maanantai 31. elokuuta 2015

Kuvapostaus: Violan ensimmäinen kuukausi

Lukijan toiveesta, yksi kuva jokaiselta päivältä tähän päivään saakka. Jaettuna tosin vähän useampaan kuin yhteen postaukseen, yhdeltäkin kuukaudelta lähes päivittäiset kuvat aiheuttavat blogiin melkoisen kuvatulvan! Kivaa sivukuvaa ei jokaiselle päivälle löydy, joten tähän on valittu rakennekuvien lisäksi muutama muukin kuva.

Päivä päivältä, Villitin ensimmäinen kuukausi näytti tältä:

Vastasyntynyt hevoslapsi, Viola puolen tunnin iässä ja maitobaari löydetty. 15.6.2015

16.6.2015

Kahden päivän ikäinen laamaotus! 17.6.2015

Kurukuorrutettu mutsi ja tuikea pikku-Villitti 18.6.2015.

19.6.2015

Ei niin vaan onnistunutkaan emän hangata kutisevaa päätään muksun takamukseen! 20.6.2015

Väärän värinen vauvariimu 22.6.2015

24.6.2015

Alkukesään ei juuri muuta mahtunutkaan, kuin näitä sateisia päiviä... 25.6.2015

Yksi omista suosikkikuvistani, niin Villittiä! 26.6.2015

27.6.2015

Melkein kahden viikon ikäinen ipana, 28.6.2015.

29.6.2015

Omalla ruokakupilla, tietty. Nyt (Maisalta lainattu) pinkki ruokakuppi on poljettu kappaleiksi. 30.6.2015

1.7.2015

2.7.2015

3.7.2015

4.7.2015

Sattui niitä aurinkoisia päiviä heinäkuullekin! 6.7.2015

Rapsutushetki mutsin kanssa 7.7.2015.

Ja hoitotäti Vilmaan tutustumassa! 8.7.2015

9.7.2015

10.7.2015

13.7.2015

Kuukauden ikäinen Viola, 14.7.2015.

Niin se aika vain äkkiä menee, tänään Violan syntymästä tuli kuluneeksi jo 11 viikkoa! Ihana varsakesä alkaa oikeasti olla takanapäin, kun huomenna aloitetaan jo syyskuu.

6 kommenttia:

  1. Niin selvää Villittiä! Onneksi valitsit näitä hassumpiakin kuvia joukkoon, ihania :3 Ja hyvä kun neljän tamman lauma on sopuisa ja Nestorikin pääsi hyvään paikkaan :D

    Iridis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Iridis! Tarkoitus olisi koota villeintä Villittiä vielä syksyllä omaan postaukseensa, niitä kuvia kun löytyisi lähes jokaiselta päivältä kulunutta kesää! :D Onneksi lauma-asiat järjestyivät näin nätisti molemmissa paikoissa, niin Nestorin kanssa uudessa kodissaan, kuin meille kotiin jääneen tammalauman kesken. :)

      Poista
  2. Suloinen pikku Villitti! Mä vaan jotenkin rakastan noita kaahaamis- ja pukittelu- yms. hyppimiskuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilma! Tulee kuvia katsellessa aina niin elävästi mieleen ne Violan villeimmät pukkinäytökset, ensimmäisenä päivänä ulkoilemassa oli emätammalla melko tekeminen pysyä ipanan perässä! Ja huoli tietenkin suuri, kun tyyppi vilahteli hirmuista kyytiä ympäriinsä. :) Tuntuu melkein, kuin olisi jo pieni ikuisuus niistä päivistä!

      Poista
  3. Voi että, joskus kyllä toivoo ettei nuo lapsukaiset kasvaisi ollenkaan! :) Onhan se tietysti myös kivaa kun pääsee jotain oikeasti tekemään, mutta kyllä nuo varsat on vain niin ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Nyt jo vähän haikeana saa katsella näitä kuvia, kun Viola on jo mukamas niin iso tyttö... :) Onneksi lähes yhtä mukavaa, kuin seurailla vain muutamien päivien tai viikkojen ikäisen varsan kirmailua, on seurailla samaisen hevosen matkaa kohti aikuisuutta! Vaikka myönnetään, että Vilman kanssa ensimmäiset neljä yhteistä vuotta ovat vilahtaneet ohi hirvittävän nopeasti, ja Maisakin on muka jo seitsemän vuoden ikäinen, mutta... Onhan niitä vuosia, toivottavasti, edessä jopa kymmeniä! :)

      Poista