keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Muistoja ja muita juttuja

Kaksi edellistä postausta alkoi kuvatekstillä, johon liittyi vaaleanpunainen sydän... Kuvittele se tähänkin!

Eilinen matka muistojen halki Facebookin Tänä päivänä -toiminnolla toi elävästi mieleen sen päivän, kun Vienan tiineys varmistui. "Kyllä täällä joku potkii", totesi eläinlääkäri. Ja kuten joku ehkä Vienan tiineysajan videoista muistaa, myöhemminkin potki, aina emätamman kyllästymiseen asti.

Tällainen somanaama tuli tämän päivän Facebookin muistoissa vastaan. Nelikuinen Villis 18.10.2015.

Pönäkkä kaksvee Villis, 12.10.2017.

Tämän syksyn aikana Villis on aikuistunut kovasti. Monesta vielä kesällä epämiellyttävästä hommasta on tullut rutiinia, jalkapyykistä esimerkiksi. Kuolain puolestaan kuuluu edelleen epämieluisien asioiden listalle. Mieluusti ajeltaisiin ilmankin, mutta vauhtia tuppaa olemaan turhankin kanssa. Edellisen ajovideon äärimmäisen rennonletkeä varsa on viimeisimmillä ajolenkeillä ollut vähän virtavampi, mutta rauhoittunut mallikkaasti myös kävelemään. Taito, jota Vilma ei oikein ikinä kärryn edessä oppinut. Vilman puolustukseksi sanottakoon, että sillä on maailman hitain poninkäynti, jolla matka taittuu suunnilleen samaa vauhtia kuin Maisan kävellessä.

Ja pakko kehaista Vilmaakin vähän, se kun oppi hetkessä hyödyllisen kuolainten haukkaamisen jalon taidon. Villis puolestaan on oppinut kaikkea ei-niin-hyödyllistä. Esimerkiksi sen, että helpoiten huomiota valjastuspaikalla saa, kun hiippailee asentamaan toisen etujalan valjastuskatoksen kynnyksen yli. Vähän sama juttu kuin se, miten ihmisen saa rientämään salamana paikalle, kun ojentaa etujalan alimman aitalangan taakse ja kiskaisee. Kaikkea kivaa siis. Eilen Villis nosti ensimmäistä kertaa takajalan valmiiksi kavionpuhdistusta varten, pointsit siitä. Toisaalta on harjoiteltu myös paikoillaan seisomista suojien pukemisen ajan, siinä Villis onkin aika pätevä.

Tasan kaksi vuotta sitten, 18.10.2015.

25.10.2016

Samasta suunnasta otettu ryhditön pönötys näyttelypäivältä, 30.9.2017.

Uusin kuva on väärältä puolelta. 12.10.2017

Samalla kun on hauskaa ja ihanaa seurata, kun se oman tamman itsesuunniteltu varsa kasvaa ja oppii uutta, on vähän ikävä niitä aikoja, kun Villis oli oikeasti vielä pieni. Onneksi kasvattaja -tittelin mukana tuli repullinen vaaleanpunaisia laseja, joiden takaa se tuhma, pullea ja karvainen hevosenalku näyttää maailman somimmilta tyypiltä. Ja varalasien varalasit niiden näyttelyreissulla hukattujenkin tilalle!

Kuva liittyy. "Annetaan tuhma kiva varsa, ensimmäiselle joka vaan huolii." :-D Kuva: Jari Piirala

Toinen muisto parin vuoden ja muutaman päivän takaa, reipas ja rohkea mini-Villinen lenkillä 12.10.2015.

Villiksen mutsi Viena...
...faija Trispatti...

























...ja Villis ihan ite! Kovasti paljon juuri sen näköinen, kuin vanhempiensa jälkeläisen voisi kuvitella olevankin.

On me jotain tehtykin. Tai lähinnä Villis, kasvatellut talviturkkia ja keräillyt kiviä kavioihinsa. Syysmyrsky ei Villiksen menoa hidastanut, ehkä päin vastoin, setti kuvia sadepäivän metsäretkestä tulee ehkä joskus tänne blogiinkin.

Pahalla säällä näissä merkeissä...

...ja hyvällä näissä! Kyllä kelpaa!

Reipas kakara lenkille lähdössä. 17.10.2017
Uudet heijastinsuojavarustukset testissä, nyt näkyy!

























