torstai 7. toukokuuta 2015

Toivottu tamma, vaiko sittenkin orivarsa...

On olemassa monenlaisia uskomuksia syntyvän varsan sukupuolen ennustamiseksi. Esimerkiksi tiineysmahan muodon, tamman käytöksen ja varsan potkujen perusteella voi yrittää ennustaa, onko tuleva varsa ori vai tamma. Keräilin netistä muutamia tällaisia uskomuksia yhteen, katsotaan povataanko meille toivottua tammavarsaa vaiko kenties potraa oripoikaa!

Ori oikealla, tamma vasemmalla.

6.2.2015

Vienan maha on ollut melko tasaisesti molemmin puolin koko tiineyden ajan. Toisaalta varsan liikkeet ovat ensin tuntuneet, ja myöhemmin näkyneet, enemmän vasemmalla kyljellä.
 . . . 

Alaspäin kasvavassa mahassa ori, kyljille leviävässä mahassa majailee tammavarsa.

21.4.2015

Tästä sen sijaan ei liene epäilystäkään, maha on koko tiineyden ajan ollut enemmän kylkien puolella.
 . . . 

Jos hännän ylimmät jouhet on suorat, orivarsa, ja jos laineilla, tammavarsa.


Entä mitä on odotettavissa, kun jouhet on suorastaan säkkärällä?
 . . . 

Tiinehtymishetkellä lihoneelle tammalle syntyy orivarsa, laihtuneelle tammavarsa.

15.6.2014

Tämä ei ole pelkkä uskomus, vaan on tutkittu, että tiinehtymishetkellä lihominen tai laihtuminen voi vaikuttaa tulevan varsan sukupuoleen. Viena on aina ollut hivenen turhan tuhdissa kunnossa, niin myös viime kesänä. Laidunkausi oli parhaimmillaan, eli ehkä se sitten heinäkuussa hitusen saattoi lihoakin.
 . . . 

Jos  tamma näyttää kiimaa tiineyden aikana, kantaa se orivarsaa.

2.4.2015

Vienan kiimat ovat muutenkin olleet varsin huomaamattomat, toisin kuin lauman muilla tammoilla. Tiineyden aikana kiimaa ei ole näkynyt sitäkään vähää.
 . . . 

Ja jos taas tamman mielialat vaihtelee usein tiineyden aikana, tulossa on tammavarsa.

28.12.2014
7.2.2015

























Koko tiineys on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Vilma varsinkin on aavistuksen ihmeissään, kun Suuri Johtaja on heittäytynyt ihan omituiseksi. Ensin haluaa rapsutella, ja sitten meneekin herneenpalko ja pavunvarsi sieraimeen ja rapsuttelukaverin on paras hävitä paikalta suuntaan X, ja vauhdilla.
 . . . 

Mahassa enemmän potkivan varsan uskotaan olevan tammavarsa.


Tämä jos pitäisi paikkansa, olisi meille mitä ilmeisimmin syntymässä tammavarsa!
 . . . 

Täyden kuun aikana alulle laitetaan tammavarsa, uudenkuun aikaan orivarsa.

22.6.2013

Netistä löytyi myös uskomus siitä, miten kuunkierto tiinehtymishetkellä vaikuttaa tulevan varsan sukupuoleen. Vienan varsa on laitettu alulle kuun ensimmäisen neljänneksen aikana, viimeisen astutuspäivän ollessa kasvavan puolikuun ensimmäisenä päivänä. Tammavarsan alulle laittoa ajatellen ajankohta on juuri oikea, tamma laitetaan tilaukseen, kun astutushetki sijoittuu kasvavan puolikuun ja täydenkuun välille. Tarkalleen oikea ajankohta tammavarsan tekoon on ajoittaa tiinehtyminen välille yhtä päivää ennen ensimmäistä neljännestä - muutamaa päivää täyden kuun jälkeen.
 . . . 

Rautanaula, sormus, neula...

5.6.2014

Eli se testi tulevan varsan sukupuolen selvittämiseksi. Ilmeisesti tapoja on lähes yhtä monia kuin testaajia, meillä sukupuolta selvitettiin suuressa maailmassa käytetyn rautanaulan ja tamman häntäjouhen kanssa. Sopivan pimeä iltahetki, ettei kukaan varmastikaan näe - ja niinkin pimeä, että jouhen solmiminen naulan ympärille oli kohtalaisen haasteellista. Sitten vain roikottamaan naulaa tamman tiineysmahan päällä ja se, miten naula liikkuu - jos liikkuu - kertoo sitten sen tulevan varsan sukupuolen. Edestakainen liike enteilee orivarsaa ja pyöriminen tammavarsaa.

Illan pimeydessä naula pyöri vimmatusti tamman mahan yllä. Päivänvalolla piti kokeilla, johtuiko pyöriminen oikeasti vain siitä, että omistajan käsi tärisi sopivasti tammavarsaa toivoessa. Ei, painava naula pysyi täysin paikoillaan roikkuessaan jouhen varassa tyhjän päällä, kunnes taas tamman mahan päälle vietynä alkoi pyöriä vauhdikkaasti ympyrää. Selvästi siis tamma tulossa!

Tulkitsijasta riippuen voisi siis sanoa, että ainakin suurin osa näistä uskomuksista ennustaisi Vienalle tammavarsaa. Aika näyttää, kumpi sieltä tulee!

P.S. Pakollinen lisäys, älä ota sitä vakavasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti