maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vienan kesäretki

15.6.2014

Edellisen postauksen lopussa vinkkasin, miten meillä ollaan nyt toteuttamassa pitkäaikaista unelmaa. Vihdoin ja viimein. Viena-faneilta tuskin on jäänyt huomaamatta myöskään viittaukset niihin Vienan varalle täksi kesäksi tehtyihin suunnitelmiin, joista ei vielä ole uskaltanut sen enempää puhua. Jos joku ei ole lukenut blogia muutamaa tekstiä pidempään, voi allekirjoittaneen krooninen varsakuume tulla toki yllätyksenä, mutta eiköhän muut osaa näiden tietojen perusteella yksinkertaisen yhteenlaskun suorittaa.

Ja nyt, kun asia on niinkin varma kuin epävarma, voidaan myös muille kuin Facebookissa blogia seuraileville kertoa, että Viena ei tällä hetkellä kotona olekaan. Tuntuu niin hullulta, kun sitä pörrötukkaista poninnaamaa on tottunut katselemaan viiden ja puolen vuoden ajan useita kertoja päivässä, ja nyt porukasta on juuri tämä kaveri poissa. Onneksi vain väliaikaisesti ja peukut pystyssä, että vain vähän aikaakin. Edellisen kerran hevosia on ollut näin vähän vuoden 2011 lopulla, ennen kuin laumaan liittyi pikkuinen Vilma. Kaksi hevosta ja yksi pikkuinen poni tuntuu jotenkin huimasti vähemmältä kuin se totuttu kolme hevosta, vaikka silloin lauma ei tuntunutkaan kasvaneen, kun vasta vieroitettu Vilma kirmaili mukaan.

Perjantai oli täynnä toimintaa, kun ensin kävi kengittäjä huoltamassa kavioita ja kurkisteli Vienan suuhun, sitten metsästettiin koppi ja tehtiin suunnitelmat seuraavaksi aamuksi. Illalla vielä ihan huvin ja urheilun vuoksi lastattiin vastahakoinen Viena koppiin, ettei aamulla tule yllätyksiä, kun tamma kerran viimeksi on vinkassa ollutkaan silloin, kun se meille muutti. Ja sitten, kun Viena oli kopissa, alettiin miettiä, että mitä jos nakattaisiinkin tamma jo nyt orin tykö, ettei työpäivää tarvitsisi aloittaa aikaisin aamulla reissaamalla mahdollisesti huonosti matkustavan tamman kanssa.

Juhannuksena Viena lähetteli vienoja terveisiä sulhaselleen. ;-)

Niin sitä sitten tehtiin, oikein oppikirja esimerkki siitä, miten ei pitäisi orinpitäjää lähestyä, soiteltiin perjantai-iltana, että saako vielä illan päälle nakata (toivottavasti) kohta kiimaan tulevan tamman pihaan. Ja saihan sitä, joten ei kun ajelemaan! Tässä vaiheessa lienee turhaa sanoa, että jännitti ihan hitusen. Viena matkusti kyllä kivasti silloin vuoden 2008 lopulla, mutta edelliseltä omistajalta muistelen kuulleeni etupuomin päälle kiikkumisestakin. Tietenkin kauhukuvat olivat sitten sitä luokkaa, että liian hiljaa matkustaneen tamman oletin jo vähintään katkoneen jalkansa ja kuristuneen, vaan sieltä se pysähdyttäessä hirnahti tervehdyksen ja matka jatkui. Lopun matkaakin tamma matkusti todella sievästi ja perillä oltiin yhtenä kappaleena.

Ennen kopista ulos ottamista Viena oli vähän hermona, lähinnä kuopsutteli etusella ja repi hermostuneena heiniä verkosta. Ruoka oli muutenkin maittanut matkalla hyvin ja Viena oli paljon vähemmän hermostunut kuin mitä kuvittelin. Ei ollut tullut edes hiki, ryntäiltä vähän vapisi, silmät ja sieraimet lautasen kokoisina. Viritin kuitenkin muka oikeen ketjunarun tamman leuan alle. Kauhea kiire ei Vienalla ollut edes ulos vinkasta, ja pihalla se käveli rennon näköistä pitkää käyntiä tarhaan, jossa tulisi viettämään nyt ainakin joitakin päiviä. Naapuritarhassa olikin niin komea kaveri, että on kyllä ihme, jos ei tamma pian ole kunnon kiimassa!

Muutaman raviaskeleenkin Viena otti, ennen kuin asettui heinille ja oli kuin kotonaan. Perin suomenhevosmaiseen tapaan koti on siellä, missä on syötävää. Kierrettiin vielä tallissa hevosia katsomassa ja Vienan sulhanen kyllä sulatti sydämen, pitkän otsaharjan alta kurkistellessaan.

Ensivaikutelma tästä tammanomistajasta oli varmasti mitä loistavin, perjantai-iltana nakataan pihaan suoraan tarhasta repäisty kurainen tamma tarhapäitsissään, omistaja hoksasi potkaista jalkaan lähtiessä kangastossut, ja napata käsineiksi talvikinttaat. Tammanomistajan älä-tee-näin, toivon mukaan tamma itse tekee vähän paremman vaikutuksen!

Viimekesäistä Vienaa kuvituskuvaksi, 26.6.2013.

Niin ja suuret kiitokset mukavalle orinpitäjälle, jos tätä eksyy lukemaan, tammanomistajan olo ei ollut ehkä ihan niin pöljä, kun vastaanotto kaikesta huolimatta oli mitä mukavin!

Nyt sitten odotellaan, pidetään peukkuja ja siinäpä se. Ja jännitetään! Olosuhteet pitäisi kuitenkin olla kohtalaisesti kohdillaan, kun juuri näille päiville pitäisi kiiman alkaa, ja sääkin lämpeni sopivasti!