Ja hyvällä säällä on käyty lenkilläkin. Ajolenkillä takominen väheni huomattavasti sen jälkeen, kun Villis alkoi kävellä ajelullakin. Silti kaiken varalta, ja ensi viikolla alle asennettavia ensimmäisiä hokkikenkiä varten shoppailtiin suojavarustus kuntoon. Vielä tarvitsisi ajolasit kuskille, sitä pölisevän irtokarvan määrää... Ja kuten alla olevalta videolta voi päätellä, ei edes se katkeamaton karvanpölinä saa kuskin katkeamatonta pölisemistä loppumaan. Nimimerkillä suu täynnä karvoja.

torstai 5. lokakuuta 2017

Hyvän mielen ajelulla

Heleppo hymyillä, kun viksulla varsalla ajelee? (Eikä kivet ja/tai karvat lennä suuhun edes!) Villis<3

Parin viikon verran ajolomaa pitänyt Villinen palasi sorvin ääreen reippaana. Ei haitannut se, että valjastuskatoksen takana ladossa pauhasi sirkkeli, eikä oikein mikään muukaan. Pari päivää sitten kohdattiin talutuslenkillä susi, ensimmäinen koira, joka meitä hiljaa katseli alta kulmain tien laidasta. Pelottavaa moinen! Autojen kohtaamista päästiin harjoittelemaan postiauton kanssa. Mitään suurempia odotuksia ei  syysloman jälkeiselle ensimmäiselle ajolenkille ollut, ainoastaan se, että tarkoitus oli päästä ajamaan kävelyäkin. Villiksen toivomuksen mukaan kun mentäisiin aina pelkkää laukkaa hölkkää häntä suorana. 



Ja kävelyhän meiltä onnistui! Valjastuksen ajan Villis vähän höselsi, tai lähinnä hiipi aina naruissa niin eteen kuin pääsi, kurkistelemaan pihan puolelle katoksesta. Kärryt laitettiin perään nurinkurin katoksen ovilla, ja siitä lähdettiin ensin muutama metri peruuttaen, sitten pihan ympäri kävellen. Vähän Villis kyseli, että tosissaanko lähdetään tielle mörköjä kohtaamaan, mutta lähti sitten lenkille oikeinkin pitkää, rentoa kävelyä marssien. Isäntä lupasi lähteä kameran kanssa mukaan, ja mieluinen yllätys oli se, että samalla päästiin harjoittelemaan autojen kohtaamista ajolenkillä!

Täsä sitä tallustellaan. 

Ensimmäisen kerran auto tuli taakse, ja Villis parkkeerasi keskelle tietä ihmettelemään. Jalkauduin itse kärryiltä varsan pääpuoleen, siirryttiin tien laitaan ja tungettiin suu täyteen nameja, kun auto meni ohitse. Ei ongelmaa.




Ainoa vaan, että pusikossa kykkineen kameramiehen syliin olisi pitänyt päästä, tietenkin! Rento suhtautuminen ajohommiin jatkui, vaikka Villis laittoikin raviksi siinä vaiheessa, kun isäntä juoksi edeltä kauemmaksi. Autokin siirtyi välillä, tällä kertaa kuski taisi pysyä kärryillä ohituksen ajan. Sitten otettiin pätkä hölkkääkin, ja ensimmäiset hölkänajokuvat Villiksestä.



Isäntä kurvasi autoineen takaisin kotiin, ja matka jatkui edelleen varsin leppoisissa merkeissä. Edellisellä ajolenkillä mentiin aika lujaa, sitä edellisellä loikittiin vähän enemmänkin. Nyt aisojen välissä oli ihan erilainen varsa, kärryiltä tohti ottaa pari pätkää videotakin! Tässä käyntivideolla ollaan menossa kotoa pois päin.


Kääntyminen on vielä vähän haastavaa, varsinkin jos ei mahdu suoraan kääntymään, vaan pitää ottaa muutama peruutusaskel välissä. Tällä lenkillä Villis ei oikein tajunnut, että ollaan menossa kotiin päin, vaan tarjosi kääntymistä pari kertaa välilläkin. Viena aikanaan oli aina hirveän kiireinen juuri kääntymisen jälkeen (täällä ei harmiksi ole oikeita lenkkejä ajomaastoiksi), ja Villiksen kanssa onkin opeteltu, ettei kotiin kääntymisen jälkeen ole kiire mihinkään.



