten ininää on vähän ikävä siinä vaiheessa, kun metsäretken alussa kuuluu pientä helikopteria muistuttava ääni, joka loppuu somasti korvan juureen. Hyvä idea on ensimmäisen kaverin litistämisen jälkeen virittää päähän huppu niin tiukasti, ettei hirvikärpäset sovi sinne väliin. Väärin. Pienoinen paniikki iskee, kun hupun sisäpuolelta alkaa kuulua rapinaa. Viisi syksyä vietettiin hevostellen ilman näitä mukavia seuralaisia, ja nyt niistä on tulossa hirvittävä riesa. Tulisi jo talvi...

Sitä on sitten yritetty olla reippaita niistä lentävistä hirvityksistä huolimatta, nielty paniikkia ja samoiltu metsässä. Ilmeisesti hevosia ne eivät vielä juurikaan häiritse, kun Vienakin viihtyisi nyt metsässä. Toisin kuin kesällä, silloin piti olla tarkkana, ettei tamma karannut ja karauttanut kotipihaan, nyt kävellään Villitin kanssa emän perässä ja yritetään saada se vakuuttumaan siitä, että taskussa on porkkanoita.

17.9.2015

19.9.2015

19.9.2015

19.9.2015

Viena on reippaillut metsässä kuin mikäkin maastoratsu, Violan kiitäessä ympäriinsä tuhatta ja sataa. Useimmiten Viena on ollut ihan rauhallinen, välillä varsa villitsee emänsäkin, tai lähinnä hermostuttaa, Vienalla kun tuppaa muutenkin olemaan koko ajan vähän kiire (kotiin). Kävelyhomma sujuu kuitenkin kohtalaisen hyvässä yhteisymmärryksessä.

Syysmyrskyn lähestyessä Viena sai uuden sadeloimen. Ipana katseli mutsia vähän ihmeissään, oudon värinen. Maitobaarin toimivuus piti heti testata, ja toimihan se, loimesta huolimatta. Sovitusta kauempaa loimi ei Vienan selässä ollut, ehkä sitten lokakuun räntäsateissa. Tuli siitä loimen sovittelusta mieleen, että olisihan Violallekin sopivia takkeja! Ja iltana eräänä Villitti sai sovittaa Maisan vanhaa fleeceloimea, joka osoittautui kankuilta parisenkymmentä senttiä liian pieneksi. Seuraavana sovitusvuorossa oli Maisan vanha 95-kokoinen Rain Buster sadeloimi, joka sekin jäi takaa liian lyhyeksi, mutta oli edestä niin sopiva, eikä helmatkaan roikkuneet polvissa, että kovin pahalla säällä Viola voisi sitä lainatakin. Loimittaminen lisäisi toki tarhan puolella vietettyä aikaa sadesäälläkin, mutta emänsä selän päälle hyppivä Viola ja loimen mahavyöt eivät tunnu kovin hyvältä yhdistelmältä.

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Tammalauman yhteiselo on ollut mukavan sujuvaa, Violasta on tullut hyvä kaveri varsinkin Vilmiksen kanssa. Maisan heinille varsalla ei vieläkään ole asiaa, mutta useimmiten Villitti onkin Vilman kanssa samalla kasalla, ja silloin se onkin Maisa, jolla ei ole asiaa lähelle. Toisaalta muita juttuja, kuten puun runkojen kuorimista ja yleistä hengailua tehdään paljon Maisankin kanssa, ja päikkärikaveriksikin poni jo kelpaa. Viola on paljon vähemmän kiinni emässään jo nyt, ja onkin monesti tarhassa Vilman ja Maisan kanssa, kun emä torkkuu pihatossa, tai samassa seurassa pihatossa torkuilla, kun Viena hengailee ulkona.

