maanantai 31. elokuuta 2015

Kuvapostaus: Violan ensimmäinen kuukausi

Lukijan toiveesta, yksi kuva jokaiselta päivältä tähän päivään saakka. Jaettuna tosin vähän useampaan kuin yhteen postaukseen, yhdeltäkin kuukaudelta lähes päivittäiset kuvat aiheuttavat blogiin melkoisen kuvatulvan! Kivaa sivukuvaa ei jokaiselle päivälle löydy, joten tähän on valittu rakennekuvien lisäksi muutama muukin kuva.

Päivä päivältä, Villitin ensimmäinen kuukausi näytti tältä:

Vastasyntynyt hevoslapsi, Viola puolen tunnin iässä ja maitobaari löydetty. 15.6.2015

16.6.2015

Kahden päivän ikäinen laamaotus! 17.6.2015

Kurukuorrutettu mutsi ja tuikea pikku-Villitti 18.6.2015.

19.6.2015

Ei niin vaan onnistunutkaan emän hangata kutisevaa päätään muksun takamukseen! 20.6.2015

Väärän värinen vauvariimu 22.6.2015

24.6.2015

Alkukesään ei juuri muuta mahtunutkaan, kuin näitä sateisia päiviä... 25.6.2015

Yksi omista suosikkikuvistani, niin Villittiä! 26.6.2015

27.6.2015

Melkein kahden viikon ikäinen ipana, 28.6.2015.

29.6.2015

Omalla ruokakupilla, tietty. Nyt (Maisalta lainattu) pinkki ruokakuppi on poljettu kappaleiksi. 30.6.2015

1.7.2015

2.7.2015

3.7.2015

4.7.2015

Sattui niitä aurinkoisia päiviä heinäkuullekin! 6.7.2015

Rapsutushetki mutsin kanssa 7.7.2015.

Ja hoitotäti Vilmaan tutustumassa! 8.7.2015

9.7.2015

10.7.2015

13.7.2015

Kuukauden ikäinen Viola, 14.7.2015.

Niin se aika vain äkkiä menee, tänään Violan syntymästä tuli kuluneeksi jo 11 viikkoa! Ihana varsakesä alkaa oikeasti olla takanapäin, kun huomenna aloitetaan jo syyskuu.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Laumaelämää

Viola ja Vilma, joka näyttää tässä seurassa Suurelta Hevoselta.

Ison mustan matkustettua lauantaina muihin maisemiin, pääsi neljän tamman lauma viimein samojen aitojen sisälle, ja Villitti tekemään lähempää tuttavuutta hoitotäti Vilman ja painikaveri Maisan kanssa. Molemmat ovat toki tuttuja, kun samassa pihassa ovat asustelleet ja jonkun kerran aikaisemminkin olleet samojen aitojen sisällä menneenä kesänä. Emätammalle nämä kaverit ovat sitten sitäkin tutumpia, Maisa tarhakaveri kohta seitsemän vuoden ajalta ja Vilmakin on ollut osana samaa laumaa lähes neljän vuoden ajan. Viena on ollut laumahierarkiassa molempien nuorempien tammojen yläpuolella, ja sekä Vilma, että Maisa ovat olleet Vienan järjestämässä kurissa ja nuhteessa vieroituksesta alkaen.

Maisa ja Vilmis ensimmäisenä talvenaan, tammikuussa 2012.

Sama parivaljakko, riehumiskaveri Vilma järjesti Maisalle liikuntaa.

Violan laumaelämään tutustuminen aloitettiin tietenkin jakamalla heinäkasoja ympäri tarhaa. Maisa oli ensikohtaamisella vähän pelottava ja aika ilkeä, katsoikin pahasti. Nytkin Maisalla oli melko tuima ilme, vaikka lähestyminen olikin rauhallista ja enemmän uteliasta. Uteliaisuus olikin molemminpuolista, Violan mielestä oli hurjan jännää ja hauskaa käydä vaivihkaa nuuhkimassa kääpiöhevosta ja sitten karauttaa karkuun tuhatta ja sataa! Ihan purematta ei nielty komenteluja kummankaan vanhemman tamman puolelta, vaan Villitti antoi vastalauseitaan samaan tyyliin kuin emätammalle, väisti kuitenkin hyvin ja tiukassa paikassa löysi emänkin turvakseen.