Kotiin kääntymisen jälkeen tuli takaa ensimmäien vieras auto, eli aikaisempia ohitustreenejä päästiin heti kokeilemaan oikeassa tilanteessa. Jalkauduin Villiksen viereen ja pysäytin varsan tien sivuun, kun auto meni ohi, ja matka jatkui taas.

Alla oleva video on kotisuoralta. Äänet kannattaa ehkä ottaa pois, meillä ruukataan hevosille höpötellä paljon.


Tämä oli Villiksen kolmas lenkki tien päällä ilman apukäsiä, ja ihan ilman ongelmia. Nyt jatketaan ajojuttuja rauhassa sen verran, mitä kelit sallii, ja sitten kun ei salli, pidetään syyslomaa. Toki mahan pienennysoperaation kannalta lenkkeilyä on syytä jatkaa säännöllisesti ainakin laidunkauteen asti, mutta osa lenkeistä tehdään edelleen jalkaisin.


Hieno, ihana Villis, joka tietää olevansa ihan pikkuisen hieno ja ihana. 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Varsanäyttelyissä

On se vaan soma pieni hevonen. <3

Näyttelyreissun varalle oli taas se yksi päätavoite, sama kuin viime vuonna, selvitä hengissä takaisin kotiin. Se tavoite ainakin täyttyi!

Edellisestä reissusta kotikuvioiden ulkopuolelle ehti vilahtaa vuosi. Ehkä sitä lastaamista ja matkustamista olisi voinut harjoitella ennen h-hetkeä vähän enemmänkin. Näyttelyä edeltänyt perjantai-ilta ehti jo pahasti hämärtyä, ennen kuin Villis pääsi tutustumaan pihaan haettuun lainavinkkaan. Ensimmäiset harjoitukset eivät menneet ihan putkeen, yhtään ei kestänyt laittaa painetta ei edestä ei takaa, tai varsa halusi äkkiä ulos. Rauhassa kun odoteltiin ja annettiin Villiksen mietiskellä, niin lopulta syötiin iltapalarehut vinkassa, ja isäntä sai laitella takapuomin ja lastaussillankin kiinni.

Näyttelypäivänä ei tarvinnut olla liikenteessä ennen puolta päivää, 2-vuotiaiden suomenhevosten luokan oli ilmoitettu alkavan puoli kahden aikaan. Toki sitä ennen olisi vielä mittaus ja muut, ja tarkoitus oli olla paikan päällä hyvissä ajoin. Villiksellä on aika hurja karvanvaihto menossa nyt, ja sitä irtokarvaa riittää. Pesuhommiin ei alettu, mutta edellisenä iltana yöheinillä harjailtiin ja loimitettiin varsa, ja turkki olikin ihan siisti näyttelypäivänä.

Hölköttelyhommissa. Raippa jäi kotiin - onneksi vain se - ja alkupätkät olivat vähän löysät, kulmaa kohti lähinnä loikittiin.

Viimeisten varusteiden pakkaamiseen ja lastaamiseen varattiin puoli tuntia. Seuraponiksi ilmoittautunut Maisa käpytteli vinkkaan ihmettelemään edeltä, ja Villis pienen mietinnän jälkeen tallusti perässä. Eniten huolissaan oli Viena, joka huuteli ja hörisi tarhassa siitä asti, kun tyhjä vinkka pihaan saapui. Ehkäpä Viena oli lähdössä itsekin taas Mäntyvaaran reissulle, saman radan läheisyydessä olevalle tallille suuntasi se Vienan kesäreissu vuonna 2014, kun Villis alulle laitettiin.

Alkumatkan ajan matkustin taas itsekin kyydissä varmistamassa, että homma lähtee sujumaan rauhallisesti. Maisa oli enemmän ihmeissään, Villis keskittyi syömishommiin. Maisalla meinasi tulla hätä siinä vaiheessa, kun pysähdyttiin ja turvaihminen häipyi vinkasta. Menomatka sujui hyvin, eikä trailerista ylimääräisiä liikehdintöjä tuntunut, ainoastaan tunnelissa Villis taisi vähän säikähtää erilaisia ääniä. Maisallekin oli heinät alkaneet maittaa, kun heinäverkko siirrettiin ponille helpommin saataville. Raviradalla vinkasta löytyi vähän huolestunut ja kiireinen varsa. Ehdin jo vähän harmitella, kun kuivatusloimikin jäi kotiin, että mitä jos Villis hikoaa vinkassa, mutta yhtään ei ollut tullut hiki. Kuulutuksista kuultiinkin, että Villiksen luokka oli alkamassa seuraavaksi, eli meidän hyvissä ajoin muuttui vähän viime tipaksi, mutta sopivaan aikaan oltiin paikalla kuitenkin.

