perjantai 14. huhtikuuta 2017

Täällä ollaan

31.3.2017

Kevätterveiset lumisesta Peräpohjolasta! Aurinko paistelee (välillä), linnut laulelee ja lumikinokset sen kuin kasvaa. Pohjoisen Suomen pihatto-oloissa säänkestävää talviturkkiaan kasvatelleet kylmäveriset ovat edelleen hirmuisen pörröisiä, vaikka karvaa on pöllytetty irti ainakin yhden hevosen korkuisen kasan verran. Pesätarpeita muuttolinnuille, ne loput, mitkä eivät päädy harjaa heiluttelevan ihmisen suuhun, silmiin tai vähintään tarraudu tiukasti vaatteisiin.

Kamera on tullut jätettyä ihan suosiolla sisätiloihin suojaan kaikelta siltä irtokarvalta ja pölyltä, mitä näistä kaveruksista irtoaa. Sitä paitsi kovin kauniita kuvia tuskin tulisi muutenkaan, kun hevoset ovat edustavuudeltaan suunnilleen alla olevan kuvan luokkaa.

Päikkäreiltään herännyt pikku Mökötti. 31.3.2017

31.3.2017

Uudesta lumesta nautittiin täysin siemauksin! Nyt kinoksilla on korkeutta liki 90 cm. Mukavaa! 7.4.2017

Mutta positiivisesti ajateltuna - helpottaa harjaustoimia, kun hevoset kierivät lumessa, eikä mudassa! 7.4.2017

Vilmu, jonka kuva ei liity mitenkään mihinkään, mutta on vaan niiiin söpö. 5.4.2017

Ja sen kerran, kun huolella harjailee hevoset mahdollisimman edustaviksi, ehtii kierimisketjureaktio iskeä, ja koko lauma piehtaroi villisti lumikinoksissa tai pihaton puruilla. Ehkä se on pikku vinkki, akka kameroineen ja harjoineen, unohda ne jutut ja tuo heiniä.

Yllä olevien piehtaroimiskuvien jälkeen kyllä sopi poseerata. Komealla turkilla ja kaikkea! 7.4.2017

Ja huolellisen harjausoperaation jälkeen Villis kaksvee, näin ihuna ja edustava! 13.4.2017

Turkkia riittää vielä mistä pudottaa, mutta tässä Villiksen kainalokarvat tammikuulta. Näistä jäljellä muutama vaalea haiven.

Aika söpönen tyyppi edelleen, karvoineen kaikkineen. 7.4.2017

Pari päivää sitten otettiin muutama poseerauskuva Villiksestä. Pikkutamma näyttää yhä enemmän ja enemmän emänsä kopiolta. Vähänkään pidemmän matkan päästä katseltuna ei tammoja erota, ellei päämerkkiä näe. Korkeuseroa lienee vielä hitusen, leveydessä kaksivuotias kakara ei emälleen enää häviä. Ehkäpä Villis kasvaa muutaman sentin emäänsä korkeammaksi.

12.4.2017

Villis vuosi sitten, ehkä söpöin ikinä. <3 16.4.2016

Ja sama tyyppi nyt, 12.4.2017.

31.3.2017

Kumpi on kumpi? Ei ihme, että välillä menee itsekin iloisesti sekaisin näiden tyyppien kanssa. 31.3.2017

Äiti ja tyär, jotain samansuuntaista näissä... 31.3.2017

Ja koska on taas se aika vuodesta, kun orikuvaston selaaminen ei enää edes naurata ja jokaisen Facebookin uutisvirrassa vastan tulevan varsakuvan kohdalla pitää laittaa silmät kiinni... Kuvamuistoja kahden vuoden takaa! Silloin oli vielä edessä kaksi emätamman ja omistajan mielestä pitkää kuukautta, ennen kuin mahassa mellastanut villieläin pääsi oikomaan jalkojaan ulkomaailmaan.