Vaikka lauma onkin hyvin samankaltainen - ja lähes sama muutenkin - kuin puolivuotiaan Vilman liityttyä laumaan, on Violan kanssa tilanne paljon mutkattomampi. Painikaveriponin lisäksi kaksi aikuista hevosta, mutta tällä kertaa ei kärttyistä vanhempaa johtajatammaa ja huumorintajutonta ruunaa, vaan kärttyinen emätamma, joka on lauman johtaja, ja nuori aikuinen tamma, joka puolestaan on emätamman paras kaveri. Ei siis ollenkaan huono lauma ympärillä ensimmäiseksi talveksi, päin vastoin! Ehkä parhaanlainen ratkaisu, jos ja kun ei ole mahdollista liittää laumaan vielä toista samanikäistä tammavarsaa leikkikaveriksi.

Muut on tylsiä, onneksi on mutsi, joka ei tyhjiä komentele!

Vilma tai Maisa ei varmasti katso ihan näin hyvällä, jos ipana kiipeää kyytiin ja vielä pureekin päälle!

Josko laumakavereiden kanssa energiakin kuluisi eri tavalla, eikä tarvitsisi takiaisena roikkua kavioin ja hampain kiinni mutsissa! Heinien syömisen lomassa tehtiin vaivihkaa tuttavuutta molempiin uusiin kavereihin ja käytiin roikkumassa kameratyypin paidanhelmassa. Vilma ja Maisa suhtautuivat ipanaan hyvin rauhallisesti, ja jo ensimmäisen päivän iltana tammalauma näytti siltä, kuin ne olisivat olleet aina yhdessä. Viena oli eniten hyvillään siitä, että sai parhaan kaverinsa samojen aitojen sisäpuolelle, nyt rapsutellaan!

Seuraavana päivänä nämä tyypit olivat jo samalla heinäkasallakin!

Villitti ihmettelee, että mutsi hei, eikö sen Vilman pitänyt olla mun hoitotäti, eikä äitin hoitokaveri...?

Vilma oli lähinnä vähän ihmeissään, miten tähän mini-Vienaan sitten pitäisi suhtautua...

Lauman pienin ja pippurisin keskittyi olennaiseen, eli syömiseen, ja piti vain huolen, ettei ipana eksy liian lähelle ponin omia heiniä. Maisa on ollut lauman alimmaisena siitä asti, kun Vilma yhtäkkiä kasvoi isoksi, eikä enää taipunutkaan ponin tahtoon. Vilmalla olikin kovahko kuri ensimmäisten kuukausien aikana, voi olla, ettei Villitti ole aivan niin lapanen, varsinkaan kun ponia pääsee kätevästi karkuun emän taakse, ja liian lähelle änkeävä poni saa mutsilta lähdöt... Useimmiten.

"Ei voi olla... Mini-Viena...?"

"Kyy-yyllä, se se on."

Niin nuori, ja silti jo noin iso... Onneksi Maisuli voittaa egon koossa, kaikki tämän lauman hevoset!

Ensimmäisenä päivänä yhdessä tarhailu sujui mallikkaasti, ja sama meininki jatkui toisenakin päivänä. Viena ei alkuun tuntunut tohtivan varsan kanssa pihaton puolelle, joten Viola ja Viena viettävät yöt toistaiseksi vielä kahdestaan, että Villitti saa varmasti nukkuakin. Tänään illalla tosin Viena oli jo ottanut nukkumavuoron ja vallannut koko pihaton Violan iltanokosia varten, nuorempien tammojen keräillessä heinänkorsia tarhan puolella. Kerrassaan mahtavaa, että tammojen yhteiselo alkoi näin leppoisasti!

Mutsi ja hoitotäti, ainoa hevoskaveri, jonka kanssa Viena on ollut rapsutusväleissä täällä asuessaan!


Ehkä Violankin tuleva Paras Kaveri? Toivotaan!

