maanantai 22. kesäkuuta 2015

Viikon vanha Viola


Pienen varsan elämä on täynnä ensimmäisiä kertoja, ensimmäisten askeleiden ja maitohörppyjen jälkeen ensimmäiset jatkuvat aina vain, on ensimmäiset spurtit aitauksessa, ensimmäiset päivänokoset nurmikolla, ensimmäiset vieraat varsaa ihailemassa ja ensimmäisten ruohonkorsien maistelu. Viikko sitten Viola otti ensimmäisiä askeliaan, nakkeli ensimmäisiä pukkiloikkiaan, ja tänään viikon vanhana ensimmäisten kertojen listalle lisättiin ensimmäinen oma riimu, ensimmäistä kertaa päässä!

Muutaman päivän ajan onkin jo Violaa totutettu ajatukseen riimusta. Ihan ensimmäistä kertaa, kun ihminen päätti nostaa riimun turpaosuuden varsan päähän, sai Viola pienimuotoisen hepulin, ja vähän aikaa oli karsinassa melkoista vilskettä. Vaan heti, kun varsa rauhoittui paikoilleen, otettiin riimu taas pois ja Viola sai jatkaa omia juttujaan. Seuraavana päivänä riimun turvalle nostaminen ei aiheuttanut enää minkäänlaista reaktiota, Viola seisoi paikoillaan kuin pieni tatti, ja riimu pudotettiin taas pois päästä. 


Sitten oli ensimmäinen keppi. Juhannuskoivu emälle jyrsittäväksi ja varsalle ihmeteltäväksi, ensin mentiin aina häntä suorana karkuun, kun koivu liikahti. Viola sai vähän pienempiä pajunoksia tarhaan, ja niitä olikin hauska jyrsiä ja nakella, kun koivusta oli suurin osa lehdistä riivitty pois. 


Tänään riimuharjoitusta vaikeutettiin sen verran, että varsan napottaessa somasti paikoillaan riimun turpaosan päähän pujotuksen ajan, jatkettiin laittamalla riimu niskan takaa kiinni. Rapsutukset jatkuivat koko toimituksen ajan, ja Viola ei riimusta juurikaan välittänyt, vähän piti päätä ravistella, josko kilisevä kapistus olisi pudonnut pois. Hetken riimu päässä ulkoilun jälkeen Viola sai olla taas nakuna.

Mutsi hoitaa ton poseeraushomman aina niin söpösti!

Kaikkea pitää maistaa, jopa äitin korvia.

Vaikka kepit onki ihan parhaita!

Entäs ensimmäinen pätkä narun perässä sitten? Tarkoitus oli seurata Vienaa pienen pätkän verran ympäri tuttua tarhaa, mutta Viola meni lähinnä vauhdilla jokaiseen muuhun suuntaan. Harjoitukset lopetettiin heti, kun homma sujui hetken aikaa suunnilleen hyvässä yhteisymmärryksessä ja Viola pääsi taas vapaaksi. Edes Vienan mielestä tilanne ei enää ole katastrofaalinen, vaikka ihmiset käsittelevätkin Violaa, ja varsa itse tulee aina yhtä uteliaana luokse rapsuteltavaksi, vaikka riimujutut eivät mitään suurimpia suosikkeja olekaan.

Ja sitten se ensimmäinen laidunnushetki metsäniityllä...

Pieni punainen putte ja pieni punatukkainen puttelapsi syömässä.


Wroooom!

Violan mielestä se oli niin siistiä! Parasta oli se, kun mutsi hätääntyi ottamaan muutaman juoksuaskeleen ympäriinsä sinkoilevan varsan perässä, sitten sitä vasta mentiinkin lujaa! Ötököitä oli vaan niin tajuttoman paljon, että Viena ei viihtynyt yhtään. Toki huoli eestaas sinkoilevasta varsastakin oli varmasti osasyy huonoon viihtymiseen, ja juuri kun päästiin takaisin kotipihaan, alkoi sataa kaatamalla. 

Äitin tyttö<3



Ja sitten luonnollisesti kaikkien muiden ensimmäisten lisäksi vuorossa oli ensimmäinen ötökkäkarkotteen suihkutus,  kun Viena oli ihan hiilenä ympärillä pörrääviin mäkäräisiin ja penska oli päästellyt enimmät höyryt laitumella kirmaillen. Niin Vienan kuin Violankin herkimmät paikat on sivelty edelleen hyönteisgeelillä, mutta suihkautus Effolia selän päälle ja takajalkoihin ei varmasti ole haitaksi varsallekaan, saapahan vähän rauhaa ötököiltä.

Jokohan se syksy sieltä kohta tulisi, tänä kesänä ei ole ehtinyt tottua ötököihin ollenkaan ja yhtäkkiä niitä on tuhansittain, aikuisetkin hevoset ovat helisemässä ötököiden kanssa. Onneksi Violan vaalea väritys ei juurikaan verenimijöitä houkuttele, pahimpien hyökkäyksien kohteena ovat Maisa ja Nestori mustine turkkeineen.

Ei vaan, ei auta kuin yrittää nautiskella aurinkoisista ja lämpimistä kesäpäivistä, kun niitäkin kerran kourallinen tänä kesänäkin jopa saadaan!

Viikon ikäinen Viola-neiti!
Ja vauhtia vaikka muille jakaa!

Nyt jo tohtii yksinkin tutustua maailmaan...

Ja kirmailla minkä koivistaan pääsee!

Välillä ehkä malttaa vähän maistella ruohoakin...

Ja sitten mennään taas!

Kovaa ja korkealta!

Harmi, ettei mutsi jaksanut kauaa juoksennella...


Miksihän kevään tuuliset päivät tuntuivat silloin niin kauhean inhottavilta, nyt kun ei muuta toivoisikaan, kuin sellaista tuulenvirettä, että mäkäräiset, sääsket ja polttiaiset eivät olisi jatkuvasti kiusana! Tänään tosin se toivottu tuulenvire keksi napata matkaan jostain pienen läpinäkyvän muovipussin, ja pyöräytti sen Vienan tarhaan Violan nukkuessa. Hillitön hätähuuto kantautui korviin ulko-ovelle, ja Viena pelastettiin uhkaavan muovipussin kynsistä. Varsakin sai jo vähän ajan päästä taas jatkaa uniaan, emän tähyillessä edelleen ympärilleen muiden lentävien varsansyöjäpussien varalta.

"Mitäs seuraavaksi tehtäs?" tuumailee parrakas Viola-neiti. :-D

2 kommenttia:

  1. Arvaas kuka lukee näitä Violan ekoja päiviä täällä tyhmä haaveileva ja ihasteleva virne naamalla.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin! :D Ei pitäisi tulla näitä kuvia katselemaan alkuunkaan... Meillä haaveillaan salaa ja kaikessa hiljaisuudessa myös pikkuvarsasta ensi kesäksi, mutta eri rotuisesta tällä kertaa... ;)

      Poista