Viena ja maha komeimmillaan, 21.4.2015. <3

21.4.2015

Jotenkin sitä muistaa kahden vuoden takaiset kevätpäivät aivan erityisen hyvin. Nyt se varsa, jota kovasti syntyväksi silloin odoteltiin, on jo emänsä kokoinen - ja aivan erityisen paljon näköinen. Vienan ensimmäinen jälkeläinen, nyt yhdeksänvuotias liisinkiläinen ruuna on ainakin kuvista päätellen ihan näppärän näköinen harrasteratsu. Eikä kaksivuotias pikkusiskonsakaan sieltä pahimmasta päästä ole. Varsakuumeen lisäksi mielessä pyörii tämän vuoden varsanäyttelyt, eikä siis ihmekään, että näyttelyissä juostiin jo unissakin. Unimaailman varsanäyttelyn tulos tosin oli hienoinen pettymys, kolmosen ravilla kun ei juuri leveillä. Onneksi siitä on helppo laittaa tosielämässä paremmaksi!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lupaus keväästä

Parhaat kamut, pulla ja murunen 10.3.2017

Helmikuu oli koko blogin historian hiljaisin kuukausi, kahdella onnettomalla kuvaläjäpostauksella. Valitettavasti maaliskuu ei näytä blogin osalta sen valoisammalta, mutta ehkäpä tahti tästä kesää kohti paranee, kuten aikaisempina vuosina on käynyt. Toukokuussa alkaa peräti seitsemäs vuosi bloggaajana, ja välillä homma maistuu niin puulta, ettei tosikaan.

Puu on hyvää. T: Villitti. 19.3.2017

Jos Villiksen elämä ei olisi blogeihin tallennettuna tuhansina kuvina aina ensiminuuteista alkaen, olisi blogin päivittäminen jäänyt varmasti jo viime vuonna. Nyt eteenpäin ajaa ajatus siitä, miten näihin kuviin ja tunnelmiin on mukava palata vuosien päästä, lukemaan Villitin varsavuosista. Toisaalta vanhan blogin juttujakaan tulee luettua hyvin harvoin. Ehkä joskus se vielä palaa, suorastaan palava innostus päästä kertomaan kaikille ihan tavallisen pienen hevosen tavallisesta arjesta. Ehkä ei, mutta sinnitellään!

Oli suunnitelma ahkerasta ajolenkkeilystä. Sitten joku kakara puri kuskin sormesta palan pois, sai rokotuksen, tuli kiimaan ja kaikki oli... Vaikeaa. Tänään ajolenkillä oli pissahätä, eikä silloin luonnollisestikaan voi liikkua. Paitsi kotiin päin. (Vaihdetaan persoonallinen tammavarsa kivaan ruunaan?)

Maaliskuun toinen postaus pitää sisällään sekalaisen kasan kuvia koko maaliskuun ajalta. Täällä on vielä lunta, paljon lunta, ja ihanat keväiset kelit! Kuten kuvista näkyy.

Alkukuusta oli vielä ihan oikeat talvikelitkin! muuten sää on ollut keväiseen tapaan vaihteleva. 5.3.2017

Ihanaa kevätauringonpaistetta aamusta iltaan... 19.3.2017

Tosi lämpimiä päiviä... 16.3.2017

Ja näitä päiviä. 9.3.2017

Pakkashangilla on korkeutta vielä ainakin pienen hevosen mahaan asti. 19.3.2017

Onneksi on kevyet jalat, ei jää mahasta kiinni hankeenkaan! 3.3.2017

Punapää 3.3.2017

Ja se porukan blondi (jolla on pehko, millä leveillä). 16.3.2017

Maisuli esittelee linjojaan, jotka - usko tai älä - ovat pysyneet varsin sutjakoina. Taustalla pyöröpaalin niellyt Villis. 3.3.2017

Villinen tulee! 3.3.2017

Sylihevonen hengailemassa ja toinen ihme kyllä vähän kauempana. 7.3.2017

Samaiset kaverukset 10.3.2017.

Onneksi kohta on kesä... 9.3.2017

Vaikka kelpaa kyllä näissä säissäkin! Vilmu harvinaisessa kuvassa, näkyy enemmänkin kuin pelkkä turpa. 19.3.2017

Iltana eräänä, mutsi ja tyär. 5.3.2017

Samat tyypit päivänokosilla 7.3.2017.

Villitti-tyyppi 3.3.2017

Kolmen jengi päivätorkuilla 7.3.

Pörröinen otus poseeraushommissa 16.3.2017

Kakrupörriäinen 2-vee. Ei uskoisi, että sitä on jopa harjattu. 16.3.2017

Karvanvaihto alkoi todenteolla, ajolenkin jälkeen karvapehmusteet saivat uuden karvakerroksen. 19.3.2017

Villiksen ikätoveri Pocahontas (jos joku muistaa vanhasta blogista Tuhkimon, se on tämän emänemä) katseli mitä touhutaan.