Totista oli meininki. :-D Villiksen kuppi ehti mennä nurin ennen omaa vuoroa, ja koko ajan piti haukata ketju suuhun.

Isäntä lähti ilmoittautumaan ja kerättiin kamppeet ja varsa (seuralaisineen) mukaan valjaskatoksille. Kavioiden puhdistaminen oli vielä tekemättä, kun lautakunta saapui jo Villiksen kavioita katsomaan. Heti ensimmäinen kommentti taisi olla, että mille suunnalle tämä arvosteltiinkaan, kun takana(kin) on ratsun kengät. Toinen kommentti tuli hyvistä kavioista. Villis saikin kavioistaan tänä vuonna kahdeksan pistettä, ainoa huomautus tuli etukavioiden alle vetäytyneistä kannoista. Siistit seinämät ja hyvät säteet, taisivat kehaista päivän parhaiksi kavioiksi.

Korkeuskin siinä mitattiin, odotetusti hiukan matalammaksi kuin kotimittauksella, säkäkorkeus 149 cm ja lautaskorkeus 151 cm. Aika tasan emänsä kokoinen siis!

Sen lisäksi, että Villis on vähän lihava, on se myös viihtynyt Maisan kanssa syömässä puista pudonneita lehtiä. "Vähän" pullea.

Sitten verryteltiin vähän. Käyntiä Villis tarpoi reippaasti, ravissa vauhtia riitti, ja kerran esiteltiin tasapainoa takajaloilla seisoskellen. Vuosi sitten väsy iski ja homma meni huutamiseksi, nyt huudeltiin lähinnä kantakirjauksessa oleville tammoille, kun kehtasivatkin hävitä kärryineen varikkoalueelta radalle.

Villis oli luokassaan vuorossa viimeisenä, 2-vuotiaita suomenhevosia oli paikalla kuusi. Ehti siinä sitten mennä jo kuppi vähän nurin omaa vuoroa odotellessa, eikä paikoillaan seisominen enää huvittanut yhtään. Ensin esitettiin käynti, Villis esitti pitkää rentoa käyntiään kahdeksikon arvoisesti. Ravi vuorostaan oli vähän vaihtelevaa, joku loikkakin sieltä taisi tulla ja vähän laukkaa. Kavioiden ja käynnin kasien lisäksi muu pisterivi oli tasaista hyvänpuoleista seiskaa, ja Villis palkittiin II- -palkinnolla. Viime vuoden harmittavan huonoja jalkapisteitä parannettiin puolikkaalla, vaikka vähän ehdin pelätä pisteiden siitä vielä huononevan. Onneksi ei!


Tässä odotellaan omaa palkitsemista, ilmeisen toiveikkaina. 

Sanallisesta arvostelusta ei taaskaan jäänyt mieleen oikein mitään (hyvää ainakaan), mutta ehkäpä siihen palataan vielä joskus.

Kotimatkalle Villis ei olisikaan halunnut sitten lähteä, vaan lastaussillalla vähän mietiskeltiin. Matkustus sujui kotiinkin päin oikein mallikkaasti, ja kotipihaan palasi kaksi nälkäistä maailmanmatkaajaa. Saapa nähdä, minne ja milloin seuraavan kerran matkataan, vielä ensi vuonna Villis saisi osallistua Hippoksen varsanäyttelyyn.

Villiksen isän tuntenut mies sanoi, että varsalla on ihan isänsä pää. (Ja ehkä kaulakin, ainakin tällä hetkellä hyvän mallinen.)

Nyt meni hermot. T: Villis

Ja jos varsa olikin vähän pullea, oli esittäjään jännityksen aikaansaama kahden päivän mehupaasto vaikuttanut niin, että edustuskäyttöön valitut housut eivät meinanneet pysyä jalassa. Ei sentään pudonneet housut ravipätkillä. Eikä tullut ravista kolmosta, niin kuin yhdessä unessa aikaisemmin. Kaikin puolin hyvä reissu siis!

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kun syksy Villiksen villitti...































Tätä me on tehty koko viikko. Ei hassumpaa!
(Jotkut toiset ehkä harjoitteli näyttelyyn. Ehkä.)