Metsässä Viola ei emäänsä juurikaan seuraile, mutta ihmisen perässä kuljetaan hyvinkin tiiviisti tutkailemaan syvemmällekin metsään, kun emä jää niitylle ruohoa jyrsimään. Ujosta pikkuvarsasta suureksi seikkailijaksi, ensi viikolla tuleekin täydet 100 päivää Violan syntymästä, tänään kasassa on 97 päivää. Vuosi sitten syyskuussa eläinlääkäri kävi kotitallilla ultraamassa Vienan. Silloin kovasti tuntui siltä, että Viena olisi ollut tiineenä edelleen, mutta sikiö pysytteli piilossa niin tehokkaasti, että eläinlääkäri totesi Vienan tyhjäksi. Kuukauden päästä saatiinkin toisenlaisia uutisia, kun Viola heilutteli koipiaan ja tunne varmistui todeksi, tukevasti tiinehän se sitten olinkin. Hurjan nopeasti on kyllä vuosi kulunut, silloin suurin osa jännityksestä oli vasta edessä ja nyt Villitti on jo kolmikuinen!

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Seikkailu ruskealla hevosfoorumilla kannattaa aina. Viimeisimmästä blogiaiheisesta keskustelusta jäi mieleen se, miten joku ihmetteli, miten kukaan jaksaa varsablogeja seurata, kun blogissa ensimmäiset kolme vuotta kirjoitetaan riimun pukemisesta ja kavioiden nostelemisesta. Olkoonkin, että tässä blogissa niitä aiheita käsiteltiin lähinnä ensimmäiset kolme kuukautta, ja luvassa on tietenkin vähän muutakin uuden opettelua ennen sitä joskus tapahtuvaa satulaan totutusta, tuntuu, että tosiaan ei ole oikein mistä kirjoittaa. Toisaalta itse olen kovin kiinnostunut muiden samaa ikäluokkaa olevien varsojen kuulumisista, ja varsinkin kuvista, joten jaetaan ilolla eteenpäin myös Villitin ei kuulu mitään, ei tehdä mitään -tyyppisetkin kuulumiset! Ja ihan niin kuin Vilmankin kanssa, on jälkeen päin hauska palata muistelemaan, mitä juttuja opeteltiin ja miten hommat sujuivat.

Nestori sai porkkanoiden lisäksi tuliaisiksi päiväkirjan ylläpitopaikkaansa, ja mietin siinä söpöjä vihkoja katsellessani, että pitäisikö Violallekin ostaa oma vihko. Pienenä hevostyttönä oli maailman tärkein asia päästä kirjoittamaan hoitohevosten vihkoihin, omiin tallivihkoihin ja ratsastuspäiväkirjaan, mutta nyt saman asian ajaa Violan oma blogi!

20.9.2015

20.9.2015

20.9.2015

Sadepäivien varalle suunnitellut postaukset odottavat yhä vuoroaan luonnoksissa, eiköhän sieltäkin löydy yhä pimeämmäksi ja märemmäksi käyvän syksyn mittaan luettavaa julkaistavaksi asti!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ilta-auringossa


Näin sateisen harmaana päivänä tuntuu, kuin olisi pidempikin aika ihanan aurinkoisista päivistä, vaikka vielä eilen saatiin nautiskella kauniista Suomen syksystä suloisimmillaan. Aurinko lämmitti mukavasti, kehysti punaraudikot kultareunuksin ja kaiken kruunasi ne noin miljoona ötökkää, jotka änkesivät iholle niin hevosten, kuin ihmistenkin riemuksi... Syksyn upeaa valoa ja väriloistoa tulee varmasti ikävä talvella, mutta eihän sitä malttaisi enää odottaa, että päästäisiin erilleen niistä pistävistä ja purevista kavereista!

Eilisten metsäkirmailujen välillä kolmekuinen Villitti ehti emänsä kanssa hetken laiduntaa komeassa valossa kauniiden maisemien ympäröiminä. Unohdetaan sadepäivät ja synkkyys, tällaisena haluan tämän syksyn muistaa!