10.3.2017

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Aurinkoisella ajelulla

5.3.2017

Ajokoululaisvarsa Villiksen ajo-opetuksessa on ollut taukoa muutaman kuukauden ajan. Suunnilleen saman ajan, kuin blogiin on päivitetty tekstien sijaan pelkästään kuvapostauksia. Liukkaista keleistä on surkuteltu koko alkuvuosi, mutta sen lisäksi oli muuan turpakeikka helmikuun alussa. Yhdessä yössä Villiksen ylähuuli turposi toisesta suupielestä kaksinkertaiseksi, ja turvotus sinnitteli matkassa tuskastuttavan pitkään. Syömistä turvonnut huuli ei häirinnyt, eikä turpa vaikuttanut muutenkaan kovin kipeältä, mutta ajohommat hyllytettiin ihan suosiolla. Nyt varsa on *KOP KOP* priimassa kunnossa turvasta hännänpäähän, ja pohjatkin mitä parhaimmat. Eli paluu ajojuttujen pariin, noin vain.

Sitä ennen kuitenkin, koska upea keli ja uutta lunta ja suomalainen maisema ja suomenhevonen...

Pitkältä tauolta valjastushommat aloitettiin tuttuun tapaan kömmähdyksellä. Villis seisoi kiltisti valjastuskatoksella kiinni sitomatta, naru oli pölön akan kädessä. Mainittu akka nykäisi valjashuoneen oven auki ja varsaa pelottavalla ryminällä valjaat esille. Villis katsoi parhaaksi poistua paikalta avoimesta ovesta, mutta ennen kuin naru kiristyi, peruutti kakara samoja jälkiä takaisin sisälle. Valjastuksen ajan Villis seisoskelikin kiltisti katoksen sisäpuolella. Kärrytkin saatiin perään jouhevasti, vaikka olikin vähän jännää, kun kirjaimellisesti lumihankeen hautautuneet kärryt kaivettiin esille. Apukädet olivat kiireisinä seuralaisponi Maisulia metsästämässä, joten ajeltiin pieni pätkä ihan kahdestaankin.

Päivän fiilis, hyvinkin lupsakka ja kevätauringon kesyttämä varsa. Sitä vaille, että pystyyn nukahtaa. 5.3.2017

Koko komeud... karvaisuudessaan, 2-vuotias Villis. 5.3.2017

Jos emätamman kanssa ajoseikkailuista mitään opittiin, niin ainakin se, että pysähtyminen on varsin mukava juttu sunnuntaiajeluhevosen osata. Vilma opetettiin seisoskelemaan kesken lenkin niin, että akka kömpi kärryiltä palkitsemaan nätisti odottavan varsan, kiipesi takaisin kyytiin ja vasta luvan kanssa matka jatkui. Villis on suhtautunut ajohommiin varsin rauhallisesti, tänäänkin sitä melkein nykäistiin pikku päikkärit kärryjen edessä. Harjoiteltiin sitä silti, paikoillaan pönöttämistä.

5.3.2017

Karvainen kakara kehuja keräämässä. Maltti on valttia näisä hommisa. 5.3.2017

Mainittakoon, että tyyppi oli juurtua paikoilleen niin, että liikkeelle lähtö oli vähän hitaanlainen. 5.3.2017

Kiirekös täsä. T: Laiskotti

Käytiin kääntymässä naapurin kohdalla. Sieltä löytyikin monenlaista ihmeteltävää Villikselle, oli koiraa ja moottorikelkkaa ja ihmisiä ja autoja... Ensin ei meinannut tohtia kävellä risteykseen asti, sitten ei olisi meinannut malttaa kaikelta katseltavalta lähteäkään kotiin päin. Maisaa on käytetty kaverina sivistämässä varsaa ja esitelty maailmaa pihan ulkopuoleltakin, mutta onhan se silti vähän jännää. Kotiin päin köpötellessä käsijarru ei enää hirttänytkään kiinni, ja päästiin lopettamaan oikeinkin hyvillä mielin. Kärryjen ja valjaiden riisumisen ajan Villis seisoskeli edelleen kiltisti paikoillaan, auringonpaisteesta silmät puoliummessa nautiskellen. Varsin rento oli meininki ajolenkillä, ei voi kuin olla tyytyväinen!

Melkein kuin Vienalla ajelisi!
Ja koska piti tietenkin kaivella puhelinkin taskusta...







Hackamoreen vaihdettiin lyhyempi alaremmi, mutta ihan täydellinen ei tämäkään viritys vielä ollut.

Seuraavalle ajolenkille lähdetään näillä kokemuksilla taas varsin hyvillä mielin! Ja tietenkin toivottavasti vähän lyhyemmän tauon jälkeen.