Bonuksena yksi kuva Nestorista uusissa maisemissa! Jos täällä kotona neljän tamman laumassa on kaikki hyvin, on ruunankin omassa yhden tamman laumassa kaikki varsin sopuisasti. Kuten kuvassa näkyvästä kuorrutuksesta voi päätellä, suuntasi ruuna lähes ensitöikseen piehtaroimaan, matkan jälkeen tosin tärkeintä oli löytää uudesta kodista ruokapaikka, ruokahalu olikin alusta asti kohdallaan. Uusi ponikaveri näytti ruunalle alkuun kaapin paikan, mutta nämä roolit tulevat varmaankin vaihtumaan vielä, kunhan Nestori kotiutuu uuteen paikkaan. 


Villitin valtakunnassa kaikki hyvin! Hevosten laumaelämää on mielenkiintoinen seurata, varsinkin kun mukana on vasta elämää opetteleva hevoslapsi. Vaikka harmittaakin, ettei Nestori sopinut samaan laumaan varsallisen Vienan kanssa, oli ratkaisu ruunan paikanvaihdoksesta vaan niin oikea, kaikkien osapuolten kannalta. Elo neljän tamman laumassa tulee toivottavasti olemaan hitusen rauhallisempaa keväisinkin, kun Uljas Musta ei ole kuvioissa sekoittamassa nuorimmaisten tammojen päitä!

Sadepäivän metsäretki

28.8.2015

Monta roikkumaan jäänyttä asiaa on nyt viimein saatu pois päiväjärjestyksestä, mutta ennen uusimpien kuulumisien kertomista palataan kuvapostauksen voimin perjantaihin, joka olikin vallan syksyinen päivä. Vettä taisi tulla vuorokauden verran enemmän tai vähemmän kuin saavista kaatamalla, mutta ennen pahimpia sateita Villitti pääsi mutsin kanssa vielä nakkelemaan koipiaan metsäniitylle. Viena kun on tunnetusti sokerista ja sulaa sateessa, eli Violakin joutuu viettämään sadepäivät neljän seinän sisällä, jos vaan Viena saa valita. Laitumella sadesää sitten ei haittaakaan pätkääkään, ja navakka tuuli piti huolen siitä, että ympärillä ei pörrännyt ensimmäistäkään ötökkää!

Ennen metsään tutkimaan suuntaamista piti tietenkin oikoa koipia vauhdikkaasti niityn nurmella, tällä kertaa vauhtia oli joka suuntaan, niin eteen, sivuille, kuin ylöspäinkin!


Kevyet on ketarat!

Varsinkin nämä takakoivet!

Ehkä se mutsikin innostuu leikkimään, jos tarpeeksi nakkelee koipiaan...

...kohti. Vienalla on turhankin pitkä pinna ja ipanan mielestä on ihan ookoo antaa mutsille muutama napakka sivupotku.

Parasta kuitenkin tällä hetkellä on reppariin hyppiminen...

...mutsi on vaan niin tylsimys, ettei siitäkään innostu leikkimään, lähtee vaan pois.

Ja sekös kiukuttaa!

Kameratyypin reppariin ei onneksi ole yritetty kiivetä, mutta juoksukilpailuun voi hyvinkin haastaa!

Eikä epäilystäkään, kumpi voittaa...

Metsässä onkin hyvä keskittyä syömäpuoleen...

...vaikka onnistuu se vauhdikas spurttailukin, yli kantojen, ali oksien ja puiden välistä...

...ja yli pusikoista!

Metsään on tullut jo syksy, sienien lisäksi metsänpohja täyttyy vähitellen kellastuneista lehdistä.

Ja mustikoitakin löytyi vielä! Nämä tosin päätyivät...
...parempiin suihin. Hiiteen omput, mustikat on pop!










Tämä metsänpeikko on kyllä näppärä koivistaan, vaikka spurtit voisi tehdä muuallakin kuin pusikoissa...



Siellä se mutsi söi, niityllä, eikä ollut kiire ipanan perään koivikkoon. Olkoonpa, saapa hetken hermolomaa...

...ennen kuin Villitti pinkoo taas luokse ja hyppää reppuselekään!

On ne vaan kauniit, maisemat ja värit, näin syksylläkin!